ºÚÁÏÍø

Uutiset

Uusi verkkokirja kansallisesta ja kansainvälisestä LUMA-tiedekasvatuksesta: parhaita ratkaisuja ja toimintamalleja hyvään tulevaisuuteen

Miten innostetaan tulevaisuuden tekijöitä matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian opiskeluun? Miten tuetaan taitavia opettajia ja tulevia opettajia tärkeässä työssään? Miten rakennetaan yhteisöllisesti ja tutkimusperustaisesti hyvää ja kestävää tulevaisuutta? Muun muassa näihin kysymyksiin saadaan vastauksia uudessa kansallista ja kansainvälistä LUMA-tiedekasvatustoimintaa kuvaavassa verkkokirjassa.
Kansi_Junior

Kirjan suunnitteluun ja tekemiseen on osallistunut kaikkiaan noin sata henkilöä LUMA-keskus Suomi -verkostosta (11 yliopistoa ja 13 keskusta). Mukana ovat myös Aalto-yliopisto Juniorin toimintamallien kuvaus sekä Metsähovin johtaja Joni Tammen ja Juniorin koordinaattori Veli-Matti Ikävalkon ³ó±ð²Ô°ì¾±±ôö°ì³Ü±¹²¹³Ù.

Korkeatasoinen osaaminen on avainasemassa Suomen hyvään tulevaisuuteen. Matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian osaamisella on siinä merkittävä rooli. Osaamisen vahvistaminen ja innostaminen näiden aineiden opiskeluun on LUMA-keskus Suomi -verkoston tiedekasvatuksen päämäärä, ja sitä uuden verkkokirjan julkistamisella halutaan myös korostaa ja avata. Tiede kuuluu kaikille!

Vuodesta 2003 lähtien LUMA-keskustoimintaa on systemaattisesti kehitetty yliopistotasolla Suomessa. Yhteisöllisesti ja tutkimusperustaisesti toimivalla verkostolla on opetus- ja kulttuuriministeriön antama valtakunnallinen tehtävä, johon kaikki yliopistot keskuksineen ovat sitoutuneet. Yhdessä hyvään ja kestävään tulevaisuuteen!

Uusi verkkokirja sisältää viisi lukua: ensimmäisessä tuodaan osallistujien ja toimijoiden kokemuksia, toisessa luvussa kuvataan parhaita ratkaisuja ja toimintamalleja tulevaisuuden tekijöiden tukemisessa hyvään ja kestävään tulevaisuuteen, kolmannessa luvussa avataan kansainvälistä toimintaa ja yhteisöllistä oppimista ja neljännessä luvussa esitellään verkoston hallintoa ja toimintakulttuuria keskuksineen. Kirjan viimeinen luku huipentuu tutkimusperustaiseen, yhteisölliseen kehittämiseen ja tutkimukseen: miten niitä uusia ratkaisuja ja toimintamalleja kehitetään? minkälaisia aiheita tutkitaan ja kehitetään nyt ja lähitulevaisuudessa?

Kirja julkaistaan verkkokirjana ensin suomeksi ja syksyn aikana myös ruotsiksi ja englanniksi.

Oivaltamisen ja onnistumisen iloa kirjan parissa. Yhdessä olemme enemmän! (LUMA motto)

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹

 Veli-Matti Ikävalko

Veli-Matti Ikävalko

Koordinaattori, Aalto-yliopisto Junior
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Tekniikan alan suomi
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Suomen kielen integrointi englanninkieliseen tekniikan alan opetukseen: tekoälyvideoiden mahdollisuudet ja haasteet

Tässä blogipostauksessa opetusassistentti Rainer Ruuskanen kertoo siitä, miten tekoälyn avulla tuotetuilla videoilla voi tuoda suomen kieltä mukaan englanninkieliseen substanssiaineen opetukseen ja samalla tukea kansainvälisten opiskelijoiden suomen kielen oppimista.
Nykyaikainen punatiilirakennus, korkeat mustat pilarit, puita edessä ja ihmisiä kävelee kadulla
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Nordean ja Aalto-yliopiston yhteishankkeessa tutkitaan tekoälyn tulevaisuutta sekä ihmisen ja teknologian vuorovaikutusta

Aalto-yliopisto ja Nordea aloittavat tutkimus- ja koulutusyhteistyön. Tarkoituksena on selvittää, miten tietoteknisten laitteiden kasvava itsenäisyys muovaa tulevaisuuden palveluja.
Suuri valkoinen risteilyalus Legend of the Seas telakalla kirkkaan taivaan alla
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Meyer Turku tekee 800 000 euron lahjoituksen Aalto‑yliopistolle

Lahjoituksella Aalto perustaa viisivuotisen työelämäprofessuurin vauhdittamaan meritekniikan kehitystä ja turvaamaan alan osaamista Suomessa.
Pieni mutkitteleva puro, kiviä ja korkeaa ruohoa aurinkoisessa puistossa, taustalla puita ja nurmikkoa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kaupunkivihreän potentiaalia ilmastoratkaisuna ei hyödynnetä riittävästi – uusi käsikirja tarjoaa siihen keinoja

Hiiliviisaan kaupunkivihreän käsikirja tarjoaa konkreettisia työkaluja siihen, miten kaupunkivihreää voidaan hyödyntää tehokkaammin ilmasto- ja luontotyössä.