Uutiset

Väitös: Vähähiiliseen energiajärjestelmään siirtyminen on mahdollista

Ilmastomarssista voi seurata muutoksia.
talo, jonka katolle on asennettu aurinkokennot
Talo, jonka katolle on asennettu aurinkokennot.

VTM Teresa Haukkala tarkastelee organisaatioiden ja johtamisen tieteenalan väitöskirjassaan vähähiiliseen energiajärjestelmään siirtymisen haasteita erityisesti aurinkosähkön käyttöönoton näkökulmasta Suomessa. Tutkimus käsittelee energiatransitioita historiasta nykypäivään ja esittelee myös mahdollisia vaihtoehtoja tulevaisuuden energiajärjestelmälle.

Ilmastonmuutos on sekä ympäristöongelma että kestävän kehityksen ongelma, joihin ei tunnu olevan ratkaisuja. Ilmastonmuutoksen hillinnän kiireellisyyden takia on tarve siirtyä kestävämpään energiajärjestelmään, mikä on myös itsessään osoittautunut viheliäiseksi ongelmaksi. Uusiutuva energia, joka tuottaa vähemmän tai ei lainkaan kasvihuonekaasupäästöjä, kohtaa vastarintaa, eikä esimerkiksi aurinkosähkön tuotantoa ole ollut helppo lisätä.

Väitöstutkimuksessa on seurattu aurinkoenergiakentän kehittymistä vuodesta 2011 alkaen. Tutkimus on lähestynyt aihetta rakenteen, toimijuuden ja kehystämisen näkökulmista. Tutkimusta varten on haastateltu keskeisiä toimijoita niin politiikan, teollisuuden, yritysmaailman, akatemian, järjestöjen kuin kansalaisyhteiskunnan puolelta.   

”Aurinkoenergia ei voi olla ainoa energianlähde Suomessa, mutta se voi olla osa monipuolista energiapalettia ja korvata osaltaan fossiilisia energianlähteitä. Silti sekä energiatransition että aurinkosähkön käytön lisäämisen tiellä on esteitä, jotka koskevat politiikkaa, yrityksiä ja kuluttajia. Näistä tärkeimmät johtuvat poliittisen tahdon ja tukipolitiikan puuttumisesta, nykyiseen energiajärjestelmään kohdistuvista intresseistä, aurinkosähkön kilpailukyvystä ja yleisistä asenteista. Nämä esteet voidaan kuitenkin poistaa uusilla politiikoilla, sääntelyllä ja käyttäytymisellä. Valtion tulisi ottaa aktiivisempi rooli politiikoissa, jotka edesauttavat rakenteellista muutosta”, Teresa Haukkala sanoo.

”Vihreän energian transitio” vastaan perinteinen koalitio

Teresa Haukkala paikantaa tutkimuksessaan Suomesta uuden energiapoliittisen tilanteen, jossa ovat vastakkain ”vihreän energian transition” puolestapuhujat ja toisaalta vanhat energiantuottajat ja isojen teollisten yritysten perinteinen koalitio. Molempien ryhmien asemiin on vaikuttanut myös, miten voimakkaasti ne ovat argumentoineet aurinkoenergian käytön tai sen tukemisen puolesta tai sitä vastaan. Viime vuosina argumentoinnissa on siirrytty tulevaisuuden energiajärjestelmän painottamisesta taloudellisten mahdollisuuksien ja edelleen kilpailevan aseman korostamiseen.

Tutkimuksessa huomioidaan myös ruohonjuuritason toimijoiden ja kansalaisyhteiskunnan yhteinen motivoituminen ajamaan muutosta.

”Näistä tuore esimerkki on ilmastomarssit, jotka ovat saaneet liikkeelle niin lapset ja nuoret kuin kaikki muutkin ilmastonmuutoksesta huolissaan olevat ihmiset. Tällaisesta bottom up -liikkeestä voi seurata merkittäviä muutoksia energiapolitiikassakin. Esimerkiksi Saksassa tapahtui energiakäänne vuonna 2011 tapahtuneen Fukushiman ydinonnettomuuden ja vuosikausia kestäneen kansalaisyhteiskunnan liikehdinnän seurauksena”, Teresa Haukkala toteaa.

VTM Teresa Haukkalan väitöskirja tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa 26. huhtikuuta

äپٴᲹ:
Teresa Haukkala
teresa.haukkala@aalto.fi
050 437 7578

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme ihmistä erillisissä potreteissa, kaksi takkipukuista naista ja ruutupaitainen mies, sisällä ja ulkona.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Damyn Tulevaisuus-palkintofinalisteina Aallosta hiljattain valmistuneita nuoria suunnittelijoita

Arkkitehtuuri- ja designmuseon ystäväyhdistys Damy jakaa vuosittain Tulevaisuus-palkinnon valmistumisvaiheessa oleville suunnittelijoille.
Ilmakuva vihreästä kattopuutarhasta parkkipaikan ja ympäröivien rakennusten vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hae rahoitusta pääkaupunkiseutua koskevaan vaikuttavuustutkimukseen

Kaupunkivaikutus-hankkeen rahoitushaku on auki 11.10.2026 asti.
Apulaisprofessori Hadi Ghanbari
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus: Pelillistetyt palvelunestohyökkäykset pyrkivät psykologiseen sodankäyntiin Nato-maita vastaan

Venäjämielistä NoName057(16)-hakkeriryhmää käsittelevä tutkimus osoittaa, kuinka ‘haktivismi’ on kehittymässä hybridiuhaksi, joka hämärtää propagandan, geopoliittisen sodankäynnin ja taloudellisesti motivoituneen kyberrikollisuuden välistä rajaa.
Yleisö istuu keltaisilla säkkituoleilla ja portailla nykyaikaisessa salissa kuuntelemassa esitystä.
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kvanttiosaajista yrittäjiä: Aalto Inventors auttaa tutkijoita bisnespolulle

Aalto Inventors -ohjelma kasvattaa suunnannäyttäjiä teknologia-alalle.