Työelämäprofessori Esko Penttinen sijoittui toiseksi Euroopan yliopistojen tietojärjestelmätieteen tutkijoiden joukossa vuonna 2019
Tietojärjestelmätieteiden tutkijoiden keskuudessa IS Senior Scholars’ Basket of Journals (IS Basket) () on yleisimmin käytetty työkalu, jolla tunnistetaan korkeatasoiset tieteelliset julkaisut ja arvioidaan hakijoita akateemisiin tehtäviin. IS Basketiin kuuluu kahdeksan tieteellistä julkaisua, jotka kaikki ovat JUFO3-tasoisia (Julkaisufoorumin korkein taso). Tietojärjestelmätieteiden järjestö AIS (the Association for Information Systems) tuottaa joka vuosi listauksen tuotteliaimmista kirjoittajista ja yliopistoista.
Kauppakorkeakoulun tutkija Esko Penttinen sijoittui viime vuonna toiseksi Euroopassa kolmella julkaistulla artikkelillaan IS Basketin julkaisuissa. Vertailussa oli mukana eurooppalaisissa yliopistoissa työskentelevät tutkijat. Maailmanlaajuisesti Penttisen sijoitus oli 13:s.
Esko Penttisen tutkimukset käsittelivät ihmisen ja automaation vuorovaikutusta (artikkeli julkaistu MIS Quarterly -julkaisussa), motivaatioita liiketoimintaprosessien ulkoistamiseksi (Journal of Information Technology) ja tietotyön organisointia virtuaaliympäristössä (Information Systems Journal). Vuosi 2019 oli menestyksellinen Penttiselle edellä mainittujen julkaisujen lisäksi myös siksi, että hänen ja kirjoittajakollegoidensa kuusi muuta julkaisua ilmestyivät alan journaaleissa ja konferensseissa.
Esko Penttinen keskittyy tutkimuksessaan seuraaviin aiheisiin: tekoälyn ja ohjelmistorobotiikan täysipainoinen hyödyntäminen organisaatioissa, tekoälyn tekemien ehdotusten selitettävyys (explainability), vanhojen ns. ”legacy”-järjestelmien alasajo ja siihen liittyvät ilmiöt ja automaation aiheuttama työntekijän tietotaidon rapautuminen.
”Pyrin tuottamaan näistä aihealueista jatkossakin korkeatasoisia IS-julkaisuja”, Esko Penttinen sanoo.
Penttisen tietojärjestelmätieteen työelämäprofessuuri sijoittuu Kauppakorkeakoulun tieto- ja palvelujohtamisen laitokselle. Penttinen on myös XBRL Suomi -konsortion (eXtensible Business Reporting Language) perustaja ja puheenjohtaja ().
äپٴDz:
Työelämäprofessori Esko Penttinen
Lue lisää uutisia
Hae vierailevaksi professoriksi tai tutkijaksi Université Grenoble Alpes:iin
Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva Université Grenoble Alpes (UGA) on avannut haun kansainvälisten tutkijoiden lyhytaikaisille vierailuille.
Tutkijatohtori Eloi Moliner on tehnyt historiaa viisinkertaisena palkinnonsaajana
Eloi Moliner on yksi Aalto-yliopiston palkituimmista väitöskirjatutkijoista; haluamme juhlia hänen menestystään ja panosta signaalinkäsittelyn alalla.
Kahden miljoonan lahjoitus Aalto-yliopiston uuteen monialaiseen kandidaattiohjelmaan – lahjoittajina Matti Alahuhta, Sari Baldauf, Antti Herlin ja Jorma Ollila
Monialainen kandidaattiohjelma yhdistää tekniikkaa, kauppatieteitä, taiteita ja suunnittelua.Ohjelman ensimmäinen vuosikurssi aloittaa syksyllä 2027.