ºÚÁÏÍø

Uutiset

Suomen vaikutusvaltaisimpien lista täyttyi aaltolaisista

Kauppalehden haastattelemat asiantuntijat nimesivät monia aaltolaisia muun muassa tieteen ja startuppien kärkijoukkoon.

Kauppalehti Optio laati Suomen sadan vaikutusvaltaisimman henkilön listan pyytämällä asiantuntijoita valitsemaan oman alansa kymmenen vaikutusvaltaisinta ihmistä. Lisäksi listan laadinnassa huomioitiin myös toimituksen näkökanta. Vaikuttamisen alueita oli kymmenen: talous, startup, kulttuuri, aktivistit, urheilu, mielipidevaikuttajat, viihde, trendsetterit, tiede ja politiikka.

Tieteen kymmenestä vaikutusvaltaisimmista ihmisestä neljä on Aalto-yliopistosta: kansainvälisen tason aivotutkija ja kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, tieteen akateemikko Riitta Hari; nanotieteiden ja materiaalifysiikan edelläkävijä, tieteen akateemikko ja dekaani Risto Nieminen; rehtori Tuula Teeri sekä tiedonlouhinnan pioneeri, professori ja Suomen Akatemian pääjohtaja Heikki Mannila.

Startup-maailman vaikuttajalistalla Aallon alumneja on peräti kahdeksan: Obvious Venturesin partneri, kiinteistöpalvelu Trulianin perustanut Sami Inkinen; enkelisijoittaja ja hallitusammattilainen, Slushin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Kivimäki; Supercellin luova johtaja Mikko Kodisoja;  Slushin pikkutapahtumasta Euroopan tärkeimmäksi kasvuyrittäjyystapahtumaksi luotsannut, nykyisin omaa Wolt-yritystään johtava Miki Kuusi; Lifeline Venturesin perustaja ja partneri Petteri Koponen; koodarikoulun perustanut, Hello Ruby -kirjan kirjoittanut ja Suomen startup-liikkeen käynnistäjiin kuuluva Linda Liukas; HackerOnen toimitusjohtaja MÃ¥rten Mickos ja Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen.

Mielipidevaikuttajien ykkösnimien listalta löytyy rationaalisen yhteiskuntapolitiikan puolestapuhuja, Aalto-yliopiston professori Sixten Korkman.

Talouden vaikutusvaltaisimpien joukkoon Kauppalehti listaa kuusi Aallon alumnia: Koneen menestykseen luotsanneen EK:n hallituksen puheenjohtajan Matti Alahuhdan; Varman toimitusjohtajan Risto Murron; Nokian ex-toimitusjohtajan, nykyisen hallitusammattilaisen Jorma Ollilan; F-Securen perustajan, Nokian hallituksen puheenjohtajan Risto Siilasmaan; Sampon konsernijohtajan Kari Stadighin ja Nordean konsernijohtajan Casper von Koskullin.

Vaikuttavimpien trendsetterien joukkoon aaltolaisista ylsi tv-tuottaja, kirjailija, luova johtaja Saku Tuominen.

Katso Optio 100 -lista

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ruskeasävyinen asetelma tukista, massasta, kuidusta, lankakartiosta ja neuleesta, puusta tekstiiliksi.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

1600-luvun laivanhylyn matka jatkuu ainutlaatuisena neulemekkona

Aalto-yliopiston tutkijat valmistivat Hahtiperän hylyn ylijäämäpuusta tekstiilikuitua, kehräsivät sen langaksi ja neuloivat mekoksi uudella, tekoälyä hyödyntävällä teknologialla.
Pieni mutkitteleva puro, kiviä ja korkeaa ruohoa aurinkoisessa puistossa, taustalla puita ja nurmikkoa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kaupunkivihreän potentiaalia ilmastoratkaisuna ei hyödynnetä riittävästi – uusi käsikirja tarjoaa siihen keinoja

Hiiliviisaan kaupunkivihreän käsikirja tarjoaa konkreettisia työkaluja siihen, miten kaupunkivihreää voidaan hyödyntää tehokkaammin ilmasto- ja luontotyössä.
A person typing on a laptop, with notebook and table open, sun shines on the items
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Digiklinikka paransi hoidon saatavuutta Pohjanmaalla – vaikutuksia tutkittiin poikkeuksellisen laajassa satunnaistetussa kokeilussa

Aalto-yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ja Turun yliopiston tutkijat selvittivät, millaiset ihmiset käyttivät perusterveydenhuollon chat-palveluita ja miten ne vaikuttivat palveluiden käyttöön Pohjanmaan hyvinvointialueella.
Ryhmä iloisia ihmisiä seisoo portaikon edessä värikkäiden säkkituolien kanssa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Siirtymä vetytalouteen on maraton, ei pikamatka

Toimintansa ensimmäisten vuosien aikana Vetyinnovaatiokeskus on rakentanut tohtorikoulunsa ympärille aktiivisen yhteisön ja käynnistänyt Inventors-ohjelman.