Uutiset

Tuore raportti: Terveyspalvelujen massaräätälöinti parantaisi sote-uudistusta

G3-tutkimushankkeessa selvitettiin, miten terveyspalvelut voisivat vastata asiakkaiden yksilöllisiä tarpeita.

Hyvinvointivaltioiden terveydenhuolto on ratkaisevassa käännekohdassa, sillä kansanterveys ei enää kohene kasvavien kustannusten tahdissa. Silti kaikille olisi tarjottava yhtäläinen pääsy palveluihin, ja terveydenhuoltojärjestelmän olisi saatava enemmän aikaan samoilla tai pienemmillä resursseilla.

Terveysteknologian kehittyessä myös palvelut erikoistuvat, sirpaloituvat ja käyvät hankaliksi hahmottaa.

”Hoitomenetelmät parantuvat koko ajan, mutta järjestelmässä kukaan ei huolehdi asiakkaasta yksilönä tarpeineen ja huolineen. Tämä palvelujen sirpaloituminen on ongelma, jonka voi korjata vain johtamisella”, G3-hankkeen työryhmän vetäjä, Aalto-yliopiston professori Paul Lillrank sanoo.

Terveyspalvelujen vaikuttavuuden johtaminen on Lillrankin mukaan näkökulma, joka sote-uudistuksesta on puuttunut alusta asti. Vaikuttavuus on mittari, joka kuvaa käytettyjen resurssien suhdetta saavutettuihin terveysvaikutuksiin – eli sitä, miten paljon terveyttä saadaan euroa kohden. Kliinisten kriteerien lisäksi arvioidaan potilaan toimintakyvyn paranemista ja tämän omaa kokemusta hoidosta ja terveydestä.

Terveyspalvelujen yksilöllistä räätälöimistä on tutkittu Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen HEMA-instituutin G3-hankkeessa. Hankkeessa analysoitiin työtapaturmien hoitoa, ikäihmisten kotiuttamista sairaalahoidosta sekä odottavien vanhempien tukemista sikiöseulontojen perusteella tehtävissä päätöksissä. Kaikissa palveluissa on tunnistettava, tarvitseeko potilas kliinistä hoitoa vai pikemmin apua ja tukea.

”Sen sijaan, että potilaan hoito hajoaa useille luukuille, palvelut pitäisi integroida jokaisen asiakkaan tarpeisiin erikseen – massaräätälöidä. Ja se ei ole mahdotonta: täytyy löytää potilasryhmät, joiden ongelmiin on samankaltaisia ratkaisuja ja yhdistellä niitä”, Lillrank kuvailee.

”Esimerkiksi työtapaturmien hoidossa tärkeintä on saada potilas mahdollisimman nopeasti työkuntoiseksi ja välttää leikkaushoitoa. Pohjola Sairaalassa tämä onnistui niin sanottujen hoitomestarien avulla: he järjestävät potilaan asioita niin lääkärien, fysioterapian ja vakuutusyhtiön kanssa, jotta potilas saa sekä apua että hoitoa yksilöllisesti. Mallilla saatiin aikaan myös 1000 euron keskimääräinen säästö potilasta kohden”, Lillrank kertoo.

Raportin mukaan terveydenhuollon toimivuuden mittariksi tulisi ottaa terveyspalvelujen vaikuttavuus. Lääketieteellisten kriteerien lisäksi merkitystä tulisi olla sillä, miten nopeasti potilaan toimintakyky palautuu ja miten hän itse arvioi saamaansa hoitoa. Lillrankin mielestä palveluntuottajien, yksityisten ja julkisten, tulisi itse voida päättää, miten palvelut on paras tuottaa.

”Jos julkiset palveluntuottajat eivät pysty parantamaan taloudellista tehokkuutta ja potilaslähtöistä vaikuttavuutta, yksityiset palveluntarjoajat syövät julkisen sektorin suupala kerrallaan – riippumatta siitä, toteutuuko hallituksen nyt eduskuntaan tuoma esitys sote-malliksi vai ei”, Lillrank uskoo.

Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen HEMA-instituutin G3-tutkimushankkeen loppuraportti: . 

äپٴᲹ:

Paul Lillrank
p. 050 070 3848
paul.lillrank@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö takaa, tummassa takissa, jossa suuri kirjailtu kuva polvistuvasta hahmosta mustaa taustaa vasten
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Maamme, kaikkien -näyttely tarkastelee henkilökohtaista ja kansallista identiteettiä

Helsingin Taidehallissa avautunut Suomalaisten taidesäätiöiden yhdistyksen 20-vuotisjuhlanäyttely kysyy: keiden tarinoista Suomi rakentuu? Näyttelyn on kuratoinut FT, dosentti Annamari Vänskä.
Vasemmalla: henkilö mustassa takissa ja helmikaulakorussa. Oikealla: molekyylirakenteen kuva avaruustaustalla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Koneoppiminen purkaa avaruuden kemian arvoituksia

Tähtitieteilijät voivat havaita tähtipölyssä monimutkaisia kemiallisia “sormenjälkiä” – mutta monia niistä ei ole vielä tunnistettu. SpaceML-hanke yhdistelee koneoppimisen simulaatioita ja laskennallista kemiaa, jotta tutkijat voivat selvittää miten molekyylit muodostuvat ja kehittyvät avaruudessa.
Seitsemän ihmistä pitelee suuria shekkejä PORT_2026 Innovation Challenge -tapahtumassa. Shekit joukkueille NEXOS ja KOWI.
Mediatiedotteet Julkaistu:

PORT_2026 kokosi Aalto-yliopiston opiskelijat ratkaisemaan kulttuurin, median ja ilmaston haasteita

Lähes 60 Aalto-yliopiston opiskelijaa osallistui PORT_2026-innovaatiokilpailuun, jossa he kehittivät ja esittelivät ratkaisuja kulttuuriin, mediaan ja ilmastoon liittyviin haasteisiin.
Useita pieniä, suorakulmaisia hiukkasia, joissa on pyöristetyt reunat, harmaana tummalla taustalla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katalyysi uudessa valossa: mikrotason vuorovaikutukset voivat tehostaa puhtaan energian teknologioita

Uusi tutkimus avaa tarkemman näkymän siihen, miten katalyytit toimivat kemiallisten reaktioiden aikana. Löydös voi auttaa kehittämään tehokkaampia materiaaleja esimerkiksi vihreän vedyn tuotantoon ja kestävämpään kemianteollisuuteen.