Uutiset

Teollinen internet mahdollistaa uudenlaiset liiketoimintamallit

16. kesäkuuta järjestetyssä Industrial Internet -partneriseminaarissa visioitiin teollisen internetin mahdollisuuksia.

Konecranesin toimitusjohtaja Pekka Lundmarkin mukaan teollisen internetin aikakaudella pärjäävät parhaiten ne, jotka pystyvät hyödyntämään tietomassaa.

Tulevaisuuden näkymiä oli tullut kuuntelemaan 270 osallistujaa. Puolet osallistujista oli yritysten toimitusjohtajia sekä teknologia- ja ICT-johtajia ja loput osallistuneista eri alojen asiantuntijoita.

Teollinen internet on älykkäiden laitteiden ja järjestelmien, tietojärjestelmien analytiikan ja työn tehokasta yhdistämistä liiketoiminnassa. Sen myötä on mahdollista toteuttaa aivan uudenlaisia ketteriä toimintamalleja. Lisäksi eri toimialojen rajat hälvenevät.

Jotta murroksessa pärjätään, myös koulutukseen täytyy panostaa.

– Teollisuuden ja uudenlaisen työn murroksessa parhaiten pärjäävät ne, jotka ovat valmiita investoimaan koulutukseen, avasi tilaisuuden Sähkötekniikan korkeakoulun dekaani Keijo Nikoskinen.

Aalto haluaa olla mukana tässä muutoksessa. Professori Martti Mäntylän mukaan tulemme todistamaan suurta teollista vallankumousta seuraavan 5-10 vuoden sisään.

”Aalto Industrial Internet Campus” -hanke on käynnistetty vastaamaan näihin haasteisiin. Otaniemestä tavoitellaan Suomen teollisen internetin piilaaksoa.

– Tavoitteena on vuorovaikutteinen alue, jossa opiskelijat, tutkijat ja partnerit voivat työskennellä yhdessä, myös kansainvälisissä verkostoissa. 

Kaikki lähtee ajattelutavan muutoksesta

Ilmiöön liittyvät vahvasti nykyinen tietojenkäsittelyn tehokkuus, tietoverkkojen nopeus ja anturitekniikan saatavuus. Nämä vaikuttavat siihen, että hintataso laskee merkittävästi, mikä taas vuorostaan vaikuttaa siihen, että erilaisten sovellusten käyttöönotto on merkittävästi nopeutunut.

– Teollinen internet on mahdollisuus myös perinteiselle teollisuudelle. Kun mm. erilaiset sensorit ja datan analysointi tulee edullisemmaksi, kuluja saadaan alas. Kun pelin säännöt muuttuvat, myös perinteisten yritysten on mahdollista saavuttaa isoja harppauksia tehokkaassa tuotannossa, sanoi Konecranesin toimitusjohtaja Pekka Lundmark.

Lundmarkin mukaan teollisessa internetissä on kyse enemmänkin haasteesta ajattelutavan muutoksessa kuin teknologiassa.

– Kaikki mitä voidaan digitalisoida, tullaan tulevaisuudessa digitalisoimaan, hän tiivisti.

Pelkällä sensoreiden keräämällä tietomassalla ei itsessään vielä tee mitään. Vaan tietoa täytyy pystyä analysoimaan aktiivisesti ja hyödyntämään. Lisäksi asiakkaan palvelukokemus tulee korostumaan.

– Se, jolla on pääsy liiketoiminnan kannalta tärkeään ja kriittiseen tietoon, ja joka pystyy sitä parhaiten analysoimaan, on myös se, joka tulee teollisen internetin aikakaudella pärjäämään.

Vilkas keskustelu aiheesta jatkui vielä seminaariosuuden jälkeen. Osallistujat pääsivät tutustumaan Aallosta ponnistaneisiin start upeihin ja vaihtamaan kuulumisia uusimmasta tutkimustiedosta alan professorien kanssa.


Teollisen internetin tutkimus Aallossa (aalto.fi)
(youtube.com)

----
Partneriseminaari järjestettiin nyt toista kertaa Aalto-yliopistossa. Tilaisuuden järjestivät Sähkötekniikan korkeakoulu, Insinööritieteiden korkeakoulu ja Perustieteiden korkeakoulu. Tilaisuudessa oli mukana noin 270 osallistujaa. Puolet osallistujista oli yritysten toimitusjohtajia sekä teknologia- ja ICT-johtajia ja loput eri alojen asiantuntijoita.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Iso ryhmä ihmisiä seisoo näytön edessä, jossa lukee 'QDOC KICKOFF March 11-12, 2025'.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Mihin suuntaan kvanttiteknologia kehittyy – QDOC-tohtoripilotti tarjoaa ymmärrystä yrityskumppaneille

Kvanttiteknologian tohtoripilotin QDOCin yrityskumppanit näkevät, että yhteistyö ohjelman kanssa opettaa niitä erottamaan teknologiahypen ja juuri niille relevantin kehityksen.
Ryhmä ihmisiä pitelee todistuksia sisätiloissa valkotaulun edessä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Opiskelijat vahvistivat viestintä ​​ja yhteistyötaitoja kansainvälisissä työpajoissa

Aallon opiskelijat osallistuivat yhdessä viiden muun eurooppalaisen yliopiston opiskelijoiden kanssa työpajoihin ja keskusteluihin yhteistyöstä, viestinnästä ja vastuusta.

Ihmisiä kokoontuneena modernin rakennuksen ulkopuolella, jossa on pyöreitä ikkunoita. Taustalla puita ja vihreää ruohoa.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Ilmoittaudu Transregional Online Living Labs Day 2026 -tapahtumaan

Osallistu Unite!-yliopistoallianssin kansainväliseen verkkokonferenssiin ja tutustu siihen, miten yliopistokampusten Living Labs -ympäristöt (ns. elävät laboratoriot) yhdistävät tutkimuksen, opetuksen ja käytännön.
Neljä ihmistä seisoo tilavassa sisätilassa, jossa on kylttejä yläpuolella. Lattia on laatoitettu ja seinät ovat valkoiset.
Nimitykset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Hannu Martola on nimitetty Aallon alumniverkoston johtoryhmän puheenjohtajaksi

Johtoryhmän uusina jäseninä aloittivat Esa Arola, Eila Lindroos ja Terttu Sopanen. Johtoryhmässä jatkavat Ari Bertula, Ossi Leikola, Laura Nikola ja Katja Soini.