ºÚÁÏÍø

Uutiset

Van Linh Nguyen analysoi syitä tulehdukselliseen suolistosairauteen

Ympäri maailmaa tulevat 15 kärkiopiskelijaa saavat käytännön kokemusta tietotekniikan tutkimuksesta.

Kukin kärkiopiskelijaohjelmaan hyväksytty opiskelija liittyy yhteen tietotekniikan laitoksen tutkimusryhmistä ja tekee lukukausien aikana tutkimukseen liittyvää osa-aikatyötä. Kesällä opiskelijat voivat tehdä kokoaikatyötä laitoksen kesäharjoitteluohjelmassa. Suurin osa kärkiohjelman opiskelijoista on erikoistunut koneoppimisen, tiedonlouhinnan ja todennäköisyysmallinnuksen tutkimusaloihin.

Van Linh Nguyen kuuluu Juho Rousun tutkimusryhmään toista vuotta, ja hänen tutkimuksessaan käsitellään tulehduksellisesta suolistosairaudesta (IBD) kärsivien potilaiden tietoja.

-      Olen tutkinut todella mukavien ja avuliaiden tutkijoiden, esimerkiksi tohtoriopiskelija Viivi Uurtion kanssa, monesta lähteestä peräisin olevia oppimisalgoritmeja erittäin pienillä otoksilla. Aion tehdä myös diplomityöni Juho Rousun ryhmässä, Nguyen toteaa.

Nguyen on kääntänyt markkinointitoimenpiteenä Aalto-yliopiston Wikipedia-sivun vietnamin kielelle ja osallistunut tieto-, tietoliikenne- ja informaatiotekniikan Facebook-ryhmän hallintaan yhdessä professori Petri Vuorimaan kanssa.

Oleksii Abramenko ja Ivan Baranov Ukrainasta, Shishir Bhattarai Nepalista, Mustafa Celikok Turkista, Kunal Ghosh ja Preethi Lahoti Intiasta, Alexandru Mara Espanjasta ja Romaniasta, Van Linh Nguyen Vietnamista ja Siddhart Ramchandran Intiasta tutkivat kaikki koneoppimisen, tiedonlouhinnan ja todennäköisyysmallinnuksen eri näkökulmia.

Rinu Boney Intiasta erikoistuu tietokonenäköön, Rory How Isosta-Britanniasta tutkii pilvilaskentaa, Xiaoxiao Ma Kiinasta osallistuu pelitutkimukseen, Hannu Seppänen tutkii teollisuuden digitaalista disruptiota ja Rajagopalan Ranganathan Intiasta ja Manish Thapa Nepalista kuuluvat tietoturvajärjestelmien tutkimusryhmään.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹:

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pauliina Ilmonen, photo by Nita Vera.
Nimitykset, Opinnot Julkaistu:

Professori Pauliina Ilmonen: Lukiossa opetellaan paljon matemaattisten ohjelmien käyttöä, joka on pois perusasioista

Aalto-yliopiston tilastotieteen professori Pauliina Ilmonen astuu kesäkuun alussa Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun dekaanin saappaisiin. Ja juuri perusasioita hän haluaa painottaa myös matematiikan opiskelussa.
Värikäs laserskannauksen tyylinen poikkileikkaus vanhasta kupolikattoisesta teollisuusrakennuksesta
Mediatiedotteet Julkaistu:

3D-teknologia paljasti uusia rakenneyksityiskohtia Halsuan 200-vuotiaasta puukirkosta

MeMo-instituutti on mallintanut Keski-Pohjanmaalla sijaitsevan Halsuan kirkon ja sen kellotapulin fotorealistiseksi ja mittatarkaksi 3D-malliksi.
Tekniikan alan suomi
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Suomen kielen integrointi englanninkieliseen tekniikan alan opetukseen: tekoälyvideoiden mahdollisuudet ja haasteet

Tässä blogipostauksessa opetusassistentti Rainer Ruuskanen kertoo siitä, miten tekoälyn avulla tuotetuilla videoilla voi tuoda suomen kieltä mukaan englanninkieliseen substanssiaineen opetukseen ja samalla tukea kansainvälisten opiskelijoiden suomen kielen oppimista.
Nykyaikainen punatiilirakennus, korkeat mustat pilarit, puita edessä ja ihmisiä kävelee kadulla
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Nordean ja Aalto-yliopiston yhteishankkeessa tutkitaan tekoälyn tulevaisuutta sekä ihmisen ja teknologian vuorovaikutusta

Aalto-yliopisto ja Nordea aloittavat tutkimus- ja koulutusyhteistyön. Tarkoituksena on selvittää, miten tietoteknisten laitteiden kasvava itsenäisyys muovaa tulevaisuuden palveluja.