Uutiset

Taideteos kutsuu ohikulkijoita auttamaan kvanttifysiikan tutkijoita

Quantum Garden on interaktiivinen taideteos, jota pelaamalla kerätään dataa kvanttitietokoneen kehittämistä varten.
Smart Art - Quantum Garden
Kuva: Aleksi Poutanen/Aalto-yliopisto

Kauppakeskuksen seinällä on taideteos, jossa kiiltävien messinkijousien päissä olevat suuret kumiset tulpat on taustavalaistu välkehtivin LED-valoin. Teos on nimeltään ja se houkuttelee ohikulkijoita pysähtymään, katsomaan ja näpäyttämään jousia. Kun jousien kanssa leikkii, valot singahtavat uusiksi kuvioiksi ja väreiksi, jotka muuntuvat edelleen pelaajan kosketuksen mukaan. Pian koko Quantum Garden on tulvillaan tanssivia valoja ja värejä, ja vaappuvien jousien aikaansaamaa soinnikasta ääntä.

Pelaamisen ohessa Quantum Garden kerää myös dataa kvanttilaskentaan liittyvän ongelman ratkaisemiseksi. Jouset on yhdistetty tietokoneeseen, joka mittaa käyttäjän vuorovaikutusta teoksen kanssa. Tietokoneet muuntavat vuorovaikutuksen numeroiksi, jotka edelleen syötetään kvanttilaskennan simulaatioon.

Teos on suunniteltu yhteistyössä Suomen kvanttiteknologian huippuyksikön fyysikoiden kanssa Aalto-yliopiston ja Turun yliopiston professorin Sabrina Maniscalcon johdolla. ”21-vuotias Yhdysvalloissa asuva nuori aikuinen on kuluttanut keskimäärin yli 10 000 tuntia tietokonepelejä pelaten. Tämä vastaa viiden vuoden työskentelyä kokopäivätöissä. Haluamme hyödyntää tätä valtavaa aivokapasiteettia suunnittelemalla pelejä, joilla on tarkoitus. Quantum Gardenilla pelaamalla kuka tahansa voi osallistua kvanttilaskennan vallankumoukseen ja auttaa meitä rakentamaan kvanttitietokoneen.”

Kvanttilaskenta edustaa jännittävää lähitulevaisuuden teknologiaa, jolla on monia etuja nykyisiin tietokoneisiin nähden. Uudenlainen laskenta hyödyntää kvanttifysiikkaa. Käytännössä kvanttitietokoneella voidaan simuloida monimutkaisia kokonaisuuksia, kuten kemikaalisia reaktioita tai lääkkeiden yhteisvaikutuksia. Tähän eivät nykyiset tietokoneet pysty. On kuitenkin ironista, että joitakin kvanttitietokoneiden rakentamiseen tarvittavia laskelmia on äärimmäisen vaikea ratkaista ilman kvanttitietokonetta.

Quantum Garden -teoksen toivotaan ratkaisevan yhden näistä kysymyksistä – miten liikutella mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti atomeita, jotka muuntavat kvantti-informaation koodiksi? Tähän asti on ollut mahdotonta laskea kaikkein tehokkaimpia menetelmiä vain matematiikan avulla. Ongelmasta onkin muodostettu tietokonesimulaatio, ”musta kvanttilaatikko” (Quantum Black Box). Tutkijat opettavat tekoälyn suorittamaan simulaation useita kertoja, jotta sen tekemiseen löytyisi optimaalinen tapa.

Tutkijat tarvitsevat Quantum Gardenia saadakseen esimerkkiaineistoa tekoälyn opettamista varten. Jousilla pelaavat ohikulkijat ovat luoneet tuhansia syötteitä simulaatioon. Tekoäly voi analysoida niitä selvittääkseen, mikä on paras ratkaisu tutkimusongelmaan.

Quantum Garden oli osa Lux Helsinki –taidehaastetta, ja se on kutsuttu näytteille Jeff Bezosin MARS-konferenssiin Yhdysvaltoihin Palm Springsiin myöhemmin tänä vuonna.

More from this series

Smart Art - Machine learning imperfections in materials
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Todenmukaista grafiikkaa tekoälyllä

Neuroverkot ja koneoppiminen ovat alkaneet muuttaa ihmisen ja tietokoneen välistä vuorovaikutusta ennalta-arvaamattomasti monella eri saralla, myös tietokonegrafiikassa.
Smart Art - Finland's Art and Craft School Robotti
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uudelleen ohjelmoitua taidekasvatusta

Käsityökoulu Robotti on lapsille suunnattu koulu, jossa opetellaan elektroniikkaa, ohjelmointia ja digitaalisia tekniikoita. Siinä on yhtä paljon kyse hauskanpidosta ja virtapiirien bendauksesta kuin myös uuden oppimisesta rajoja rikkomalla.
Smart Art - Quantum Garden
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Taideteos kutsuu ohikulkijoita auttamaan kvanttifysiikan tutkijoita

Quantum Garden on interaktiivinen taideteos, jota pelaamalla kerätään dataa kvanttitietokoneen kehittämistä varten.
Smart Art - AI needs art
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tekoäly taiteen äärellä

Ilman taidetta tekoälyn tarinasta jää jotain löytymättä. Näin uskoo tohtoriopiskelija Kasperi Mäki-Reinikka, joka haluaa törmäyttää taiteen ja tekniikan – ja hyödyntää niiden välistä jännitettä.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Lähikuva piikiekosta metallisella mittausasemalla, jota ympäröi useita ohuita kultaisia mittaneuloja
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää fotoniikasta

Valtaosa käyttämistäsi digitaalisista laitteista hyödyntää fotoniikkaa. Tekoälyn kasvun myötä fotoniikasta löytyy apua myös energiatehokkaampiin datakeskuksiin, kertoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan apulaisprofessori Paul Verrinder.