Uutiset

Työn tulevaisuus: vähemmän hierarkiaa, enemmän itseohjautuvia tiimejä

Aallon opiskelija Essi Porkka palkittiin ”The Future of Work” -gradukilpailussa.

Työ, työelämä ja työmarkkinat muuttuvat Suomessa nopeasti 2010-luvulla. Adecco Finland järjesti syksyllä 2017 ”The Future of Work” -gradukilpailun. Kilpailussa haettiin pro gradu -töitä, joiden tavoitteena on tulevaisuuden työelämän parantaminen.

”Monien yritysten mielestä työelämän muutoksiin mukautuminen on hankalaa, ja siksi tavoitteenani oli tarjota konkreettisia neuvoja siitä, miten yritykset voivat edistää ja hallita muutosta aiempaa tehokkaammin”, kilpailun voittaja, Aallon MIB- ja CEMS-maisteriohjelmien opiskelija Essi Porkka sanoo.

Porkka sai palkinnoksi stipendin, ja lisäksi hänet kutsuttiin Adecco Finlandin pääkonttoriin esittelemään työnsä tuloksia. Porkka keskittyy gradussaan digitalisaatioon perustuvien johtamisinnovaatioiden käyttöönottoon.

Ihmisten johtaminen uusiutuu

Kun työ ei ole enää yhtä sidottua aikaan, paikkaan ja pitkiin työsuhteisiin kuin aiemmin, kilpailukyvyn säilyttäminen edellyttää innovatiivisia johtamiskäytäntöjä. Porkka tarkasteli tapaustutkimuksissa kahdeksaa erilaista organisaatiota ja sitä, miten ne hallitsevat näitä muutoksia.

Hän määritti tekijöitä, jotka vaikuttavat johtamisinnovaatioiden käyttöönottoon, ja selvitti, miten organisaatioissa edistetään käyttöönottoprosessia.

”Rakenteelliset muutokset, kuten itseohjautuvat tiimit ja hierarkkisten rakenteiden purkaminen, ovat suomalaisyrityksissä selkeästi tärkeimpiä suuntauksia – ja ne voidaan ottaa käyttöön myös suuremmissa ja perinteisemmissä organisaatioissa”, Porkka sanoo.

Hänen mukaansa johtajien rooli on ratkaisevan tärkeä käyttöönoton onnistumisessa. Työntekijöiden ottaminen mukaan, heidän tukemisensa ja ohjaamisensa, viestintä ja vuoropuhelu, rekrytointi ja digitalisaation hyödyntäminen näyttävät olevan erittäin tärkeitä.

Johtajien merkitys on vieläkin suurempi perinteisissä organisaatioissa, joissa jyrkkien muutosten toteuttaminen johtamiskäytännöissä, -prosesseissa ja -rakenteissa voi olla vaikeampaa.

Adecco Finlandin mukaan Porkan työ rohkaisee yrityksiä, joihin kohdistuu digitalisaation ja työelämän nopeiden muutosten aiheuttamia paineita. Se osoittaa, että työn tulevaisuutta on edelleen mahdollista hallita, jos muutos suunnitellaan huolellisesti ja henkilökunta otetaan mukaan uudistusten toteutukseen.

Essi Porkan gradu oli myös kolmen loppukilpailuun päässeen työn joukossa Henry ry:n vuoden 2017 paras HR-gradu -kilpailussa.

Lue lisää:

(adecco.fi)

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä, vaaleakiharainen Arttu Jääskeläinen mustassa paidassa tumman puuseinän ja valkoisten ympyröiden edessä.
Opinnot Julkaistu:

Alanvaihtaja Arttu Jääskeläinen laajentaa energiamarkkinoiden osaamistaan

Energy Systems and Markets -pääaineessa Arttu Jääskeläinen haluaa keskittyä energiamarkkinoiden strategisen tason osaamiseen.
Ulkokuvausryhmä talvivaatteissa, puomimikrofoni korkealla paljaiden puiden lähellä
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Aallon Opetusvaikuttaja-palkinto elokuvataiteen laitokselle – pitkä työ näkyy kansainvälisenä menestyksenä

Elokuvataiteen laitos sai Aalto-yliopiston Opetusvaikuttaja-palkinnon tunnustuksena laadukkaasta ja vaikuttavasta opetuksestaan.
Kaksi pientä vihreää tainta mullassa, vieressä sana ”unite!” vihreällä taustalla
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026 - Aaltolaisia mukana 8 hankkeessa

Vuoden 2026 Seed Fund -haussa 22 ehdotusta valittiin rahoitettaviksi. Aalto on mukana 8 projektissa ja koordinoi yhtä niistä.
Palkintoseremonia violetilla lavalla, ryhmä kukkien ja todistusten kanssa yleisön edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Aaltolaisia palkittiin erinomaisesta työstä

Lukuvuoden avajaisissa palkitut projektit ja teot yhdistävät aaltolaisia ja ilmentävät Aalto-henkeä – onnittelut kaikille!