ºÚÁÏÍø

Uutiset

Suomen ELLIS-instituutti tuo koneoppimisen uusia perusteita käytäntöön

Professori Samuel Kaski kertoo instituutin ensimmäisen toimintavuoden saavutuksista ja uusista suunnitelmista.
Tummapukuinen esiintyjä esittelee ELLIS Institute Finland -diaa värikkäin ikonein luokkahuoneessa
Samuel Kaski. Kuva: Matti Ahlgren/Aalto-yliopisto

Mitä Suomen ELLIS-instituutille kuuluu ensimmäisen vuoden jälkeen? 

Ensimmäisen vuoden olemme olleet vahvassa kasvuvaiheessa. Olemme ideoineet uusia suuria aloitteita, rakentaneet instituutin toiminnan käytäntöjä ja rekrytoineet avainhenkilöitä. Olen erittäin tyytyväinen, että onnistuimme palkkaamaan 10 huippututkijaa tekoälyn ja koneoppimisen aloilta. He ovat aloittaneet sekä ELLIS-instituuttin ryhmänjohtajina että professoreina kuudessa yliopistossa eri puolilla Suomea. Instituutin tavoitteena on kasvattaa tutkijajoukkoa noin 200 uudella tutkijalla muutaman vuoden kuluessa, ja seuraavat postdoc- ja tutkimusryhmän johtajien rekrytointikierrokset ovat jo käynnissä. Olemme myös järjestäneet tapahtumia näkyvyyden ja instituutin ympärille rakentuvan ekosysteemin kasvattamiseksi – ja tietysti kertoaksemme varsinaisesta tutkimuksesta. Vuosi on ollut kiireinen ja tuottoisa.

Mitä on korkealle tähtäävä moonshot-tutkimus ja miksi ELLIS-instituutissa kehitetään tekoälyä terveydenhuoltoon?

Instituutin tutkimus tavoittelee ennakkoluulotonta blue-sky -ajattelua – korkeaa ambition tasoa ja laajaa vaikuttavuutta. Moonshot-tutkimus tarkoittaa pientä määrää tarkasti rajattuja tutkimushankkeita, joilla pyrimme kokoamaan instituutin nykyisen ja uuden tekoälyosaamisen yhteen, jotta voimme yhteistyössä tarttua monimutkaisiin haasteisiin ja tuottaa konkreettisia tuloksia. Tekoäly terveydenhuoltoon on ensimmäinen näistä tutkimusfokuksistamme ja alue, jolla tutkijamme voivat Suomen data- ja laskentaresurssien avulla saada aikaan merkittäviä tuloksia. Suomen terveysrekisteriaineistot ovat ainutlaatuisia maailmassa, ja rakennamme työkaluja niiden hyödyntämiseksi hoidon ja ennaltaehkäisyn tulosten ennustamisessa, terveydenhuollon resurssien kohdentamisessa, lääkekehityksessä ja useissa muissa strategisesti tärkeissä sovelluksissa. Tämä on keskeinen aloite, jossa tekoälyn kehitys voi tarjota oikeita ratkaisuja yhteiskunnallisiin haasteisiin. Meillä on tässä hienot yhteistyökumppanit Helsingin yliopiston FIMM (Suomen molekyylilääketieteen instituutti) ja HiLIFE (Elämäntieteiden instituutti) -tutkimusyksiköissä.

Kehitämme maailman ensimmäisen kansallisen terveydenhuollon perustamallin

Samuel Kaski

Voiko yleiskäyttöistä tekoälymallia kehittää terveydenhuollon tarpeisiin?

Perustamallit ovat juuri tällaisia malleja – tekoälyjärjestelmiä, joita on koulutettu laajamittaisesti valtavilla tietomäärillä ja joita voidaan käyttää monenlaisiin sovelluksiin chatboteista kuvan- ja tekstintuotantoon. , joka voi tukea reaaliaikaista kliinistä päätöksentekoa, kohdentaa ennaltaehkäiseviä toimia ja tehdä väestötason analyyseja. Malli toimii tietoturvallisten virtuaalilaboratorioiden kautta. Ne ovat alustoja, joissa yhdistyvät ihmisen asiantuntijuus ja simulaatiot. Malli, joka pystyy ennustamaan sairauden puhkeamista ja etenemistä, lääkkeiden käytön sekä laboratoriomittausten kehityskulkuja voi auttaa vähentämään tarpeetonta hoitoa, tukea tutkittuun tietoon perustuvaa terveyspolitiikkaa ja innovaatioita sekä vauhdittaa merkittävästi lääketieteellistä tutkimusta. 

Miten yritykset voivat hyödyntää tekoälytutkimusta?

Suomen ELLIS-instituutin tarkoitus on tuoda asiantuntijat, yritykset ja investoinnit yhteen uudella ja vaikuttavalla tavalla. Kutsun työtämme sovelletun tekoälyn perusteiksi: viemme esimerkiksi vahvistusoppimisen ja generatiivisen mallinnuksen ulos laboratoriokuplasta ja kypsytämme näitä teknologioita sellaisiksi, että niitä voidaan käyttää ja soveltaa laajasti arjessa, teollisuudessa tai muilla aloilla. Tutkimme erityisesti tekoälyä TKI-prosesseissa ja uskomme, että kehittämämme menetelmät voivat mullistaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa. Perustutkimuksen muuntuminen tekoälysovelluksiin onnistuu parhaiten yhteistyössä yritysten kanssa. Yritysten tekoälyosaamisessa on selvä pullonkaula, johon ELLIS-instituutti voi tarjota ratkaisun. Instituutti on kiinnostunut yhteistyöstä muun muassa terveysteknologian, TKI-haasteiden, ihmisen ja tekoälyn vuorovaikutuksen sekä tietosuojaan ja turvallisuuteen liittyvien kysymysten parissa. Neuvottelemme ja käynnistämme jo tällaisia yhteistyöhankkeita useiden yritysten kanssa, ja lisääkin mahtuu vielä mukaan.

Mihin ELLIS-instituutti tähtää seuraavaksi?

2025 oli läpimurtovuosi tämän alan näkyvyydelle ja kasvulle, ja erityisesti Suomessa eri toimijat ja organisaatiot todella yhdistivät voimansa, esimerkiksi , missä ELLIS-instituutti virallisesti lanseerattiin. Onnistumme houkuttelemaan ja pitämään täällä parhaat kansainväliset osaajat korkealla tutkimuksen ambitiolla ja akateemisella vapaudella. Instituutti on siirtymässä skaalausvaiheeseen jossa luovat kerrannaisvaikutuksen ja itseään vahvistavan kierteen tekoälyn tutkimukselle ja kehitykselle. Tällä muutosvoimalla voi jo muutamassa vuodessa yltää parhaiden kansainvälisten vertailukohtien tasolle.

Seuraava iso askel on yhteistyö muiden tutkimusalojen kanssa, jotta voimme uudistaa TKI-työtä yli tieteenalarajojen. Useiden alojen yritykset suunnittelevat jo uraauurtavaa työtä tekoälyn avulla, ja yhteisillä tutkimuslaboratorioilla voimme auttaa niitä saavuttamaan kilpailuetua.

ELLIS-verkoston toisena instituuttina meillä on mahdollisuus ja velvollisuus vaikuttaa eurooppalaisen tekoälytutkimuksen strategiseen kehitykseen, ja vaikka globaali tilanne on monimutkainen, juuri tässä voimme tehdä merkittävän myönteisen eron Euroopan teknologisen itsemääräämisoikeuden ja vaikuttavuuden kannalta. Ja mikä tärkeintä – lainatakseni Geoffrey Hintonia – odotan suurimpia läpimurtoja joltain jatko-opiskelijalta, joka suhtautuu syvän epäluuloisesti kaikkeen, mitä olen sanonut. Hän saattaa myöhemmin perustaa vallankumouksellisen startupin tai laboratorion, jota instituutti parhaansa mukaan tukee.

ELLIS Institute Finlandin logo, yläpuolella raidallinen Euroopan kartta ja alla moniväriset kirjaimet 'ellis'.

Suomen ELLIS-instituutti on merkittävä tutkimuskeskittymä European Laboratory for Learning and Intelligent Systems-verkostossa, joka edustaa eurooppalaista tekoälyn ja koneoppimisen huippututkimusta.

Aalto-yliopiston tutkijoita työssään laboratoriossa

Aalto-yliopisto on mukana neljässä tutkimushankkeessa Business Finlandin merkittävässä rahoitushaussa

Näytönpaikka-rahoituksen saaneissa hankkeissa kehitetään valtakunnallinen terveydenhuollon tekoälymalli, teknologiaa kvanttitietokoneiden skaalaamiseen, uuden tarkkuustason kuvantamista ja kvanttilaskentaa monimutkaisten biologisten ongelmien ratkaisuun.

Uutiset
Yleisö hämärässä salissa kuuntelee esitystä ja dioja ICLR + AISTATS 2026 -konferenssissa

Instituutin tutkimusta esillä vuoden 2026 ICLR- ja AISTATS-konferensseissa

Punatukkainen nainen vuorovaikuttaa digitaalisen ruudukon kanssa, ympärillä binäärikoodia.

Kasvun avaimet: Tekoälyn perustutkimus on kuin indeksiin sijoittamista

Suomen ELLIS-tekoälyinstituuttia johtava professori Samuel Kaski kehittää kumppanien kanssa yhteistyöhön ja soveltamiseen kykenevää tekoälyä, joka voi mullistaa niin tutkimuksen kuin tuotekehityksen.

Uutiset
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi opiskelijaa mittaa pientä piirilevyä harmailla laboratoriolaitteilla pöydän ääressä
Opinnot Julkaistu:

Projektikurssilla teoriasta käytäntöön: opiskelijat paransivat saavutettavaa magneettikuvauslaitetta

Teemu Rauha ja Elias Viitanen kehittivät saavutettavaan magneettikuvauslaitteeseen uudet suodattimet, joiden tavoitteena on muun muassa parantaa laitteella otettavia kuvia. Tutkimusprojektina kehitetty teknologia voi tulevaisuudessa nopeuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikkaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Metakidepaneeli ohjaa langatonta verkkoa sisäkatossa olevasta reitittimestä kulman takana olevan käyttäjän tarpeeseen.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Edullinen ratkaisu 6G-katveeseen: tutkijoiden kehittämät metakidepaneelit ohjaavat langattomia signaaleja myös kulman taakse

Tutkijoiden kehittämät paneelit ohjaavat radioaaltoja fyysisten esteiden ympäri – ilman ylimääräistä elektroniikkaa, virtalähteitä tai aktiivista viritystä.