Uutiset

Tiedonlouhija lähtee Berliiniä valloittamaan

Eric Malmi kisaa Falling Walls Labin voitosta sukupuiden automaattiseen muodostamiseen tähtäävällä tutkimuksellaan.

Falling Walls on kansainvälinen tieteellisiin ja yhteiskunnallisiin läpimurtoihin keskittyvä konferenssi, jonka puhujalistalla komeilee tänä vuonna nimiä liittokansleri Angela Merkelistä Nobel-voittaja Sir Paul Nurseen.  Falling Walls Lab on tapahtuman nuorille lahjakkaille tutkijoille suunnattu osuus, jossa jokaisella osallistujalla on kolme minuuttia aikaa vakuuttaa tuomaristo tutkimuksensa merkittävyydestä.

”Tuomaristossa on mukana eri alojen huippuprofessoreja, ja sitä johtaa Nobel-säätiön hallituksen puheenjohtaja Carl-Henrik Heldin. On tosi upeaa päästä esittelemään heille tutkimustani – varsinkin, kun todella uskon siinä olevan potentiaalia”, tietojenkäsittelytieteen laitoksella väitöskirjaa valmisteleva Eric Malmi hymyilee.

Malmin tutkimus keskittyy tiedonlouhintaan ja sen käyttöön sukupuiden muodostamisessa.

”Minulla on käytössäni Suomen kirkonkirjat 1600-luvun alusta 1900-luvun alkuun digitaalisessa muodossa. Tavoitteeni on ratkaista, miten niistä voitaisiin muodostaa koko Suomen sukupuu automaattisesti sekä pystyä myös analysoimaan sukupuuta niin, että esimerkiksi sotien ja luokkaerojen vaikutusta voitaisiin tutkia”, hän selittää.

Mainonnasta Raplysaattoriin

Tiedonlouhinta on yhdistelmä matemaattisia ja tilastollisia menetelmiä, ja sillä pyritään oleellisen tiedon löytämiseen suurista tietomassoista. Sovellusten kirjo on valtava: lainakelpoisuuden arvioinnista kohdennetun mainonnan suunnitteluun.  Malmi itse on hyödyntänyt tiedonlouhintaa väitöstutkimuksensa lisäksi myös paljon julkisuutta saaneen Raplysaattorin kehittämisessä. Se on algoritmi, jota voi käyttää suomalaisten rap-lyriikoiden analysoimiseen.

”Minulla on kunnianhimoisempia suunnitelmia sen suhteen”, hän paljastaa.

”Haluan kehittää ohjelman, joka ei ainoastaan analysoi rap-lyriikoita vaan myös tuottaa niitä, niin, että ne rimmaavat ja kuulostavat mahdollisimman hyviltä.”

Eric Malmin lisäksi Falling Walls Labiin osallistuvat Suomesta Veli-Matti Karhulahti ja Vilja Siitonen Turun yliopistosta. Kolmikko valittiin Berliinin finaaliin Turussa järjestetyssä Falling Labs Turku -tapahtumassa, johon osallistui kilpailijoita Suomesta, Ruotsista ja Venäjältä.

Falling Walls järjestetään Berliinissä 8 – 9. marraskuuta.

Seuraa Eric Malmia Twitterissä @ericmalmi ja Falling Wallsia @Falling_Walls ja #fallingwalls.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Saija Simola
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Laaja selvitys OmaKannasta kertoo: Potilastiedot voivat loukata – etenkin mielenterveyteen hoitoa saaneet herkkiä sanavalinnoille

Virheet, epäkunnioittava kieli ja tarpeettomaksi koettu tieto voivat loukata sähköisissä potilastiedoissa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-työkalu julkaistaan 18.5.

Tohtoriopiskelijoiden henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekemiseen ja käsittelyyn uusi työkalu tohtoriopiskelijoille ja vastuuprofessoreille
Ryhmä ihmisiä keskustelee puupöydän ääressä, taustalla seinälle kiinnitettyjä karttoja.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näin Espoossa rakennetaan luottamusta digipalveluihin yhdessä maahanmuuttajien kanssa

Digitaaliset julkiset palvelut eivät ole kaikille helposti saavutettavia. Tämän korjaamiseksi Trust-M-hankkeessa palveluita kehitetään yhdessä maahanmuuttajien kanssa.
Sininen sähköpotkulauta pysäköitynä merkitylle kiveykselle
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Sähköpotkulaudat vakiintuivat osaksi kaupunkiliikennettä – tutkijat peräänkuuluttavat kaupungeilta aktiivisempaa ohjausta

Laaja tutkimus osoittaa, että jaettavat sähköpotkulaudat, kaupunkipyörät ja tavarapyörät ovat vakiintumassa osaksi kaupunkiliikennettä ympäri maailmaa. Tutkijoiden mukaan kuntien ja valtion tulisi ohjata mikroliikkumisen kehitystä aktiivisesti sen sijaan, että ilmiötä pidettäisiin ohimenevänä.