ºÚÁÏÍø

"Mielestäni maa on rikkinäinen, koska ihmiset ovat rikkinäisiä," sanoo West. "Joten ennen kuin voimme korjata maan, meidän on korjattava itsemme."

West puhuu kirkkaana kevätpäivänä Helsingissä, yli 1 200 kilometriä etelään paikasta, jossa hän kasvoi. Hänen Norjan ja Suomen välisellä rajajoella sijaitseva kotikuntansa Utsjoki on Suomen ainoa kunta, jossa saamelaiset ovat enemmistönä.

Saamelaiset, joita on tällä hetkellä noin 100 000, ovat eläneet esihistoriallisista ajoista lähtien Norjan, Ruotsin ja Suomen pohjoisosissa ja Kuolan niemimaalla Venäjällä. Heillä ei ole yhteistä pääkaupunkia, mutta Suomen saamelaisia edustava saamelaiskäräjät kokoontuu Inarin kaupungissa. Siellä West aloitti työskentelyn elokuvantekijänä vuonna 2002.

West on aina tehnyt elokuvia omien ihmistensä näkökulmasta. Vaikka hänen töidensä tärkein aihe – hyväksyminen ja parantuminen – on pysynyt samana vuosien varrella, hänen tapansa ilmaista aihetta on muuttunut.

"Lähestyin asioita nuorempana romanttisten rakkaus- ja ihmissuhdetarinoiden kautta," hän kertoo. "Mutta minussa tapahtui jonkinlainen muutos – varmaankin tullessani äidiksi – ja nyt olen kiinnostunut suurempien ryhmien, jopa kokonaisten yhteiskuntien, parantamisesta."

"Siinä missä päähenkilö oli aiemmin yksittäinen henkilö, nyt se voisi olla kokonainen kansa."

Perheen kuvaaminen ensin

Yksi Westin varhaisimmista dokumenttielokuvista kertoo hänen äidistään kirkon diakonina. West seurasi ja kuvasi äitiään auttamassa avuntarpeessa olevia perheitä vuoden 2008 kevään ja kesän.

"Ollessani lapsi muistan, että äiti saattoi viipyä jonkin perheen luona kaksi tai kolmekin yötä, jos perheelle oli tapahtunut jotain ikävää," hän kertoo. "Opin jo varhain, että on tärkeää huolehtia kaikista ihmisistä yhteiskunnassa – ei pelkästään omasta perheestä."

Toinen Westin dokumenttielokuvista käsittelee homoseksuaalisuutta saamelaisyhteisössä. Hänen sisarensa on elokuvan pääosassa. Omaelämäkerrallinen elokuva nimeltä ³§±èá°ù°ù´Ç´Ç²¹²ú²úá²Ô (Minä ja pikkusiskoni) käsittelee hänen sisarensa sukupuoli-identiteetin monimutkaisuutta saamelaisten keskuudessa.

"Olen tehnyt monia omaelämäkerrallisia elokuvia. Tuomalla oman ääneni kameran eteen pystyn suojelemaan ihmisiä samalla kun kuvaan heitä," hän sanoo. "Kamppailen eettisten aiheiden kanssa kuvatessani ihmisiä tavalla tai toisella, ja omaelämäkerrallinen formaatti ratkaisee tämän ongelman kohdaltani."

"Mielestäni omaelämäkerrallisuus on myös rehellinen tapa kertoa tarinoita ja tutkia ihmisten tunteita ja käyttäytymistä."

Tarve parantaa

West on huolestunut kolonisaation ja sosiaalisen sulauttamisen vaikutuksista kansaansa. Hän edustaa ensimmäistä saamelaissukupolvea, jonka ei ollut pakko käydä suomenkielistä koulua ja asua sen asuntolassa, ja hän kertoo, että vanhemmat saamelaiset kantavat traumojen raskaimman taakan.

"Kyse oli kulttuurin tuhoamisesta, mutta siitä ei puhuta," sanoo West. "Assimilaatio- ja kolonisaatiohistoriamme on niin pitkä, ja vanhemmat sukupolvet kärsivät tästä traumasta. Ihmisillä ei ole hyvä olla, mikä johtuu rikkinäisestä yhteiskunnasta, jossa elämme."

"Meidän on valistettava saamelaisia ja koko yhteiskuntaa, jotta yhteiskunnassa ymmärretään, miksi kärsimme, miksi olemme rikkinäisiä ja miksi tarvitsemme turvallisen paikan, jossa voimme huolehtia yhteisistä traumoistamme ja parantaa itsemme," hän sanoo.

"Uskokaa meitä kun sanomme, että kärsimme."

West selostaa, että saamelaiskäräjät voi ainoastaan antaa lausuntoja, mutta se ei voi säätää lakeja. Suomen hallitus väittää kansallisen lainsäädännön nojalla, että se omistaa maan, jolla saamelaiset ovat aina eläneet, ja asiaa koskeva oikeusriita on ollut käynnissä vuosikymmenten ajan. West kertoo, että ilmastonmuutos, mineraalien louhintahankkeet ja taistelut kalastusoikeuksista ovat vain paisuttaneet ongelmia entisestään.

"Saamelaispolitiikan ensisijaisena tarkoituksena on maansuojelu," kertoo West. "Useimpien saamelaisten toiveena on maiden koskemattomuus."

"Ilmastonmuutos näkyy ensimmäisenä arktisella alueella. Ravinnonlähteet kärsivät, joet eivät jäädy ja porotokat joutuvat aiempaa enemmän alttiiksi hyönteisten puremille, mikä heikentää niitä," hän kertoo. "Nyt joidenkin poronhoitajien on jopa ruokittava porojaan talvella."

"Myös matkailuteollisuus on valtaamassa maa-alaa poronhoitajilta. Teiden, voimalinjojen ja ehdotetun arktisen rautatien myötä saamelaisten maa-alueet kutistuvat entisestään."

Voimakas yhteinen ääni

Westin elokuvien aiheena on myös kulttuurinen omiminen. Hän viittaa Suomen hallituksen tapaan käyttää saamelaisista otettuja kuvia markkinoitaessa Suomea matkailu- ja liiketoimintakohteena.  Myös monet yritykset ovat omineet saamelaiskulttuurin, mistä näkyvin esimerkki on Disney-elokuva Frozen. 

Westin lisäksi on myös muita saamelaisia, jotka taistelevat kulttuurinsa, kielensä ja yhteiskunnallisen asemansa puolesta.

"Mielestäni kaikki opettajina, lääkäreinä ja aktivisteina työskentelevät saamelaiset ovat yhteiskuntamme puolustajia," sanoo West. "Koska väestömme on niin pieni, myös laulujen tekeminen ja työskentely lastentarhan opettajana ovat tärkeitä."

"Tässä piilee alkuperäiskansaan kuulumisen kauneus – tiedämme, että panoksemme on tärkeä. Runon kirjoittaminen saamen kielellä ja julkaiseminen Facebookissa on tärkeää, sillä se tukee kielen käyttöä."

West kuuluu nyt taiteilijaryhmään nimeltä "Ihmetyöntekijöiden kollektiivi", jonka näyttely on esillä Suomen Alvar Aalto -paviljongissa Venetsian biennaalissa toukokuusta marraskuuhun. Kahdeksan taiteilijaa ja elokuvantekijää yhdistävät työnsä seuraavan yhteisen otsikon alle: The greater perception of the miracle.

"On mielenkiintoista nähdä, mitä muut ihmiset ajattelevat ihmeestä," sanoo West. "Minulle ihme on jotain elämää suurempaa, positiivista ja rakkauden sävyttämää."

"Mielestäni kaikilla maailman ihmisillä on vahva yhteys maaäitiin, mutta tämä yhteys on katkennut eri aikoihin eri ihmisten kohdalla."

"Emme voi parantaa maata ennen kuin olemme itse tervehtyneet."

Kuva: Sanna Lehto

***

Suomi esittelee näyttelynsä Everyday Experiments Milanon 22. triennaalissa 1. maaliskuuta – 1. syyskuuta 2019. Näyttelyssä on mukana kaksitoista kokeiluhanketta, joiden parissa ihmiset parhaillaan työskentelevät tehdäkseen elämästään entistä kestävämpää ja yhdenvertaisempaa. Milanon triennaali järjestetään 1. maaliskuuta – 1. syyskuuta 2019 ja sitä kuratoi Paola Antonelli, arkkitehtuurin ja muotoilun vanhempi kuraattori sekä tutkimus- ja kehitysjohtaja modernin taiteen museossa (MoMA). Broken Nature heijastaa ihmisten ja ympäristön välisiä suhteita kaikilla tasoilla mikrobiomeista kosmokseen kattaen sosiaaliset, kulttuuriset ja luonnolliset ekosysteemit.

Lisätietoa Everyday Experiments -näyttelyn kaikista 12 hankkeesta:

22. triennaali, Broken Nature: