Uutiset

Uusi malli auttaa kohdistamaan terveydenhuollon resursseja

Aalto-yliopiston tutkijat mallinsivat sepelvaltimotaudin testaamista ja hoitoa koskevaa päätöksentekoa terveydenhuollossa. Samaa mallia voidaan hyödyntää terveydenhuollon resurssien kohdentamiseen myös epidemioiden, kuten koronakriisin aikana.
Laboratiorioväline

Aalto-yliopiston tutkijat mallinsivat uudessa tutkimuksessa sepelvaltimotaudin testaamista ja hoitoa koskevaa päätöksentekoa terveydenhuollossa. Malli auttaa optimoimaan terveydenhuollon päätöksiä eri väestöryhmien testaamisessa ja hoidossa silloin, kun käytettävissä olevat resurssit ovat rajalliset. Uuden mallin mukaan testaamisesta, hoidosta ja sen laajuudesta päätettäessä tulee ottaa huomioon potilaiden riski sairastua, hoidon tavoite väestötasolla ja käytettävissä olevat terveydenhuollon resurssit.

Tutkijat uskovat, että samoja tuloksia voidaan hyödyntää myös epidemioiden, kuten koronakriisin aikana.

”Koronavirus muutti lyhyessä ajassa koko terveydenhuollon ja yhteiskunnan tilanteen. Tutkimuksemme antaa terveydenhuollon ammattilaisille ja päättäjille menetelmällisiä eväitä selviytyä näiden paineiden keskellä”, sanoo professori Ahti Salo.

Testaamisesta, hoidosta ja sen laajuudesta päätettäessä tulee ottaa huomioon potilaiden riski sairastua, hoidon tavoite väestötasolla ja käytettävissä olevat terveydenhuollon resurssit. 

Resurssien kohdentamisessa voidaan pyrkiä eri tavoitteisiin. Utilitaristisessa lähestymistavassa pyritään saamaan suurin mahdollinen mahdollinen terveyshyöty koko väestön tasolla. Tasa-arvoisessa lähestymistavassa keskitytään auttamaan eniten apua tarvitsevia, jolloin erot eri väestönosien terveydentilan välillä kaventuvat. Tutkijoiden kehittämä malli auttaa päättäjiä tasapainottelemaan näiden kahden eri näkökulman välillä, ja samalla kohdentamaan terveydenhuollon rajallisia resursseja asetettujen tavoitteiden mukaisesti ja samalla mahdollisimman tehokkaasti.

Tutkijoiden mukaan testaaminen on avainasemassa - jopa epätäydellinen testaaminen voi auttaa kohdentamaan terveydenhuollon rajallisia resursseja. Sepelvaltimotaudin osalta tasa-arvoinen lähestymistapa tarkoittaa, että käytetään paljon resursseja niiden potilaiden testaamiseen, joilla on korkea todennäköisyys sairastua sepelvaltimotautiin. Toisaalta taas ei testata niitä väestöryhmiä, joilla on vain pieni todennäköisyys sairastua. 

”Epätäydellinenkin testaaminen auttaa tarkentamaan näkemystä potilaan terveydentilasta, mikä voi johtaa parempaan hoitopäätökseen. Jos hoitopäätöstä muutetaan testaamisen perusteella, on testaaminen ollut hyödyllistä. Odotetun terveyshyödyn tulisi kattaa testaamiseen liittyvät kulut, jotta testaaminen on kannattavaa”, sanoo apulaisprofessori Eeva Vilkkumaa.

Tutkijat suunnittelevat myös uutta, tarttuviin tauteihin keskittyvää tutkimusta.

”Jos laskelmissa otetaan huomioon myös taudin tarttuvuus, se entisestään nostaa testaamisen arvoa. Jos taudin leviäminen saadaan pysäytettyä, kaikki hyötyvät siitä”, Ahti Salo kertoo.

Artikkeli julkaistiin Decision Sciences –lehdessä. Tutkimuksessa mallinnettiin sepelvaltimotautia.

äپٴDz:

Artikkeli: Operationalization of utilitarian and egalitarian objectives for optimal allocation of healthcare resources, Yrjänä Hynninen, Eeva Vilkkumaa, Ahti Salo, Decision Sciences DOI:

Eeva Vilkkumaa
Apulaisprofessori
Aalto-yliopisto
eeva.vilkkumaa@aalto.fi
puh. 050 309 8630

Ahti Salo
Professori
Aalto-yliopisto
ahti.salo@aalto.fi
puh. 050 383 0636

Yrjänä Hynninen
yrjana.hynninen@gmail.com
puh. 050 407 5320

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.
""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Take a Break! -virkistävät taukohetket kampuksella vielä toukokuun ajan!

Hyödynnä Take a Break! kampuksella vielä toukokuun ajan!
Sotilaita maastopuvuissa metsässä, edessä naissotilaan kasvot
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yasmin Najjarin lyhytelokuva TJ28 on valittu Cannesin La Cinef -sarjaan

Aalto-yliopistolla on toista vuotta perättäin lyhytelokuva Cannesin opiskelijaelokuvasarjassa.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimusportaalin PDF-tiedostot eivät avaudu

ACRIS-tutkimustietojärjestelmän tutkimusportaalin (research.aalto.fi) PDF-tiedostot eivät tällä hetkellä lataudu. Vikaa tutkitaan parhaillaan.