Uutiset

Uimahallien energiankulutus voidaan pudottaa jopa kolmannekseen, kiitos uuden työkalun

Aalto-yliopiston tutkijoiden kehittämä työkalu on tarkoitettu uusien uimahallien hanke- ja esisuunnitteluvaiheeseen sekä vanhojen uimahallien saneerausten suunnitteluun.
Uimahalli. Kuva: Pixabay
Uimahallin energialaskurissa keskeisiä määritettäviä tekijöitä ovat altaan, ilmankäsittelyn sekä ilmasta ja vedestä tapahtuvan lämmön talteenoton tekniset ratkaisut. Kuva: Pixabay

Keskikokoisen uimahallin energiankulutus on arviolta 2000–2500 MWh vuodessa, mikä vastaa karkeasti noin 200 omakotitalon energiankulutusta. Yhden uimahallin käyttöenergiaan kuluu näin helposti satoja tuhansia euroja vuodessa.

Kunnallisille rakennuttajille kovat käyttökulut tulevat usein yllätyksenä. Markkinoilta on puuttunut toimiva työkalu, jonka avulla erilaisten teknisten ratkaisujen sekä altaiden ja muiden tilojen koon vaikutusta energiankäyttöön voisi nopeasti ja helposti tarkastella silloin kun hankesuunnittelu aloitetaan.

Nyt Aalto-yliopiston rakennustekniikan laitoksen tutkijat ovat kehittäneet opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa hankkeessa helppokäyttöisen laskurin uimahallien energiankulutuksen laskentaan ja seurantaan. 

”Laskuri on kaikkien saatavilla excel-muodossa. Pudotusvalikosta voidaan valita esimerkiksi, lämpöpumppu allasveden lämmöntalteenottoon tai ilmankäsittelykoneen tyyppi, ja energia- ja kustannusvaikutukset nähdään taulukosta heti. Myös altaan ja muiden tilojen koon vaikutusta on helppo tarkastella laskurin avulla. Laskuri osoittaa kymmenessä minuutissa, miten tavanomaisen uimahallin energiankulutusta voidaan oikeilla valinnoilla vähentää jopa kolmasosaan”, Aalto-yliopiston tutkijatohtori Raimo Simson sanoo.

Kun tilaohjelma ja teknisten järjestelmien periaateratkaisut on päätetty, uimahallin suunnittelussa edetään mallintamiseen. Silloin suoritetaan usein myös energiasimulointi uimahallissa olevien eri järjestelmien mitoitusta varten. Laskurin käyttö alussa varmistaa, ettei tässä vaiheessa tule eteen ikäviä yllätyksiä, joiden takia suunnittelu pitäisi aloittaa alusta.

Työkalu auttaa valitsemaan sopivimmat tekniset järjestelmäkokoonpanot myös uimahallien saneerauksessa.

Uimahallin energialaskuri, Aalto-yliopisto
Uimahallin järjestelmäkaavio.

Veden lämmitys suurin kuluerä

Uimahallien energiankulutuksesta suurin osa kuluu veden prosessointiin eli lämmitykseen ja käsittelyyn. Virallinen energiatodistus huomioi kuitenkin vain rakennuksen kuoret ja tilat kuivina, ei lainkaan prosessienergiaa.  Nyt kehitetylle laskurille onkin suuri tarve, jotta suunnittelupäätöksissä voidaan huomioida todellinen energiankulutus ja käyttökustannukset. Juuri prosessienergiasta, eli ilman- ja vedenkäsittelystä sekä ilmasta ja vedestä tapahtuvasta lämmön talteenotosta saadaan oikeilla teknisillä ratkaisuilla suurimmat säästöt.

”Laskurissa käytettävät laskentamallit kalibroitiin olemassa olevien uimahallien mittaustiedoilla ja mallinnuksilla yksityiskohtaisella IDA ICE -ohjelmistolla, joka on dynaaminen energiankulutuksen ja sisäilmaston simulointiohjelmisto”, sanoo Adjunct Professori Jarek Kurnitski. Hänen Aallossa ja Tallinnan teknillisessä yliopistossa työskentelevä tutkimusryhmänsä on erikoistunut nollaenergiaratkaisujen tutkimiseen.

Laskuri on ladattavissa osoitteessa www.aalto.fi/fi/rakennustekniikan-laitos/uimahallin-energialaskuri

äپٴDz:

Adjunct Professor
Jarek Kurnitski
050 374 4379
jarek.kurnitski(at)aalto.fi

Tutkijatohtori Raimo Simson
raimo.simson(at)taltech.ee

Rakennustekniikan laitos

Rakennustekniikan laitoksen tavoitteena on rakentaa tulevaisuuden ratkaisuja tutkimuksen, koulutuksen ja yhteistyön keinoin.

Lue lisää
Researcher at the Department of Civil Engineering
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.
Kaksi miestä frakeissa seisoo lavalla mikrofonin äärellä ja puhuu sisätiloissa istuvalle yleisölle.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Walter Ahlströmin säätiö lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle

Lahjoituksella Aalto perustaa kestävän teollisen tuotannon professuurin.
Sotilaita maastopuvuissa metsässä, edessä naissotilaan kasvot
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yasmin Najjarin lyhytelokuva TJ28 on valittu Cannesin La Cinef -sarjaan

Aalto-yliopistolla on toista vuotta perättäin lyhytelokuva Cannesin opiskelijaelokuvasarjassa.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimusportaalin PDF-tiedostot eivät avaudu

ACRIS-tutkimustietojärjestelmän tutkimusportaalin (research.aalto.fi) PDF-tiedostot eivät tällä hetkellä lataudu. Vikaa tutkitaan parhaillaan.