������

Mitä tutkit ja miksi?

Minua kiinnostaa luonnossa esiintyvä kemia. Luonto on monissa tapauksissa meitä ihmisiä parempi kemisti. Tavoitteenani on tuoda luonnossa tapahtuvat kemialliset prosessit laboratorioon ja kehittää niille hyödyllisiä käyttötarkoituksia.

Täsmällinen tutkimuskohteeni on metaanin anaerobinen hapettuminen. Se on syvässämeressä tapahtuva mikrobiprosessi, jossa metaani ”palaa” neljässä celsiusasteessa ilman happea. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, miten metaani aktivoituu. Sen haluaisin saada selville, ja kun ymmärrämme sen, pystymme toteuttamaan tämän prosessin laboratoriossa. Aikomuksenani on laatia biokemiallinen menetelmä, jolla polttoainemetaani muunnetaan sähköksi ”polttamalla” sitä matalassa lämpötilassa. Se olisi uusi työkalu, jolla energiavaroja voitaisiin käyttää aiempaa kestävämmin.

Mikä sai sinut ryhtymään tutkijaksi?

Olin jo lapsena hyvin tiedonhaluinen ja kyselin kaikenlaisia kysymyksiä, esimerkiksi, miten palosammutin tai jääkaappi toimii. Jos en ymmärtänyt vastauksia, halusin tietää vielä enemmän. Isäni on myös kemisti, ja hänen esityksensä olivat pienen pojan mielestä sangen kiehtovia. Kasvatin joululahjaksi isoja kuparisulfaattikiteitä, valmistin itse ruutia ja muuta sellaista. Ja halusin opiskella kemiaa. Se on oiva yhdistelmä käsitteiden ja tosiasioiden opettelua ja käytännön työtä laboratoriossa. Kemisti tuntee fysiikan keskeiset käsitteet, ja hänellä on valmiudet tehdä biologista, lääketieteellistä ja luonnontieteellistä tutkimusta. 

Mitkä ovat olleet urasi kohokohtia?

Yksi niistä oli syntrofian hajottaminen metaania hapettavissa syvänmeren mikrobeissa. Mikrobeja on kahta eri yhteisöä, bakteereja ja arkeoneja, jotka ovat riippuvaisia toisistaan ja jotka voivat siksi kasvaa vain yhdessä. Tätä prosessia sanotaan syntrofiaksi. Tavoitteenani oli hajottaa tämä prosessi eli löytää olosuhteet, joissa yksi mikrobityyppi selviää ja toinen ei. Tämä on tarpeen puhtaan mikrobikasvuston saamiseksi ja prosessin tutkimiseksi valvotuissa olosuhteissa. Kollegani saivat erittäin kiinnostavia tuloksia, joiden mukaan metaania hapettavat arkeonit tuottavat sähköä, jota bakteerikumppanit käyttävät. Tuottamalla keinotekoisia elektroniakseptoreita (sähköä vastaanottavia kemikaaleja) löysin olosuhteet, joissa arkeonit voivat kasvaa ilman bakteereja. Tulevassa tutkimuksessani haluan hyödyntää tätä prosessia ja muuntaa metaania sähköksi siten, että termodynaaminen hyötysuhde voi olla kaasuturbiineja korkeampi.

Mitkä ovat tutkijan tärkeimmät ominaisuudet?

Sanoisin, että tärkein ominaisuus on tiedonhalu. Tieteen polttoaineena on se, mitä ei tiedetä. Hyvää tutkijaa ajaa eteenpäin halu tietää, miten jokin järjestelmä – luonto, maa, maailmankaikkeus – toimii. Nykyään kuitenkin korostetaan jatkuvasti enemmän, että on julkaistava mahdollisimman paljon, koska tutkijoita asetetaan arvojärjestykseen erilaisten indeksien ja vaikutuspisteiden nojalla. Tätä voidaan tietysti pitää puolueettomana mittarina, mutta minun mielestäni se heikentää tiedonhaluun perustuvaa tutkimusta ja tiedettä. Tutkija, johon kohdistuu julkaisupaine, miettii, minkälaisen kokeen perusteella voidaan kirjoittaa taas uusi julkaisu, eikä välttämättä sitä, mikä koe voisi paljastaa seuraavan luonnon kätkemän pienen salaisuuden. Minun mielestäni tutkijan tärkein ominaisuus on omistautuminen totuuden etsintään.

Tutkijoiksi haluavia opiskelijoita neuvon kyseenalaistamaan kaiken ja kysymään ”miksi”. Ei pidä uskoa jotakin, koska se on kirjoitettu jonnekin tai  koska se on internetissä tai koska joku sanoi niin. On käytettävä omia aivoja ja tehtävä omat päätökset.

Mitä odotat tulevaisuudelta?

En odota tulevaisuudelta mitään, sillä me itse muokkaamme sitä. Tutkimukseni osalta olen hyvin kiitollinen, että Aalto-yliopisto on antanut minulle tilaisuuden tehdä tutkimustani riippumattomasti. Tämä on mielenkiintoinen seikkailu, teen parhaani ja katson, mitä se tuo tullessaan.