Uutiset

Valtavirtaelokuvakin taipuu kulttuurisen ylivallan vastustamiseen

Vähemmistöjen esiin tuominen vaatii elämäkertaelokuvalta kriittisyyttä ja vahvaa sidettä nykyaikaan, tuore väitöstutkimus korostaa.

KuM Alejandro Pedregal käsittelee väitöstutkimuksessaan tapoja, joilla alistettuja vähemmistöjä on historiassa esitetty ja kysyy, miten elämäkerrallisia esittämisen muotoja voi hyödyntää hegemonian, eli kulttuurisen ylivallan, vastaisiin tarkoituksiin.

– Yksi keskeinen kysymys tutkimuksessani on, voidaanko hegemonisia esittämisen tapoja hyödyntää vaihtoehtoisten historiakäsitysten ja alistettujen vähemmistöjen kuvaamisessa ilman, että nämä tulevat osaksi tai vahvistavat hegemoniaa, sanoo Pedregal, joka hyödyntää työssään erityisesti italialaisen marxistin Antonio Gramscin kulttuurisen ylivallan teoriaa.

Pedregal ehdottaa, että valtavirran elämäkertaelokuvaa on mahdollista muovata uudelleen siten, että se tuo esille vaihtoehtoisia kertomuksia historiasta sekä vähemmistöjen käsityksiä maailmasta. Tätä vastahegemonisen elokuvan muotoa hän kutsuu termillä ”testimonial biopic”, todistuksellinen elämäkertaelokuva.

– Perinteisesti elämäkertaelokuva yksinkertaistaa historiallisia tapahtumia yksittäisten ihmisten saavutuksiksi ja estää vaihtoehtoisia historiakäsityksiä syntymästä. Todistuksellisessa elämäkertaelokuvassa sen sijaan tuodaan vähemmistöryhmien historiallisia henkilöitä suuren yleisön tietoisuuteen. Sen avulla voidaan haastaa virallista historiankertomusta ja arkijärkeä sekä esittää vähemmistöjen muistoja, toiveita ja kamppailuja.

Mystinen menneisyys ei riitä

Pedregalin mukaan todistuksellisen elämäkertaelokuvan tekemiseen liittyy kolme keskeistä menetelmällistä puolta: taustatutkimus, kriittisyys ja poliittinen sitoutuneisuus. Olennaista on paitsi kertoa henkilön tarinaa myyttisessä menneisyydessä myös luoda vahva linkki todellisuuteen ja nykyhetkeen.

Tekijälähtöisen tutkimuksen johtopäätökset ovat rakentuneet yhdessä ”They Call Me Rodolfo Walsh” -elokuvakäsikirjoituksen työstämisen kanssa. Käsikirjoitus perustuu argentiinalaisen kirjailijan ja toimittajan Rodolfo Walshin elämään ja teoksiin. Walsh oli poliittisesti aktiivinen ja kyseenalaisti valtion virallisia kertomuksia muun muassa todistuksellisissa omaelämäkerroissaan.

Lisäksi Pedregal on tarkastellut erilaisia vastahegemonisia kulttuurimuotoja, jotka ovat esittäneet alistettuja vähemmistöjä valtavirran keinoin: latinalaisamerikkalaista omaelämäkirjallisuutta, kolmannen maailman elokuvaa sekä Spike Leen elokuvaa ”Malcolm X”.

äöپܳܲ

Väitöskirja ”Film & Making Other History: Counterhegemonic Narratives for a Cinema of the Subaltern” tarkastetaan Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa keskiviikkona 17.6.2015 klo 12, Mediakeskus Lumeen Sampo-salissa, Hämeentie 135 C, Helsinki. Vastaväittäjänä toimii professori Ana M. Lopez Tulanen yliopistosta. Väitöskirjan tilaukset Aalto-yliopiston verkkokirjakaupasta shop.aalto.fi, tiedustelut artsbooks@aalto.fi, puh. 050 313 7086.

äپٴᲹ:

Alejandro Pedregal
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
puh. 045 136 1097
alejandro.pedregal@gmail.com

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Metakidepaneeli ohjaa langatonta verkkoa sisäkatossa olevasta reitittimestä kulman takana olevan käyttäjän tarpeeseen.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Edullinen ratkaisu 6G-katveeseen: tutkijoiden kehittämät metakidepaneelit ohjaavat langattomia signaaleja myös kulman taakse

Tutkijoiden kehittämät paneelit ohjaavat radioaaltoja fyysisten esteiden ympäri – ilman ylimääräistä elektroniikkaa, virtalähteitä tai aktiivista viritystä.
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.