Uutiset

Uusi Osaamisen Aalloilla -podcast avaa vieraidensa tärkeimmät oivallukset ja opit elämän varrelta

Aalto-yliopiston uudessa Osaamisen Aalloilla -podcastissa eri aloilta tunnetut vieraat jakavat kokemuksiaan oivalluksista ja tärkeimmistä opeista elämänsä käännekohdissa. Ensimmäisessä jaksossa on vieraana kuuluttajana ja puhujana työskentelevä triathlonisti Robson Lindberg.
Kaksi ihmistä istuu nojatuoleissa vastakkain ja keskustelee puhuen mikrofoneihin. Käynnissä on podcast-nauhoitus.

Podcastin ensimmäisen tuotantokauden vieraina kuullaan muun muassa kuuluttajana ja puhujana työskentelevää triathlonistia Robson Lindbergiä, Vaarnii-huonekaluyrityksen perustajaa Antti Hirvosta sekä Pääomasijoittajien toimitusjohtajaa Anne Horttanaista. Yhdessä podcastin juontajan, Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen liiketoimintajohtaja Laura Sivulan kanssa vieraat pohtivat muun muassa miten he voivat omalla uteliaisuudellaan kehittää osaamistaan ja pysyä mukana muutoksissa sekä mitä he haluaisivat seuraavaksi oppia.

Ensimmäinen tuotantokausi käsittää yhteensä kuusi jaksoa, joista kolme ensimmäistä on nyt julkaistu suosituimmilla podcast-alustoilla sekä Youtubessa. Lisää jaksoja on luvassa vielä tämän vuoden puolella.

Kun sä opit pieniä asioita tai kun teet pieniä asioita joka päivä, sit yhtäkkii katot taaksepäin ja huomaat miten jättiharppauksen sä oot tehny.

Robson Lindberg

Pilottijakson vieraana on intohimoinen triathlonisti, puhuja, kuuluttaja sekä ”maailman paras aivovammapotilas” Robson Lindberg.

Jaksossa Laura Sivula keskustelee Robsonin kanssa henkisestä voimasta, intohimosta ja elämän haasteista. Robson jakaa henkilökohtaisen tarinansa häntä kohdanneesta onnettomuudesta ja siitä, mitä fyysiset vammat ovat opettaneet hänelle mielen voimasta ja resilienssistä. Hän korostaa tekemisen ja toiminnan merkitystä sekä virheistä oppimisen tärkeyttä.

Laura ja Robson pohtivat myös nykyelämän haasteita, kuten informaatiotulvaa ja jatkuvaa uuden oppimisen tarvetta.

Lue lisää Aallon elämänlaajuisesta oppimisesta

Osaamisen Aalloilla yellow logo

Osaamisen Aalloilla -podcast

Aalto-yliopiston elämänlaajuiseen oppimiseen liittyvä podcast.

Elämänlaajuinen oppiminen
Henkilö istuu merinäköalan edessä kuulokkeet päässä ja selaa tablettia hymyillen.

Elämänlaajuinen oppiminen

Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen tarjonta auttaa sinua kehittämään osaamistasi alati muuttuvassa ympäristössä.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilöitä tummissa puvuissa kävelemässä kampuksella raitiovaunukiskojen yli. Taustalla Väre-rakennus.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä: Tekoälyn ajassa yliopistokoulutus rakentaa kykyä oppia, ajatella kriittisesti ja tehdä yhteistyötä  

Yliopistossa yhdistyvät ne asiat, joita yhteiskunta juuri nyt eniten tarvitsee: ymmärrys ympäröivästä maailmasta ja uusimmista teknologioista sekä inhimillinen kyky kyseenalaistaa, arvioida ja innovoida, sanoo rehtori Ilkka Niemelä. Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisia vietettiin tiistaina 1. syyskuuta 2026.  
Professor Jukka Pekola stood in a hallway smiling at the camera
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-professori Jukka Pekolan viesti: Sinnikäs perustutkimus on edistyksen ehto

Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan laitoksen professori Jukka Pekola nimitettiin Aalto-professoriksi lukuvuoden avajaisissa 1. syyskuuta 2026.
Palkintoseremonia violetilla lavalla, ryhmä kukkien ja todistusten kanssa yleisön edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Aaltolaisia palkittiin erinomaisesta työstä

Lukuvuoden avajaisissa palkitut projektit ja teot yhdistävät aaltolaisia ja ilmentävät Aalto-henkeä – onnittelut kaikille!
Sanaston mainos vihertävällä taustalla, avoin kirja ja kehotus kirjoittajille ja kääntäjille rekisteröityä.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Lainauskorvaukset Sanastosta

Lainataanko teostasi kirjastosta? Olet oikeutettu lainauskorvaukseen.