������

Euroopan unionin biodiversiteettistrategia tavoittelee 25 000 jokikilometrin ennallistamista luonnontilaan. Suomessa tämä voisi tarkoittaa noin 750 jokikilometrin ennallistamista. Tavoitteeseen pääsemiseksi on luovuttava osasta vesivoiman tuotantoa, mistä taas aiheutuu kustannuksia. Näiden kustannusten tasaamiseen Taloustieteen laitoksen työelämäprofessori Iivo Vehviläinen ehdottaa uutta luonnonvaraveroa, jota vesivoiman tuottajat maksaisivat tuotantoon tarvitsemansa veden käytöstä. 

”Vesivoiman hyödyntämisestä maksettava luonnonvaravero parantaisi valtiontalouden liikkumavaraa, kun tehdään päätöksiä siitä, miten aiemmin luonnolle kohdistetut kustannukset jaetaan yhteiskunnan eri toimijoille”, Vehviläinen sanoo.

Tällä hetkellä valtio maksaa suoria korvauksia vesivoimatuotantoaan menettävälle sähköntuottajalle. Kuluttajat taas maksavat korvaukset välillisesti kaikille sähköntuottajille sähkön korkeampina hintoina. Niinpä korkeammat hinnat – ja niistä seuraavat sähköntuottajien kohonneet tuotot – voivat vähentää tiukemman ympäristösääntelyn hyväksyttävyyttä. Sähkön kaltaisen välttämättömyyshyödykkeen tapauksessa voi myös herätä kysymyksiä oikeudenmukaisuudesta. Siksi Vehviläisen mukaan olisikin oleellista suunnitella huolellisesti, miten jokien ekologisen tilan parantamisen kustannukset ja hyödyt tasapainotetaan kuluttajien ja tuottajien välillä. 

Vehviläisen ehdottama luonnonvaravero on yksi keino tasapainottaa kustannuksia. Samalla se toisi lisää verotuloja valtion kassaan. Luonnonvarojen käytön haitallisten vaikutusten taloudelliselle ohjaukselle luo oikeudellisen pohjan sekä sen sovellus vesipuitedirektiivissä veden käytön ympäristö- ja luonnonvarakustannusten kattamisesta.

Ympäristönsuojelun kääntöpuoli: Voi lisätä teollisuuden voittoja ja nostaa kuluttajien kustannuksia

Työelämäprofessori Iivo Vehviläinen on selvittänyt ympäristön tilaa parantavan, mutta vesivoiman tuotantokapasiteettia vähentävän sääntelyn vaikutuksia Suomen sähkömarkkinoihin analysoimalla Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla tehtyjä tarjouksia. Hän havaitsi, että Suomessa päästäisiin EU:n tavoitteisiin ilman oleellisia vaikutuksia sähköntuotannon kapasiteettiin.

”Purettavat vesivoimalat voidaan Suomessa valita niin, että tuotanto vähenee korkeintaan joitakin prosentteja maamme vesivoiman tuotannosta. Voimmekin Suomessa vapauttaa tuhansia jokikilometrejä ilman merkittäviä vaikutuksia vesivoiman tuotantoon tai ilmastotavoitteiden toteutumiseen”, Vehviläinen sanoo.

Vesivoiman ympäristösääntelyn kiristäminen aikaansaa kuitenkin kustannuksia, joiden jakajina ovat kuluttajat, sähköntuottajat tai valtio. 

Vehviläisen mukaan EU:n vesivoimaan kohdistuva biodiversiteettitavoite voisi tarkoittaa Suomessa vuosikustannuksiksi muutettuna kolmen miljoonan euron taloudellista tappiota koko yhteiskunnan kannalta. Tarkastelussa ei kuitenkaan otettu huomioon luonnon tilan parantumisen tuomaa ympäristöhyötyä. 

Tuotantokapasiteetin purkaminen johtaisi sähkön hinnan nousuun, ja sähkön tuottajien vuosituotot kasvaisivat noin 16 miljoonaa euroa. Lopputulemana ympäristönsuojelun toteuttamisen kustannukset ja tuottajien ylimääräiset voitot jäisivät kuluttajien maksettavaksi. 

”Luonnonvaraverosta on vaikea olla pitämättä. Ympäristön tilaa voidaan parantaa nykyistä nopeammin ja ennallistamisen kustannusten sijaan valtiolle voidaan saada tuottoja energiantuottajilta, oikein toteutettuna ilman haitallisia markkinavaikutuksia”, Vehviläinen sanoo. 

Linkki tutkimusjulkaisuun: