Tuotesuunnittelukurssin lopputyönäyttelyssä apuvälineitä vuodepotilaille
Tuotesuunnittelun loppugaalassa yli 200 kandidaattiopiskelijaa esitteli ryhmätyönä kehittämiään ideoita, joiden tavoitteena on aktivoida vuodepotilasta itsenäiseen toimintaan turvallisesti.
Kurssi on pakollinen kone- ja rakennustekniikan kandidaattiopiskelijoille, mutta joukossa oli opiskelijoita myös muista ohjelmista.
Säädettävä sairaalapöytä
”Ratkaistavia ongelmia oli paljon, joten kuuden viikon kurssin ensimmäiset viisi viikkoa kuluivat taustakartoitukseen ja aiheen rajaukseen", kertoi Tuukka Tuomela.
"Säädettävä sairaalapöytä oli meidän näkemyksemme, jolla ainakin muutamat ongelmat voisi ratkaista. Se ei kuitenkaan sovi kaikkein heikkokuntoisimmille”, Tuomela totesi. "Pöydän ääressä potilaan on helpompi syödä, koska pöytä voidaan nostaa täsmälleen oikealle tasolle.”
Tehtävä oli ryhmän mielestä haastava, sillä sairaala ei ollut kenellekään tuttu ympäristö.
”Samaa suunnitteluprosessia voi kuitenkin käyttää jatkossa muidenkin tuotteiden suunnittelussa.”
Ryhmään kuului kolme opiskelijaa Sähkötekniikan korkeakoulusta, kaksi Kemian tekniikasta ja yksi energia- ja ympäristötekniikan pääaineesta.
Kuvassa Tuuka Tuomela ja Arno Alho. Muut ryhmän jäsenet ovat Niko Luostrinen, Artem Lopatenko, Santeri Santikko ja Mihael Merkurjev.
Työtasoon integroidut istumatuet
”Kurssitehtävässä oli monta pulmaa ratkaistavina”, kertoi Jami Kajander kone- ja rakennustekniikan pääaineesta. ”Potilaan pitäisi pystyä istumaan sängyn laidalla turvallisesti, mutta samalla säilyttämään ihmisarvonsa."
”Mielestämme onnistuimme kuitenkin melko hyvin”, arvioi Kajander. ”Päädyimme suunnittelemaan työtason, jossa on integroidut istumatuet, jotka potilas voi itse säätää sopiviksi. Myös rinta- ja jalkatuet ovat säädettäviä.”
Ryhmän jäsenet vasemmalta: Rolf Kottelin, Anna Lagerström, Jami Kajander, Petter Westberg, Filemon Wolfram. Ryhmän kuudes jäsen Casper Fagerström, puuttuu kuvasta.
”Olemme molemmat suunatautumassa rakennusalalle, joten vastaavanlaista tehtävää ei ehkä jatkossa tule eteen, mutta ryhmätyöskentely oli hyödyllinen kokemus”, hän totesi.
Konetekniikkaan suuntaavalle Anna Lagerströmille tehtävä oli mieluinen. ”Parasta oli, kun sai yhdistää luovuutta tekniikkaan ja miettiä erilaisia ratkaisuja. Aikataulu oli haasteellinen, sillä mallin toteutukseen jäi todella vähän aikaa.”
Kuuden hengen ryhmään kului viisi opiskelijaa kone- ja rakennustekniikan pääaineesta sekä yksi opiskelija tuotantotaloudesta.
Tuotesuunnittelukurssin toteutti Insinööritieteiden korkeakoulun konetekniikan laitos.
Lue lisää uutisia
FITech-verkostoyliopiston pitkäaikainen FITech ICT -hanke päättyy kesällä 2026 – verkoston yhteistyö jatkuu muiden hankkeiden parissa
FITech-verkostoyliopiston ICT-hanke päättyy kesällä, minkä myötä FITechin kurssivalikoimaan tulee muutoksia.
TET-harjoittelija Dorotea Bjelicic: "Haluan isona kehittää jotain uutta ja omaperäistä"
Teknillisen fysiikan laitoksella TET-harjoittelijat pääsevät selvittämään millaista on työskennellä tutkijana laboratoriossa.
Alumni Kati Vilhelmsson: “Yksi tärkeimmistä asioista, jonka sain Aallosta, oli aidosti globaali ajattelutapa”
Kauppakorkeakoulun International Business -ohjelman alumni Kati Vilhelmsson kannustaa nykyisiä opiskelijoita etsimään aktiivisesti kansainvälisiä mahdollisuuksia ja luottamaan verkostojensa voimaan.