������

Aalto-yliopiston, Bathin yliopiston ja Rotterdamin Erasmus-yliopiston tutkijat selvittivät tuoreessa tutkimuksessa, millaisin perustein laitehankintoja tehdään julkisessa terveydenhuollossa.

Isossa-Britanniassa tehtyyn tutkimukseen osallistui yli 1 300 hankintatoimen ammattilaista, terveydenhuollon ammattilaista sekä yleisjohtajaa. Tutkijoita kiinnosti erityisesti se, miten yksilölliset taloudelliset kannustimet, ostajan ja toimittajan väliset keskinäiset sopimukset ja lääketieteellinen näyttö vaikuttavuudesta vaikuttivat laitevalintoihin.

Osallistujille esitettiin hypoteettinen mutta realistinen päätöstilanne, jossa heidän piti valita kahden sydämentahdistimen välillä. Edullisemman perustahdistimen hinta oli 2 200 puntaa ja kalliimman, infektioita vähentävän tahdistimen 3 000 puntaa. Hankittavana oli 1 000 tahdistinta.

Tutkitussa päätöstilanteessa osallistujat kuvittelivat tilanteen, jossa halvemman hankintasopimuksen tekemisestä oli luvassa tuhannen punnan henkilökohtainen bonus. Hankintatoimen ammattilaiset valitsivat hinnaltaan halvemman laitteen mahdollisesti heikommista hoitotuloksista huolimatta, terveydenhoidon ammattilaiset eivät.

Tutkijoita havainto huolestuttaa, sillä Euroopassa terveydenhuollon hankinnat ovat yhä useammin hankintatoimen ammattilaisten vastuulla.

“Vaikkei jokainen ostopäätös ole elämän ja kuoleman kysymys, hinnan tuijottamisella hankintapäätöksissä on inhimillinen hinta ja epäsuoria taloudellisia vaikutuksia”, sanoo Aalto-yliopiston väitöskirjatutkija Katie Kenny.

”Tulokset osoittavat, että on tärkeää sovittaa yhteen eri toimintojen – tässä tapauksessa ostajien ja lääketieteen ammattilaisten – sisäiset kannustimet ja toimittajien kannustimet niin, että ne saavat kaikki pyrkimään kohti terveydenhuollon vaikuttavuutta”, sanoo Aalto-yliopiston professori Katri Kauppi.

Riskien jakaminen kannattaa

Päätöstilanteen toinen muuttuja oli mahdollinen riskinjakosopimus, joka tarjosi tilaisuuden jakaa kustannuksia kalliimman sydämentahdistimen valmistajan kanssa siinä tapauksessa, että infektioita kaikesta huolimatta ilmenisi. Tässä tapauksessa terveydenhuollon ammattilaiset valitsivat laitteen paljon todennäköisemmin kuin ilman tätä mahdollisuutta. Hankintatoimen ammattilaisiin riskinjakosopimus ei vaikuttanut.

Kolmas tutkittu muuttuja oli lääketieteellisen näytön luotettavuus: oliko kalliimman laitteen paremmat hoitotulokset todennettu kliinisin kokein yksittäisessä sairaalassa vai luotettavammin eli kansainvälisessä satunnaistetussa kokeellisessa tutkimuksessa. Näytön luotettavuus vaikutti ainoastaan terveydenhuollon ammattilaisten valintapäätöksiin.

Vaikuttavuusperustaiset hankinnat vaativat tuekseen lääketieteellistä näyttöä – ja näytön ymmärtäminen osaamista. Tämä taas edellyttää lisäkoulutusta julkisen terveydenhuollon parissa toimiville hankinta-ammattilaisille, tutkijat korostavat.

Aalto-yliopiston vieraileva tutkija, valtiovarainministeriön johtava erityisasiantuntija Juri Matinheikki sanoo, että myös Suomella on parannettavaa vaikuttavuusperustaisessa terveydenhuollossa. Suomestakin puuttuu kannustimia, jotka rohkaisevat painottamaan pidemmän aikavälin terveystuloksia lyhyen aikavälin kustannuksiin tuijottamisen sijaan.

”Vaikka tutkimus perustui kontrolloituun kokeeseen Isossa-Britanniassa, siitä on hyötyä tosielämässä – myös Suomessa. Tutkimuksemme osoittaa, että pidemmän aikavälin terveystulokset eivät saisi olla ristiriidassa työntekijöiden lyhyemmän aikavälin yksilöllisten hyötyjen, kuten bonusjärjestelmien ja sisäisten mittareiden kanssa. Terveyshyödyt ja myös niiden kansantaloudellinen merkitys esimerkiksi saavutettuina työpanoksina ja verotuloina pitäisi arvottaa paremmin, jotta ne voitaisiin huomioida hankinnoissa lyhyen tähtäimen hintasäästöjen rinnalla”, Matinheikki korostaa.

Tutkimusta on rahoittanut Suomen Akatemia.

Tutkimus julkaistiin International Journal of Operations & Production Management -lehdessä.