Tietoiset kokemukset syntyvät kehon tuntemusten perusteella
Turun yliopiston, Tampereen yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkijoiden uusimmat tulokset paljastavat ensi kertaa ihmisten tietoisten kokemusten jakautuvan viiteen päätyyppiin: myönteisiin tunteisiin, kielteisiin tunteisiin, ajattelutoimintoihin, kehollisiin toimintoihin ja sairauden tuntemuksiin.
Ihmismielessä kokemukset seuraavat toisiaan jatkuvana virtana katketen ainoastaan syvän tajuttomuuden tai unen aikana. Suomalaistutkijat osoittivat, kuinka ihmisten tietoiset kokemukset järjestyvät viiteen päätyyppiin – myönteisiin tunteisiin, kielteisiin tunteisiin, ajattelutoimintoihin, kehollisiin toimintoihin ja sairauden tuntemuksiin. Lähes kaikkiin tietoisiin kokemuksiin liittyi voimakkaita tuntemuksia kehossa.
"Tulokset osoittavat, että tietoiset kokemukset syntyvät kehosta saatavan palautteen avulla. Kehosta saatava palaute on siis keskeinen osa tietoisia kokemuksiamme", kertoo apulaisprofessori Lauri Nummenmaa Turun PET-keskuksesta.
Tutkijoiden mukaan kaikki ihmisten kokemukset värittyvät tunteiden avulla joko myönteisiksi tai kielteisiksi. Tietoisuus onkin voinut alun perin kehittyä viestimään kehon toiminnan muutoksista ja mahdollisista vaaratekijöistä sekä itselle että muille, mikä on myöhemmin johtanut kielen ja ajattelun muodostumiseen.
"Kokemus omasta hyvinvoinnista on tärkeää arkipäivän toimintakyvylle, ja esimerkiksi kipu ja kielteiset tunteet liittyvät monien somaattisten ja psyykkisten sairauksien oirekuvaan. Tuloksemme osoittavat ajattelumme ja tunteidemme kiinteät kytkökset kehollisiin tuntemuksiin. Lisäksi ne auttavat ymmärtämään, kuinka sairaudet ja kehon toimintahäiriöt vaikuttavat kokemukseen omasta terveydestä ja hyvinvoinnista", Nummenmaa sanoo.
”Tunteisiin ja ajatteluun liittyvien kehollisten tuntemusten kartoitus auttaa meitä luonnehtimaan aivonkuvantamiseen osallistuvia koehenkilöitä. He käyvät läpi laajan kirjon kokemuksia katsoessaan videoita tai vain levätessään mittalaitteessa samalla kun kuvannamme heidän aivotoimintaansa. Koehenkilöiden kehollisia ja henkisiä toimintoja arvioimalla pääsemme entistä paremmin käsiksi yksilöiden välisiin eroihin ja samankaltaisuuksiin aivokuvantamistuloksia tulkitessamme”, selittää Enrico Glerean, Aalto-yliopiston tutkijatohtori.
Tutkimus toteutettiin Internet-pohjaisena kyselytutkimuksena, johon osallistui yli 1000 henkilöä. Osallistujat arvioivat, kuinka paljon erilaiset kokemukset tuntuvat mielessä ja kehossa, ja kuinka miellyttäviä ja hallittavissa olevia ne ovat. Osallistujat myös arvioivat, missä kohtaa kehoa erilaiset tietoiset kokemukset tuntuvat, ja kuinka samanlaisilta eri kokemukset tuntuvat suhteessa toisiinsa.
”Meillä on nyt vankkaa näyttöä siitä, että sekä kognitio että emootiot ovat myös kehollisia. Ihmisen mieli ja keho ovat siis vahvasti sidoksissa toisiinsa”, sanoo akateemikko Riitta Hari, Aalto-yliopiston taiteen laitoksen emeritaprofessori.
Tutkimusta ovat rahoittaneet Euroopan tiedeneuvosto (ERC) ja Suomen Akatemia.
Tulokset on julkaistu 28.8.2018 Yhdysvaltain tiedeakatemian lehdessä Proceedings of The National Academy of Sciences of The United States of America (PNAS): .
Tutkimuksen verkkosivut:
Osallistu tutkimukseen:
Aiempaa tutkimusta: http://www.aalto.fi/en/current/news/2013-12-31/
äپٴᲹ:
Lauri Nummenmaa, apulaisprofessori
Turun yliopisto, Turun PET-keskus
puh. 050 574 7933
lauri.nummenmaa@utu.fi
Enrico Glerean, tutkijatohtori
Aalto-yliopisto, neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos
enrico.glerean@aalto.fi
Riitta Hari
Akateemikko, professori emerita
Aalto-yliopisto, taiteen laitos
riitta.hari@aalto.fi
Lue lisää uutisia
Miljoonat klikkaukset paljastavat: nettishoppailu lisää stressiä, uutiset ja aikuisviihde voivat lievittää sitä
Kymmenien miljoonien verkko- ja sovelluskäyntien analyysi kertoo, miten netin käyttö näkyy hyvinvoinnissa.
Aalto Inventors -innovaatiokoulutusohjelma käynnistyy tänä keväänä tutkijoille vedyn, kvanttiteknologian and mikroelektroniikan aloilla
Tule mukaan tapaamaan alan ja akateemisen maailman huippuasiantuntijoita sekä kehittämään osaamistasi viestinnässä, immateriaalioikeuksissa ja liiketoiminnassa tulevaa uraasi varten.
Mahdollisuuksiin tarttuja – Vuong Von tie vei Aallon ja VTT:n kautta kasvuyritykseen rakentamaan tulevaisuuden proteiinitehdasta
Vuong Vo tuli Suomeen, koska tuttu ympäristö ei tarjonnut tarpeeksi haasteita.