Uutiset

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen biotuotealan yhteistyö vahvistuu – puulle lisäarvoa innovatiivisista biomateriaaleista

Suomessa vieraili toukokuun lopulla laaja yhdysvaltalaisdelegaatio, joka tutustui maamme metsä- ja puusektoriosaamiseen. Aalto-yliopiston ja VTT:n lippulaivahanke FinnCERES on mukana kehittämässä uutta liiketoimintaa biopohjaisten materiaali-innovaatioiden avulla.
USA-Suomi-seminaari Otaniemessä
Photo: Topias Hirvonen

Suomea pidetään Yhdysvalloissa yhtenä maailman johtavana metsäbiotalousmaana. Lähes 70-henkinen amerikkalaisdelegaatio haki Suomen matkallaan sekä teollisuus- että tutkimuspuolen yhteistyökumppaneita, jotka voivat auttaa metsäsektorin uudistumisessa ja monipuolistamisessa.

Puurakentamisen ohella amerikkalaisia kiinnostavat innovatiiviset biotuotteet, joiden tutkimuksessa ja kehittämisessä Aalto-yliopisto ja VTT ovat kansainvälistä huippua.  

Delegaation johtaja Ulla Lainio.
Ulla Lainio kertoi yhteistyömahdollisuuksista Suomen ja USA:n välillä. Photo: Topias Hirvonen

”Yhdysvaltojen metsäpolitiikka on nyt suotuisa uudistuksille, ja Suomeen kohdistuu ennennäkemätön kiinnostus. Liiketoimintamahdollisuus Suomen metsäteollisuudelle on merkittävä – aikaikkuna on nyt”, toteaa delegaation johtaja Ulla Lainio Business Finlandin Washingtonin toimistosta.

Suomen metsäteollisuudessa on käynnissä siirtymäkausi, jossa puulle haetaan lisäarvoa uusista tuoteinnovaatioista. Aalto-yliopiston ja VTT:n osaamiskeskittymä FinnCERES keskittyy puuraaka-aine lignoselluloosaan ja biotalouden materiaaleihin. Tavoitteena on kehittää uusia biopohjaisia materiaaleja teollisen mittakaavan tuotantoon kansainvälisille markkinoille. Lippulaivan tiivis yhteistyö teollisuuden kanssa varmistaa, että uudet materiaaliratkaisut voidaan muuttaa menestyväksi liiketoiminnaksi. 

Liimattomia puurakenteita ja biohajoavia pakkauksia

Yhdysvaltain delegaatio pääsi tutustumaan suomalaiseen huippututkimukseen ja biotalouden yrityskenttään Business Finlandin ja FinnCERESin järjestämässä From Forest to Innovations -seminaarissa, jonka aihealueita olivat puurakentaminen ja -arkkitehtuuri sekä uudet puupohjaiset tuotteet.

Otaniemessä 25. toukokuuta pidetyssä seminaarissa kuultiin Aalto-yliopiston ja VTT:n viimeisimpiä tutkimusuutisia. Myös suomalaiset biotalousratkaisujen parissa työskentelevät startup- ja pk-yritykset esittelivät alan kehitystä ja omia kestävän kehityksen ratkaisujaan.

WLT Capitalin tuote.
WLT Capitalin kehittämä uusi liimaton tekniikka massiivipuurakentamiseen. Photo: Topias Hirvonen

WLT Capital tarjoaa liimattomia massiivipuuratkaisuja esimerkiksi talojen ja siltojen rakentamiseen. Aaltopuumuotoon höylättyjen tuotteiden materiaaliksi soveltuu kaikentyyppinen puu, kuten ylijäämä- sekä lajittelematon ja kierrätetty puu.

”Tuotteemme herätti paljon kiinnostusta niin esityksen yhteydessä kuin käytävillä. Myös muiden yritysten tuote-esittelyt olivat innostavia ja herättivät ajatuksia omien tuotteidemme soveltumisesta uusiin yhteyksiin“, sanoo WLT Capitalin tutkimus- ja kehitysjohtaja, arkkitehti Richard Sirén.

”Yhdysvaltojen markkinat ovat tuotteellemme erittäin potentiaaliset. Teemme yhteistyötä Arkansasin yliopiston kanssa, jonka edustajiin tutustuimme FinnCERES-tilaisuudessa vuosi sitten. Uskomme, että tämä yhteistyö avaa meille myös kaupallisia mahdollisuuksia. Suomalaisella puuosaamisella on Yhdysvalloissa korkea maine“, Sirén jatkaa. 

Suomalaisyritys Sulapacin materiaali-innovaatio puolestaan haastaa muovin käytön biohajoavalla pakkaus- ja tuotemateriaalilla, joka yhdistää puuta ja biohajoavia sidosaineita. Yritys taklaa tuotteillaan maailman muovijäteongelmaa.

”Yhdysvalloissa on paljon kiinnostusta siihen, mitä materiaaleille tapahtuu käytön jälkeen. Monet isot amerikkalaisbrändit ovat siirtymässä muovista biohajoavien ja kompostoitavien materiaalien käyttöön. Yhdysvaltain markkinat ovat todella haastavat, mutta jäämme mielenkiinnolla odottamaan seminaarin poikimia yhteydenottoja”, kertoo Sulapacin innovaatiopäällikkö, Aalto-yliopiston tohtoriopiskelija Joona Kontinen.

Professori Monika Österberg.
Prof. Monika Österberg, Aalto-yliopisto. Photo: Jaakko Kahilaniemi

Kohtaamisista konkreettiseen yhteistyöhön

FinnCERESin tieteellinen johtaja Aalto-yliopistossa, professori Monika Österberg otti yhdysvaltalaisdelegaation ilolla vastaan.

”Kansainvälinen yhteistyö on erittäin tärkeää korkealaatuisen tutkimuksen tekemiseksi ja sen vaikuttavuuden lisäämiseksi. Kiinnostus yhteistyöhön on selkeää sekä Suomessa että Yhdysvalloissa, ja From Forest to Innovations -seminaarin kaltaiset tapahtumat antavat hyvän pohjan uusien yhteyksien luomiselle ja konkreettisen yhteistyön rakentamiselle”, Österberg sanoo.

Suomen ja Yhdysvaltojen välistä tutkimus- kehitys- ja innovointiyhteistyötä edistetään myös Aalto-yliopiston koordinoimassa FARIA-yliopistoverkostossa (Finnish-American Research and Innovation Accelerator). Sen tavoitteena on käynnistää yhteisiä tutkimus- ja kehityshankkeita, joissa luodaan huippututkimusta ja -innovaatioita. Biotalous on yksi FARIAn neljästä teema-alueesta, ja FinnCERESin tutkijat ovat aktiivisesti mukana verkoston toiminnassa.

”۳ٱ𾱲ٲö vaatii myös rahoitusta, ja odotamme innolla mahdollisuuksia Suomen ja Yhdysvaltojen välisiin biotalouden tutkimushankkeisiin”, professori Österberg toteaa.


Teksti: Marjukka Puolakka

äپٴDz:

Elli Käpylä

Elli Käpylä

Corporate Relations Manager, FinnCERES and Bioinnovation Center
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Monika Liikamaa vasemmalla, opiskelijat Malhar Bagi ja Tina Suomi haastattelevat
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

”Töihin täytyy tarttua ja rima pitää asettaa korkealle”

Monika Liikamaa on aloittanut Kauppakorkeakoulussa johtavana työelämäasiantuntijana.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.
Hands-on work in the research tunnel underneath Otaniemi
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Kesäkurssi Italiassa: maanalaisen liikenneinfrastruktuurin turvallisuus

Hae mukaan kansainväliseen kesäkouluun viimeistään 30.5.
Kaksi miestä frakeissa seisoo lavalla mikrofonin äärellä ja puhuu sisätiloissa istuvalle yleisölle.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Walter Ahlströmin säätiö lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle

Lahjoituksella Aalto perustaa kestävän teollisen tuotannon professuurin.