Tietotekniikan ala oli maailman 79. paras Times Higher Educationin vertailussa
Aalto-yliopisto on tietotekniikan (Computer Science) alalla sijalla 79 maailman yliopistoista juuri julkaistun Times Higher Education (THE) -rankingin mukaan. Viime vuonna sijoitus oli 66. Aallon sijoitus oli Pohjoismaiden yliopistojen paras. Ykköseksi listalla sijoittui Oxfordin yliopisto.
Rankingissa listattiin myös insinööritieteiden (Engineering) parhaimmat yliopistot. Tällä alalla Aalto-yliopisto nousi sijalla 101–125. Viime vuonna sijoitus oli 126–150. Insinööritieteiden kärjessä oli kolme yhdysvaltalaisyliopistoa: Harvard, Stanford ja Kalifornian yliopisto, Berkeley.
THE on yksi merkittävimmistä yliopistorankingeista. Se mittaa yliopistojen menestystä kansainvälisyyden, tutkimuksen, viittausten, opetuksen ja yrityksiltä saatavan tutkimusrahoituksen alueilla, yhteensä 13 indikaattorilla.
Ala- ja aihekohtaiset ranking-listat ovat Aallolle relevantimipia kuin yleisrankingit, koska yliopisto on erikoistunut tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen. Maailmassa on laskutavasta riippuen noin 17 000–22 000 yliopistoa.
Katso lisätietoa (timeshighereducation.com)
Lue lisää uutisia
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi
Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.