ºÚÁÏÍø

Uutiset

Tekniikan alan suomi käynnistyi opiskelijoille pitsatapahtumassa

Aalto-yliopiston Tekniikan alan suomi -hanke käynnistyi opiskelijoille tiistaina 6.5.2025, kun opiskelijat ja henkilökuntaa kokoontui yhteiseen orientaatio- ja pitsatilaisuuteen. Tekniikan alan suomi on Bachelor of Science and Technology -ohjelman ensimmäisen vuoden opiskelijoille räätälöity Euroopan unionin osarahoittama pilottiprojekti, jossa tuetaan opiskelijoiden työllistymistä suomen kielen opintojen ja uraohjauksen avulla.
Euroopan unionin osarahoittama

Orientaatiotilaisuuden tavoitteena oli, että hankkeen opiskelijat tutustuvat toisiinsa, kuulevat Tekniikan alan suomi -ohjelmasta ja saavat motivaatiota ja vinkkejä omalle kielenoppimispolulleen. Pitsan lomassa keskusteltiin muun muassa opiskelijoiden omista tavoitteista ja urahaaveista. 

Tilaisuus alkoi inspiroivilla puheenvuoroilla. Sähkötekniikan korkeakoulun opetuksesta vastaava varadekaani Anouar Belahcen korosti avaussanoissaan, että jos opiskelija osaa jo useampaa kuin yhtä kieltä, on vielä yhden ylimääräisen kielen oppiminen suhteessa huomattavasti helpompaa. Kieltä oppii vain kokeilemalla. 

Opiskelijapuheenvuorossa Aallon insinööritekniikan maisteriopiskelija Fedor Labovkin kertoi siitä, miksi suomen kielen oppimiseen kannattaa panostaa. Hän korosti, että vaikka monet suomenpuhujat ovat kyllä kohteliaita kääntämään asioita englanniksi, paljon tietoa jää helposti saavuttamatta, jos on vain englannin kielen varassa. Labovkin on oppinut suomen kielen aikuisena. Hän työskentelee kansainvälisessä yrityksessä, jonka saattaisi ehkä olettaa operoivan englanniksi, mutta jossa järjestetään viikoittain useita suomenkielisiä kokouksia. 

Lisäksi puheenvuoron pitivät Automaatio- ja systeemitekniikan killan edustajat. Killan kansainvälisistä asioista vastaavilla opiskelijoilla on myös itsellään kansainvälinen tausta ja monipuolinen kielitaito. Kiltalaiset korostivat kielenoppimisen sosiaalista puolta - suomenkielisiä opiskelijoita voi tavata Aallon monissa opiskelijatapahtumissa.

Tilaisuudessa hankkeen opiskelijat saivat kuulla myös tarkemmin siitä, mikä heitä hankkeen osalta odottaa. Seuraavaksi opiskelijat ilmoittautuvat syksyllä 2025 alkavalle Tekniikan alan suomi 3-kurssille, joka on suunniteltu erityisesti tekniikan alan opiskelijoiden tarpeisiin. 

Orientaatio
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme ihmistä puistossa, taustalla vuoria. Yksi istuu penkillä, kaksi seisoo maisemaa katsellen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae vierailevaksi professoriksi tai tutkijaksi Université Grenoble Alpes:iin

Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva Université Grenoble Alpes (UGA) on avannut haun kansainvälisten tutkijoiden lyhytaikaisille vierailuille.
""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Kevät tuo uutuuksia UniSportiin – katso, mitä on luvassa!

Uusi vuosi alkaa UniSportilla energisesti ja tuo mukanaan paljon uutuuksia Aalto-yliopiston henkilökunnalle ja opisekelijoille – mm. pilates-tunnit Kandidaattikeskuksessa, Viikin liikuntakeskuksen suunnitelmat, ilmainen haaste ja paljon muuta.
Keskellä valokuva Eloi Molinerista ja tiimitovereista konferenssin lavalla, ympärillä kuvat palkinnoista.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Eloi Moliner on tehnyt historiaa viisinkertaisena palkinnonsaajana

Eloi Moliner on yksi Aalto-yliopiston palkituimmista väitöskirjatutkijoista; haluamme juhlia hänen menestystään ja panosta signaalinkäsittelyn alalla.
Kaksi ihmistä, Matti Alahuhta ja Sari Baldauf, istuvat harmaissa nojatuoleissa tumman verhon edessä. Toinen pukeutunut siniseen pukuun, toinen ruskeaan mekkoon.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Kahden miljoonan lahjoitus Aalto-yliopiston uuteen monialaiseen kandidaattiohjelmaan – lahjoittajina Matti Alahuhta, Sari Baldauf, Antti Herlin ja Jorma Ollila

Monialainen kandidaattiohjelma yhdistää tekniikkaa, kauppatieteitä, taiteita ja suunnittelua.
Ohjelman ensimmäinen vuosikurssi aloittaa syksyllä 2027.