������

Tulevaisuudessa rehuviljan kasvattamiseen ei ehkä tarvitse uhrata peltoalaa, vaan rehun raaka-ainetta voisi kasvaa metsissä. Korvesta voisi löytyä materiaalia myös ekologiseen tekstiiliin.

Tällaisia sovellusmahdollisuuksia Kari Vanhatalo, 41, on miettinyt muun muassa puusta valmistettavalle pulveri- eli mikrokiteiselle selluloosalle, jonka tuotantoprosessin kehittämistä hän tutki väitöskirjassaan. Hän väitteli viime syksynä Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulusta ja osallistuu kesäkuussa Aalto-yliopiston tekniikan alan promootioon.

"Mikrokiteinen selluloosa keksittiin jo 1950-luvulla Yhdysvalloissa. Sitä käytetään muun muassa sideaineena lääketableteissa ja rakenteen parantajana elintarviketeollisuudessa. Sitä valmistavat tehtaat ovat melko pieniä, ja sellua syntyy kerralla melko vähän", Vanhatalo kuvailee nykytilannetta.

Pian voi olla toisin. Teollisuuden laitteita valmistavassa Andritz Oy:ssä työskentelevä Vanhatalo kehittelee parhaillaan tuotantoprosessia, joka mahdollistaisi mikrokiteisen sellun valmistamisen suurissa sellutehtaissa.

"Teollinen tuotanto lienee totta muutaman vuoden päästä. Silloin mikrokiteistä sellua syntyy nykyistä enemmän ja tehokkaammin. Uudessa valmistusprosessissa kuluu myös huomattavasti nykyistä vähemmän kemikaaleja ja vettä. Samoin energiankulutus vähenee. Sivutuotteena syntyy bioetanolin tai -kaasun raaka-ainetta", Vanhatalo kertoo.

Nollasta liikkeelle

Vanhatalo teki väitöskirjaansa yhdeksän vuotta.

"Vuosien vierimistä selittää se, että työ piti aloittaa nollasta. Tutkimussuuntakin ehti vaihtua. Aloimme professori Olli Dahlin ja luennoitsijana työskennelleen Kari Parviaisen kanssa tutkia bioetanolin valmistamista sellutehtaassa. Ajatus oli, että näin voitaisiin nostaa metsäteollisuuden lisäarvoa, luoda uusi jatkojalostustuote. Pian kuitenkin huomasimme, että prosessissa jäi aina jotain yli. Se oli mikrokiteistä sellua. Piti siis tehdä housut, mutta tulikin takki", mies naurahtaa.

Työn taustalla vaikutti myös Vanhatalon suhde metsään. Hän omistaa itsekin metsää lapsuudenmaisemissaan Merikarvialla Köörtilän kylässä.

"Se vaikuttaa ihmiseen, kun asuu elämänsä ensimmäiset 20 vuotta metsän keskellä. Metsän näkee paitsi virkistyksen lähteenä myös jonain, jota voi hyödyntää."

Pala Vanhatalon omaisuutta pääsi mukaan myös väitöstutkimukseen, kun hän kaatoi isänsä kanssa 35 vuotta sitten istuttamansa männyn ja hakkasi siitä kirveellä palasen viemisiksi Otaniemeen. Laboratoriossa omasta männystä syntyi pulverisellua.

Laskukone käteen

Väitöskirjaa tehdessään Vanhatalo kertoo oppineensa, että tutkijankin kannattaa katsoa välillä asioita teollisuuden kannalta.

"Tärkeintä on ottaa laskukone käteen ennen kuin alkaa tehdä yhtään mitään. Pitää laskea, onko suunnitelma ylipäätään mahdollinen toteuttaa, onko se järkevää, paljonko kuluu kemikaaleja…"

Keksinnön kaupallistamisessa ei hänen mukaansa vaikeaa ole niinkään itse keksiminen, vaan kokonaisuuden hallinta. Se, että onnistuu viemään idean valmiiksi tuotteeksi mutkienkin kautta.