Uutiset

Tuomas Auvinen Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaaniksi

Auvisen viisivuotinen kausi alkaa maaliskuussa 2019.
Tuomas Auvinen / Photo by Joonas Villanen

Aalto-yliopiston hallitus on nimittänyt filosofian tohtori Tuomas Auvisen Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaaniksi. Tällä hetkellä Auvinen toimii luovan johtamisen konsulttitoimisto Creader Oy:n toimitusjohtajana ja johtaa uuden design- ja arkkitehtuurimuseokokonaisuuden toteuttamista selvittävää hankeryhmää. Hän aloittaa viisivuotisen kautensa 11.3.2019.

Tuomas Auvinen (s. 1968) väitteli taidepolitiikasta ja -johtamisesta London City Universityssä vuonna 2000. Hänellä on myös Executive MBA -tutkinto Helsingin kauppakorkeakoulusta vuodelta 2007.

Auvisella on monipuolinen kokemus vaativista taidealan johtotehtävistä. Hän on toiminut Taideyliopiston Sibelius-Akatemian dekaanina vuosina 2013–2016 ja Sibelius-Akatemian rehtorina vuonna 2012, Suomen Kansallisteatterin hallintojohtajana vuosina 2006–2009 ja Suomen Teatteriliiton toimitusjohtajana vuosina 2002–2006. Hän johti Sibelius-Akatemian Arts Management -maisteriohjelmaa vuosina 1999–2002. Lisäksi hän on opettanut luovaa johtamista Aalto University Executive Educationin Executive MBA- sekä AaltoJOKO-ohjelmissa. Auvinen on muun muassa Suomen elokuvasäätiön hallituksen jäsen ja hän toimii taiteen johtamisen vierailevana professorina Shanghai Conservatory of Musicissa.

”Toivotan Tuomas Auvisen lämpimästi tervetulleeksi Aalto-yliopistoon. Hän erottui kansainvälisessä ja laajaa kiinnostusta herättäneessä hakuprosessissa vahvalla taidejohtamisen ja luovien alojen johtamisen asiantuntemuksellaan ja kokemuksellaan. Saamme hänestä strategisesti ajattelevan, opiskelijoita ja henkilöstöä osallistavan dekaanin jatkamaan koulun erinomaista työtä kohti kansainvälistä huippua”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

”Samalla haluan kiittää Anna Valtosta, jonka kausi Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaanina päättyy helmikuun 2019 lopussa, hänen uutta luovasta työstään. Olen myös tyytyväinen, että Valtonen, joka ei ollut käytettävissä uudelle dekaanikaudelle, jatkaa osa-aikaisena taiteen ja luovien käytäntöjen vararehtorina helmikuun 2020 loppuun asti”, Niemelä jatkaa.

”Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on viime vuosina noussut vahvasti alojensa kansainväliseen kärkeen. On ilo päästä jatkamaan ja edistämään tätä kehitystä. Luovuudella on suuri merkitys yhteiskunnan tulevien haasteiden ratkaisemisessa. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu ja koko Aalto-yliopisto voivat ottaa edelläkävijän roolin luovuuden edistäjänä yhteiskunnassa”, sanoo Tuomas Auvinen.  

Tuomas Auvinen raportoi provosti Kristiina Mäkelälle.

äپdz:
Kristiina Mäkelä, provosti
provost@aalto.fi, puh. 040 559 3454
 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pyöreä vaalea kennokuvioinen alusta ja punottuja koreja kirkkaansinisellä taustalla
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat paljastivat kaksi uutta suprajohdetta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää

Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä
Yleisö modernissa luentosalissa kuuntelee edessä istuvaa paneelia ja katsoo suurta näyttöä.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Vastuullista yrittäjyyttä käytännössä: INNOVA Europe Summit toi 11 startup-tiimiä Aalto-yliopistoon

Neljäs vuotuinen Summit-tapahtuma toi INNOVA Europe -partneriyliopistot, opiskelijoiden startup-tiimit ja yrittäjyysekosysteemien asiantuntijat Aalto-yliopistoon edistämään vastuullista yrittäjyyttä kaikkialla Euroopassa.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:
The PulseOn team posing for the camera. 7 men in suits, 5 standing and 2 sitting on the sides
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

PulseOn Oy syntyi Nokian Bridge-ohjelman ansiosta

Nokia Oyj käynnisti vuonna 2011 laajan Nokia Bridge -ohjelman, jolla tuettiin irtisanottujen osaajien polkua yrittäjyyteen ja työllistymiseen. Aalto Startup Center tarjosi Bridge-ohjelmaan osallistuville yrityskiihdyttämöpalveluja ja valmensi osallistujia innovointi- ja kaupallisprosesseihin.