Uutiset

Tohtorikoulutettava arvostaa SELECT+:n teollisuusyhteistyötä

Tiukan seulan läpäissyt Lourdes Rodríguez Chiang opiskelee kestäviin energiaratkaisuihin keskittyvässä eurooppalaisessa koulutusohjelmassa.
lourdes_rodriguez_aalto_university_school_of_chemical_technology.jpg

SELECT+ on kahdeksan korkeatasoisen eurooppalaisen yliopiston ja niiden yrityspartnerien toteuttama koulutusohjelma, joka tähtää kestävien energiaratkaisujen löytämiseen. Opinnot kestävät neljä vuotta, joista kaksi vietetään kotiyliopistossa, yksi partneriyliopistossa ja yksi yrityksessä. Lourdesin koti on Aalto-yliopiston puunjalostustekniikan laitoksella, professori Olli Dahlin ٳٰܳ쾱ܲää.

”Tutkin sitä, miten sellutehtaiden jätevesistä voi valmistaa biokaasua. Selluloosan valmistuksen jokaisesta vaiheesta syntyy omanlaistansa jätevettä, ja minä yritän optimoida niiden yhdistämisen niin, että biokaasun tuottaminen on mahdollisimman tehokasta”, hän kuvailee väitöstutkimustaan.

Partneriyliopistona Lourdesilla on UPC Barcelona, jossa hän kehittää nanopartikkeleita jätevesien esikäsittelyä varten. Teollisuuskumppanina toimii Stora Enso.

”Minusta teollisuuden mukana olo on upea juttu. Näin emme jää teorian tasolle vaan joudumme suoraan miettimään, miten tietoa voidaan soveltaa käytäntöön”, hän kiittelee.

Myös kansainvälinen yhteistyö on ohjelmassa hyvin koordinoitua.

Myös Lourdesin väitöstyön ohjaaja Olli Dahl on samoilla linjoilla.

”Selkeä teollisuusyhteistyö on ehdottomasti SELECT+:n vahvuus. Myös kansainvälinen yhteistyö on ohjelmassa hyvin koordinoitua.  Partneriyliopistot keskustelevat tutkimusaiheista ja järjestävät myös yhteisiä verkkokursseja.  Opiskelijoita otetaan vuosittain vain kymmenen, joten seula on tiukka – mukaan päässeet ovat todella hyviä ja motivoituneita”, hän kehuu.

Tällä hetkellä Aallossa on kolme SELECT+:n opiskelijaa, joista kaksi puunjalostustekniikan laitoksella ja yksi perustieteiden korkeakoulun tuotantotalouden laitoksella.  Nelivuotinen koulutusohjelma johtaa tohtorintutkintoon sekä koti- että partneriyliopistossa.

Ohjelman hakuaika on käynnissä ja päättyy 10. joulukuuta 2014.

äپٴᲹ:

Suunnittelija Anja Hänninen
anja.hanninen@aalto.fi

Select + on Tukholman KTH:n koordinoima, Erasmus Mundus -rahoitteinen koulutusohjelma. Lisätietoa löydät ohjelman sivuilta

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme opiskelijaa juttelee bussipysäkillä reittikartan edessä aurinkoisena päivänä
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 opiskelijaa

Uusia opiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Kolmen kuvan kuvakollaasi henkilöstä työpajassa päällään musta Aalto University -huppari.
Opinnot Julkaistu:

Koko Aalto yhdessä ohjelmassa: uusi Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design alkaa vuonna 2027

Ohjelma sopii uteliaille opiskelijoille, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen opiskelijat erikoistuvat tekniikkaan, liiketaloustieteeseen tai muotoiluun.
Pyöreä vaalea kennokuvioinen alusta ja punottuja koreja kirkkaansinisellä taustalla
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat paljastivat kaksi uutta suprajohdetta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää

Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä
OpenLearning
Opinnot Julkaistu:

Tehty: Aalto OpenLearning päivitys ma 29.6. klo 9-12

OpenLearningin päivitys ma 29.6. klo 9-12. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.