Uutiset

Syöpä rikkoo potilaan ja perheen elämäntarinan – tutkija kehitti uusia menetelmiä sairastuneiden tukemiseen hoidon eri vaiheissa

Menetelmät tarjoavat uusia keinoja matalan kynnyksen tuen antamiseksi sairastuneille ja heidän perheilleen.
Nainen katsoo kameraan hymyillen.
Diplomi-insinööri Riikka Talsin väitöskirja tarkastetaan tuotantotalouden laitoksella 17. helmikuuta.

äö쾱Ჹٳٰܳ쾱Ჹ Riikka Talsi on kehittänyt kaksi uudenlaista tarinallista menetelmää, joiden avulla voi helpottaa syöpäpotilaiden kohtaamista, ja tarjota tukea potilaille ja heidän perheilleen. Tutkimus tehtiin Docrates Syöpäsairaalan potilaiden ja heidän puolisoidensa keskuudessa tavoitteena kehittää tuki-interventio syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen hoidon eri vaiheissa.

Talsin tutkimukseen osallistuneet potilaat saivat sanoittaa eri tavoin paitsi syöpäkokemustaan, myös elämäänsä, sekä toisaalta uudelleenarvioida ja -rakentaa jo aiemmin sanoitettua. Tutkimuksen tuloksena syntyi kaksi uutta menetelmää: metafora- ja tarinalappumenetelmä.

”Metaforamenetelmässä pyysin haastateltavaa kuvaamaan sairauskokemusta vertauskuvien avulla ja pohtimaan näiden vertauskuvien henkilökohtaista merkitystä. Seurantahaastattelussa haastateltava sai omat metaforansa takaisin uudelleentarkasteluun”, Talsi kertoo.

Metaforat olivat osallistujille keino tutkia ja käsitellä monimutkaista ja usein ristiriitaista sairastumiskokemusta sen eri vaiheissa. Ne auttoivat osallistujia sietämään sairastumiseen liittyvää epävarmuutta, ja helpottivat myös kokemuksen ja vaihtelevien tunteiden käsittelemistä. 

Tutkimukseen osallistui myös potilaiden puolisoita, jolloin pariskuntien esittämät metaforat toivat esiin vastavuoroisuuden yhteisessä selviytymisprosessissa. Tutkimus osoitti, että sairastumisen alussa, kun epävarmuutta oli paljon, puolisot loivat metaforillaan toivoa. Kun potilaan toimijuus oman kokemuksensa kertojana vahvistui, puoliso pystyi ilmaisemaan omankin haavoittuvuutensa.

Menetelmät soveltuvat myös muihin hoitosuhteisiin

Kehittämässään toisessa menetelmässä Riikka Talsi palautti haastateltavalle takaisin keskeisiä osia tämän kerronnasta niin sanotuilla tarinalapuilla. 

”Sanatarkkojen omien sitaattiensa avulla haastateltava saattoi palata syöpäkokemukseen sekä elämäntarinaansa ja rakentaa niitä koskevia kertomuksiaan uudelleen”, Talsi kuvailee.

Tarinalaput palauttivat osallistujille heidän oman kertomuksensa käsin kosketeltavassa, uudelleen jäsenneltävässä muodossa. Ne vahvistivat myös kuulluksi tulemisen kokemusta. Osallistujat pystyivät havainnoimaan itseään ja kokivat olevansa aktiivisia toimijoita eivätkä vain hoidon kohteita.

Talsin mukaan elämäntarinan rakentaminen tarinalapuilla auttaa sairastuneita tarkastelemaan omaa historiaansa ja nykyhetkeään. Se helpottaa arvioimaan sairastumisen merkitystä ja rakentamaan siltaa menneen ja tulevan välille. Samalla syöpäkokemus voi asettua helpommin osaksi omaa elämäntarinaa.

Riikka Talsin väitöstutkimuksessaan kehittämät haastattelumenetelmät soveltuvat omaelämäkerrallisen murroksen käsittelyyn muissakin elämänmuutostilanteissa. 

”Uudet menetelmät tarjoavat rohkaisevia mahdollisuuksia matalan kynnyksen tukimenetelmiksi useilla eri alueilla. Ne voivat tuoda uusia työkaluja myös olemassa oleviin konteksteihin, kuten psykoterapioihin ja lääkärin vastaanotolle pidemmässä hoitosuhteessa.”

Tutkimuksessa syntyi kokonainen uusi tuki-interventio syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen ja tukemiseen hoidon eri vaiheissa.

 ”Tein tutkimuksen Docrates Syöpäsairaalan potilaiden ja heidän puolisoidensa parissa, mutta menetelmät ovat sovellettavissa laajemminkin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilaskohtaamisissa.”

Riikka Talsin tuotantotalouden alan väitöskirja Interview Methodologies for Addressing Autobiographical Ruptures and (Re)Constructing Life Narratives – A Longitudinal Study Among Prostate Cancer Patients and Their Spouses – Haastattelumetodologioita omaelämäkerrallisten murrosten käsittelyyn ja elämäntarinoiden (uudelleen)rakentamiseen – Eturauhassyöpäpotilaiden ja heidän puolisoidensa parissa tehty pitkittäistutkimus tarkastetaan Aalto-yliopistossa 17. helmikuuta

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme ihmistä puistossa, taustalla vuoria. Yksi istuu penkillä, kaksi seisoo maisemaa katsellen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae vierailevaksi professoriksi tai tutkijaksi Université Grenoble Alpes:iin

Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva Université Grenoble Alpes (UGA) on avannut haun kansainvälisten tutkijoiden lyhytaikaisille vierailuille.
Keskellä valokuva Eloi Molinerista ja tiimitovereista konferenssin lavalla, ympärillä kuvat palkinnoista.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Eloi Moliner on tehnyt historiaa viisinkertaisena palkinnonsaajana

Eloi Moliner on yksi Aalto-yliopiston palkituimmista väitöskirjatutkijoista; haluamme juhlia hänen menestystään ja panosta signaalinkäsittelyn alalla.
Kaksi ihmistä, Matti Alahuhta ja Sari Baldauf, istuvat harmaissa nojatuoleissa tumman verhon edessä. Toinen pukeutunut siniseen pukuun, toinen ruskeaan mekkoon.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Kahden miljoonan lahjoitus Aalto-yliopiston uuteen monialaiseen kandidaattiohjelmaan – lahjoittajina Matti Alahuhta, Sari Baldauf, Antti Herlin ja Jorma Ollila

Monialainen kandidaattiohjelma yhdistää tekniikkaa, kauppatieteitä, taiteita ja suunnittelua.
Ohjelman ensimmäinen vuosikurssi aloittaa syksyllä 2027.
Henkilö, jolla on värikäs paita ja ruskea hattu, puhuu mikrofoniin, taustalla kuva metsänäkymästä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus hyvinvoinnista osoittaa: vapaus valita tekee onnellisemmaksi – erityisesti vauraissa ja yksilökeskeisissä maissa

Autonomia eli kokemus siitä, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä on yhteydessä hyvinvointiin kaikkialla maailmassa. Tuore tutkimus kertoo, että sen merkitys onnellisuudelle korostuu vauraissa ja yksilökeskeisissä maissa.