������

Professori Taija Turusen , jota pidetään eurooppalaisena versiona Harvard Business Review’stä. Seuraavassa on vapaa suomennos edellä mainitusta englanninkielisestä artikkelista.

***

Kauppakorkeakoulun johtamisen professori Taija Turunen on yhdessä kollegoidensa kanssa tutkinut haasteita, joita naiset kohtaavat työelämässä palatessaan töihin äitiysvapaan jälkeen.

Palattuaan äitiysvapaalta takaisin töihin monet naiset huomaavat huolehtivansa tarkasti siitä, miltä he näyttävät töissä. He valitsevat vaatteet, jotka peittävät fyysisen toipumisen ja meikkaavat näyttääkseen energisiltä, vaikka todellisuudessa takana olisi viikkoja katkonaisia yöunia. Mikään tästä ei ole virallisesti pakollista, mutta tuntuu usein kuitenkin välttämättömältä, jotta voi näyttää työssään pätevältä, omistautuneelta ja ammattimaiselta. Usein pätevyyden tunne koetaan myös itse hyvin vahvasti oman kehollisuuden kautta. 

Äitiyttä ja sen vaikutusta uraan on tutkittu paljon. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, kuinka pitkään äitiysvapaan jälkeenkin äidit jatkavat hiljaisten mutta jatkuvien paineiden kanssa navigointia varmistaakseen, että hoivaamisen näkyvät jäljet pysyvät ammatillisen kehyksen ulkopuolella. Äitiyden ja uran rajapinnoilla tasapainottelu ja siihen liittyvä kehollinen työ auttaa osaltaan paremmin ymmärtämään, miksi työelämään palaaminen äitiysloman jälkeen voidaan kokea haastavaksi. 

Äidiksi tuleminen on monille yksi normaaliin elämänkaareen kuuluva iso muutos, mutta paluu työpaikalle tuntuu usein kaikkea muuta kuin tavalliselta. Haasteet kuten unenpuute, heilahtelevat hormonit ja pikkulapsiarjen intensiivinen hoivatyö ovat riittävän vaikeita asioita itsessään – ilman että täytyy myös navigoida työpaikan odotusten ja sanattomien normien välillä.

Ottaen huomioon, että äidit muodostavat merkittävän osan työvoimasta, tämä epäsuhta on jokseenkin haasteellinen. Sen sijaan, että äitiyden ja uran yhdistämiseen liittyviin haasteisiin etsittäisiin aktiivisesti niin työnantajaa kuin äitiä helpottavia mekanismeja, usein koetaan, etteivät äitiys tai siihen liittyvät haasteet kuulu työpaikoille. Viesti on selvä: vaikka äitiyttä voidaan juhlia yhteiskunnassa, useilla työpaikoilla odotetaan, että se pysyy näkymättömissä.

Raskaus nähdään usein ”sopimattomana” organisaation normeissa

Tutkimusten mukaan raskaus nähdään usein ”sopimattomana” organisaation hiljaisissa ja näkymättömissä mutta vahvasti koetuissa normeissa. Koetaan, että häiriötekijät työn ympärillä lisääntyvät, sitoutuminen heikkenee tai että raskaana olevat ja äitiysvapaalta työelämään palaavat ovat ”väärässä paikassa”. Äitiyden todellisuuksien ja työpaikan odotusten välinen jännitys ei kuitenkaan pääty raskauteen. Synnytyksen jälkeen äidit joutuvat sovittamaan yhteen kaksi kilpailevaa maailmaa: yksi, joka täysin tunnustaa vauvan hoidon jatkuvat vaatimukset, ja toinen, joka odottaa heidän suoriutuvan ikään kuin nämä vaatimukset eivät olisi olemassa tai ettei niillä olisi mitään vaikutusta työelämään.

Tarkastelimme yhdessä Kauppakorkeakoulun ja Royal Holloway Business Schoolin kollegoiden kanssa, ja millaiset odotukset muovaavat näitä ponnisteluja. Haastattelemamme naiset kuvailivat lukuisia esteettisiä ja materiaalisia vaatimuksia äitiyden ja uran tasapainottamisessa – esimerkiksi tarkasti valittavat vaatteet, jotka minimoivat muutokset heidän vartaloissaan, “luonnollinen” meikki, jotta näyttäisi virkeältä, ja videopuhelujen taustojen sumennus, jolla voi peittää kodin kaaoksen työyhteisöltä.

Koettujen haasteiden lisäksi tutkimuksemme tunnisti myös keinoja, joilla naiset aktiivisesti hakevat toimijuutta kahden hyvin vahvan ja keskeisen identiteetin välillä. Ammattimaisen mielikuvan luominen merkitsee naisille "rajaamista", mikä tarkoittaa äidin kehon ja kodin ympäristön pitämistä ammatillisen kehyksen ulkopuolella. Naiset kuvailivat vaihtavansa työvaatteet, ei vain näyttääkseen ammattimaisilta, vaan poistaakseen hoivaamisen jäljet itsestään ja ajatuksistaan. Monet sanoivat, että töihin meneminen ilman meikkiä tuntuisi samalta kuin alastomuus, ikään kuin heidän ehostamaton ulkonäkönsä olisi työelämän kontekstiin sopimaton. Eräs nainen kuvasi, kuinka hän kotiin palattuaan “riisuu työn”, ikään kuin ammattimaisuus olisi vain naamio, joka irrotetaan tai rooli, jota esitetään. Useimmille ura oli kuitenkin hyvin merkityksellinen osa minuutta, jotakin jonka vuoksi oli vahva halu palata työelämään pian synnytyksen jälkeen.

Etätyö ei aina lievitä ulkonäköön ja kehoon liittyviä paineita. Vaikka etätyö usein esitetään vapauttavana työssä käyville vanhemmille, tutkimuksemme paljastaa monimutkaisemman todellisuuden. Koti muuttuu toiseksi tilaksi, jota äidit tuntevat painetta kuratoida – kameroita suunnataan tarkasti niin, että lelukasat, pyykkivuoret tai muut elämänmerkit pysyvät mahdollisimman hyvin piilossa. 

Suuri osa äideistä tyytymättömiä kohteluunsa töihin palatessaan

Odotukset, että naiset palaavat äitiys- tai vanhempainvapaalta töihin ja suoriutuvat ikään kuin mikään ei olisi muuttunut, synnyttävät naisissa myös ahdistusta. & Culture -tutkimuksen mukaan yli puolet äideistä kertoo olevansa tyytymättömiä siihen, miten heitä kohdeltiin, kun he palasivat töihin, kun taas 70 prosenttia kuvailee kokeneensa stressiä, ahdistusta ja jopa pelkoa paluuseen valmistautuessaan. Tutkimukset osoittavat laajan organisatorisen riskin. Vanhemmuuden ja uran yhteensovittamisen puutteellinen huomioiminen voi johtaa arvokkaan osaamisen menetykseen ja sukupuolten välisten palkkaerojen vahvistumiseen. Se voi myös kasvattaa todennäköisyyttä vanhempien loppuun palamiselle.

Synnytyksen jälkeisellä fyysisellä toipumisella on suoria seurauksia äitien työkyvylle, mutta vain harvoin niitä tunnustetaan työpaikoilla. Esimerkiksi vatsalihasten erkaantuminen, lantionpohjan toimintahäiriöt ja jatkuva kipu ja väsymys voivat muokata sitä, mikä on mahdollista päivästä toiseen. Jotkut äidit haluaisivat tehdä etätyötä säästääkseen matkustusaikaa ja tehostaakseen päiviään, kun taas toiset haluavat enemmän joustavuutta aikatauluihinsa pystyäkseen paremmin sopeutumaan myös näihin kehollisiin muutoksiin. Monet äidit kuitenkin kokevat, etteivät pysty ilmaisemaan näitä tarpeita työnantajilleen. He pelkäävät, että heidän ammatillista pätevyyttään arvioidaan näiden asioiden valossa ja he kokevat, että asian ilmaisemisella voisi olla negatiivinen vaikutus urakehitykseen.

Äitiys usein hidastaa urakehitystä

Äitiys voi hidastaa urakehitystä tai pysäyttää sen, mikä painaa monien naisten mieltä perhesuunnittelussa. Useat tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että merkittävä osa jäljellä olevasta sukupuolten epätasa-arvosta kehittyneissä talouksissa johtuu “lapsirangaistuksista”. Lapsirangaistus (child penalty) on taas seuraus vähemmän biologiasta tai politiikasta kuin sitkeistä sosiaalisista normeista liittyen sukupuolirooleihin, hoivatyöhön ja vanhemmuuteen.

Jos ammatillista pätevyyttä määritellään ulkonäön tai sen mukaan, kuinka tehokkaasti hoivaaminen voidaan peittää, työpaikan henkilöstöpolitiikan ja kulttuurin suunnittelu itsessään vaatii uudelleentarkastelua. Kun naiset ovat pois työmarkkinoilta vuosina, jolloin he ovat saaneet lapsia ja jolloin urat yleensä kiihtyvät, jäävät he auttamatta aliedustetuiksi johtotehtävissä. Tämän seurauksena organisaatiot systemaattisesti ammentavat kapeammasta "lahjakkuuspoolista" – usein tunnistamatta sitä, kuinka rakenteelliset ja vaietut odotukset, eivät yksilölliset kyvyt, muovaavat ihmisten etenemistä organisaatiossa.

Naiset ovat oleellinen osa työmarkkinoita, ja organisaatiot hyötyvät siitä, mitä enemmän naisia pysyy työpaikalla ja etenee urallaan äidiksi tulemisen jälkeen. 

Ammatillinen pätevyys pitää määritellä uudelleen

Jos yritykset haluavat pitää naisia työmarkkinoilla, niiden täytyy tarkastella uudelleen, miten ammatillinen pätevyys määritellään ja miten sitä arvioidaan. Tämä alkaa niiden odotusten tarkastelulla, jotka sitovat pätevyyden ja sitoutumisen ulkonäköön tai oletetun hoivatyön määrään. Urat kehittyvät eri rytmissä ja monimutkaisia polkuja pitkin. Edistystä kuitenkin arvioidaan valitettavan usein lineaarisuuden ja ulkoisten stereotypioiden kautta, ei läheskään aina ajassa kulkevien kokonaisuuksien tai merkityksellisten tekojen ja panosten perusteella. Ajatellaan, että erinomaisuus noudattaa tiettyä tunnistettua kaavaa. Kun työntekijä tuntee, että hänen täytyy piilottaa väsymyksensä näyttääkseen pätevältä, ongelma ei ole yksilössä, vaan normeissa, jotka muovaavat pätevyyden arviointia, niin itsensä kuin muiden.

Myös etätöitä täytyy tarkastella uudelleen. Vaikka etä- ja hybridiratkaisuja usein esitetään perheystävällisinä, ne voivat tuottaa samat näkyvyyspaineet, tosin ehkä uusissa muodoissa. Kameran vapaavalintainen päällä pitäminen kokouksissa, olettamusten kyseenalaistaminen sekä perhe-elämään kuuluva keskeytyksien normalisointi voivat olla merkittäviä toimenpiteitä tarpeettomien paineiden vähentämisessä. Korona-aikaan laajalti jaettu , jossa haastateltavana olleen miehen lapset keskeyttivät haastattelun, sai osakseen sympatiaa, ei tuomiota. On kuitenkin aiheellista kysyä, olisiko reaktio ollut sama, jos haastateltava olisi ollut äiti eikä isä. Suorien tv-lähetysten kömmähdyksien lisäksi organisaatiot voisivat laajentaa vastaavan suvaitsevaisuuden jokapäiväiseen työelämään.

Johtajat ovat avainasemassa näiden normien asettamisessa. Kun johtajat tuovat esiin omat hoivaamistodellisuutensa – ja tekevät sen tasa-arvoisesti sukupuolten kesken – he viestivät, että ammattimaisuus ei vaadi työelämän ulkopuolisen todellisuuden poissulkemista vaan koko elämänrikkauden tunnistamista. 

Kysymys kuuluu, ovatko organisaatiot valmiita hyväksymään, että urat kehittyvät eri tavalla, eri tahdissa ja että monet ammattilaiset – sekä miehet että naiset – seuraavat epälineaarisia, ennakoimattomia, mutta elämänrikkaita polkuja.