Uutiset

Uusia nimityksiä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun johdossa

Uudeksi taiteellisen ja luovan toiminnan varadekaaniksi on nimitetty professori Laura Beloff. Uusina laitosjohtajina aloittavat professori Mikko Jalas ja professori Jenni Reuter.
Iso Aalto-valologo ja nainen kävelemässä
Kuva: Kalle Kataila

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun johtoryhmä uudistuu. Dekaani Tuomas Auvinen aloitti uuden toimikautensa 11.3.2024, ja nyt uudeksi taiteellisen ja luovan toiminnan varadekaaniksi on nimitetty professori Laura Beloff. Opetuksesta vastaavana varadekaanina jatkaa Rasmus Vuori ja koulun tutkimuksesta ja vaikuttavuudesta vastaavana varadekaanina Turkka Keinonen. Varadekaanien toimikausi alkaa 1.9.2024.

Kahdessa koulun neljästä laitoksesta aloittaa samalla uusi laitosjohtaja. Professori Mikko Jalas on nimitetty muotoilun laitoksen ja professori Jenni Reuter arkkitehtuurin laitoksen laitosjohtajaksi. Elokuvataiteen laitoksen laitosjohtajana jatkaa Anna Heiskanen ja taiteen ja median laitoksen laitosjohtajana Harri Laakso. Myös laitosjohtajien toimikausi alkaa 1.9.2024.

”Iloitsen siitä, että koulun johtoryhmän tehtäviä kohtaan oli paljon kiinnostusta. Kiitos vielä kaikille näitä tehtäviä hakeneille! Sekä dekanaatti että laitoksemme saavat erinomaiset asiantuntijat luotsaamaan toimintaa eteenpäin”, sanoo Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Tuomas Auvinen. 



Taiteellisen ja luovan toiminnan varadekaani Laura Beloff

Laura Beloff on taiteilija sekä taiteen ja median laitoksen professori. Hän on kiinnostunut taiteen, biotieteiden ja teknologian risteyskohdista. Erityisesti kysymykset ihmisen muokkaaman ympäristön ja organismien tulevaisuudesta, sekä termien biologia, teknologia, keinotekoinen ja aito – niiden määritelmien muuttumisesta ja limittymisestä. Työskentelyssään hän pohtii usein kriittisestä näkökulmasta ihmisen, ei-inhimillisten toimijoiden ja yhteiskunnan välisiä kehittyviä yhteyksiä. Beloff toimii aktiivisesti sekä kansainvälisellä taidekentällä että akateemisessa maailmassa.


Muotoilun laitoksen laitosjohtaja Mikko Jalas

Mikko Jalas on kiertotalouden yhteisinnovoinnin professori muotoilun laitoksella. Hän tutkii tuotanto- ja kulutusjärjestelmien kestävyyttä, energiajärjestelmiin liittyviä käytänteitä sekä reilua siirtymää kohti yhteiskuntaa, joka pysyy ympäristön kantokyvyn rajoissa.


Arkkitehtuurin laitoksen laitosjohtaja Jenni Reuter

Jenni Reuter on arkkitehtuurin perusteiden ja teorian professori arkkitehtuurin laitoksella. Reuterin opetuksen keskiössä ovat tilojen suunnittelu kestävää tulevaisuutta varten, arkkitehdin muuttuvan työnkuvan mahdollisuudet, sekä arkkitehtuurin ja muiden taidemuotojen välinen vuorovaikutus. Vuodesta 2016 hän on kuratoinut kansainvälistä Architecture Speaks! -luentosarjaa yhteistyössä Arkkitehtuurimuseon kanssa.

Reuter työskentelee suunnittelevana arkkitehtina sekä oman toimistonsa kautta että yhdessä Saija Hollménin ja Helena Sandmanin kanssa. Jenni Reuterin työtä ohjaavat ekologisen, sosiaalisen ja esteettisen kestävyyden periaatteet.


äپٴᲹ:

Tuomas Auvinen
dekaani, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
puh. 050 64848, dean-arts@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Iina Vaajamo
Nimitykset Julkaistu:

Iina Vaajamo on nimitetty viiden vuoden määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle

TkT Iina Vaajamo on nimitetty Aalto-yliopiston Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään 1.9.2026 alkaen. Professuurin ala on pyrometallurgia.
Tummaan pukuun pukeutunut henkilö nojaa kaiteeseen valoisassa tilassa, kasvot sumeina
Nimitykset Julkaistu:
Kolme uutta professoria Insinööritieteiden korkeakoulussa, kuvitus
Nimitykset Julkaistu:

Insinööritieteiden korkeakouluun nimitettiin kolme uutta professoria keväällä 2026

Uudet asiantuntijat vahvistavat korkeakoulun osaamista energian, konetekniikan ja betonitekniikan aloilla.