Uutiset

Talo täynnä osaamista ja miljardien mahdollisuuksia

Aalto Bioproduct Centren avajaisia juhlittiin iloisissa tunnelmissa 3. toukokuuta.

Aalto Bioproduct Centre sijaitsee Otaniemessä osoitteessa Vuorimiehentie 1. Tiloissa toimii muun muassa Designer in Residence Pirjo Kääriäisen (oik.) yhdessä varadekaani Tapani Vuorisen kanssa luotsaama, biomateriaalit ja designin opetuksen ja tutkimuksen kautta yhdistävä CHEMARTS-hanke.

Aalto Bioproduct Centrestä on turha etsiä tutkijankammioita. Suuret, valoisat hallit ovat yhtä avaraa tilaa, ja ylemmän kerroksen parven toimistoissa voi äänieristettyjen lasiseinien ansiosta työskennellä hiljaisuudessa – ja samalla keskellä opiskelijoiden ja tutkimusryhmien hyörinää.

Juuri uusien ja vanhojen osaajien yhteen tuominen on yksi tutkimuskeskuksen keskeisistä tavoitteista. Tiiviimpää ja rohkeampaa yhteistyötä tarvitaan Suomelle elintärkeän biotalouden menestyksen turvaamiseksi ja vauhdin kiihdyttämiseksi.

”Biotalous on Suomen tärkeimpiä vientialoja ja työllistäjiä”, Kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Janne Laine korosti.

”Siirtyminen öljypohjaisesta taloudesta yhä vahvemmin biopohjaiseen talouteen on meille suuri mahdollisuus, ja siinä esimerkiksi yhteistyö yritysten kanssa on korvaamatonta.”

Ioncell-kuidunvalmistusmenetelmää esittelevä professori Herbert Sixta haluaa rohkaista tutkijoita kaupallistamaan osaamistaan. Keskuksen tiloissa toimii jo sellu- ja paperitehtaiden jätevesien käsittelyyn erikoistunut Toihan – ja lisää on varmasti tulossa.

Biotuotteiden ja biotekniikan laitosta johtava Herbert Sixta muistutti, että Suomen metsissä vuosittain kasvavasta biomassasta noin viidennes jää hyödyntämättä. Pelkästään tuon viidenneksen sisältämä selluloosa voisi esimerkiksi tekstiilikuiduiksi jalostettuna merkitä Suomelle 5 miljardin lisätuloja vuodessa.

”Ja jos kaikki puun rakenneosat otetaan mukaan, summa on vielä paljon suurempi. Siksi ABiossa korostetaan arvoketjuajattelua, ja tutkimusryhmämme kehittävät uusia tapoja hyödyntää sitä esimerkiksi tulevaisuuden puurakentamisessa ja ekologisissa, vettä hylkivissä pinnoitteissa.”

Professori Herbert Sixta, rehtori Tuula Teeri ja dekaani Janne Laine avasivat Aalto Bioproduct Centren leikkaamalla professori Jouni Paltakarin ryhmän valmistaman nanopaperin perinteisellä paperileikkurilla.

Tutkimuskeskuksen virallisesti avannut rehtori Tuula Teeri ei peitellyt onnellisuuttaan.

”Tämä on minulle toteutunut unelma ja samalla osoitus siitä, mikä on tieteen merkitys yhteiskunnan menestyksen ja hyvinvoinnin kannalta.”

Paneelikeskusteluun osallistuneet yritysten edustajat – ABB:n Iiro Harjunkoski, Metsä Fibren Ari Harmaala, Marimekon Milla Asikainen, Andritzin Johan Engström ja Spinnovan Janne Poranen – painottivat yliopiston merkitystä paitsi uusimman tutkimustiedon tuottajana myös tulevaisuuden osaajien kouluttajana.                                                              

Yritykset, pienet ja suuret – kiinnostaako yhteistyö?

Lisätietoja Aalto Bioproduct Centren mahdollisuuksista:

Professori, biotuotteiden ja biotekniikan laitoksen varajohtaja Jouni Paltakari
p. 0400 818 244
jouni.paltakari@aalto.fi

Laboratorioinsinööri Timo Ylönen
p. 040 577 9804
timo.ylonen@aalto.fi

Kuvat: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Lue myös:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pyöreä vaalea kennokuvioinen alusta ja punottuja koreja kirkkaansinisellä taustalla
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat paljastivat kaksi uutta suprajohdetta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää

Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä
Paula Nybergh. Mustavalkoinen muotokuva hymyilevästä lyhyttukkaisesta naisesta, jolla on silmälasit ja vaalea takki.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Paula Nybergh lahjoittaa Aallon Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoimintaan

Alumnimme, tekniikan lisensiaatti, tekniikan tohtori h.c. Paula Nybergh on tehnyt merkittävän lahjoituksen Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoiminnan tukemiseksi.
primo.aalto.fi etusivu
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-Primo uudistui

Aalto-Primo on päivitetty uuteen versioon.
The PulseOn team posing for the camera. 7 men in suits, 5 standing and 2 sitting on the sides
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

PulseOn Oy syntyi Nokian Bridge-ohjelman ansiosta

Nokia Oyj käynnisti vuonna 2011 laajan Nokia Bridge -ohjelman, jolla tuettiin irtisanottujen osaajien polkua yrittäjyyteen ja työllistymiseen. Aalto Startup Center tarjosi Bridge-ohjelmaan osallistuville yrityskiihdyttämöpalveluja ja valmensi osallistujia innovointi- ja kaupallisprosesseihin.