Vesihuollon tilaa ja rakennemuutosta selvittävä hanke käynnistyy
Helmikuussa käynnistyy valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoimintaan kuuluva hanke "Vesihuollon tila ja rakennemuutos". Hankkeen päätavoite on tarjota vesihuollon toimijoille työkalut vesihuoltoverkostojen kunnon ja saneeraustarpeen arviointiin sekä arvioida vesihuoltoalan rakennemuutoksen hyötyjä ja siihen tarvittavia ohjauskeinoja.
”Suomen vesihuoltoverkoston kunto on heikkenemässä, koska nykyinen korjaustahti ei ole riittävä. Kaikilla vesihuoltolaitoksilla ei ole riittävää tietoa verkostonsa kunnosta eikä taloudellisia resursseja tarvittavien saneerausten tekemiseen. Vesihuoltoalalle tarvitaan rakennemuutos, jolla varmistettaisiin se, että kaikkialla on toimintavarma vesihuoltoverkosto ja että vesihuoltoon liittyvät riskit ovat hallinnassa. Hankkeen aikana hahmottelemme sitä, mitä tällainen rakennemuutos käytännössä tarkoittaisi ja miten se kannattaisi toteuttaa.” kertoo hankkeen johtaja professori Riku Vahala Aalto-yliopistosta.
Tuloksena syntyy kuvaus menetelmistä, jotka soveltuvat vesihuoltoverkoston kunnon arviointiin. Lisäksi määritetään toimintamalli, aikataulu ja kustannusarvio vesihuoltoverkostojen tilan selvittämiselle ja niitä koskevan tiedon ylläpidolle.
Hankkeessa tarkastellaan myös vesihuoltoalan rakennemuutoksen vaihtoehtoisia skenaarioita ja niiden vaikutuksia muun muassa talouteen ja ympäristöön sekä eritellään rakennemuutoksen potentiaalisimmat ohjauskeinot. Lopuksi hahmotellaan etenemispolku toivotun rakennemuutoksen saavuttamiseksi. Työ tehdään yhteistyössä sidosryhmien kanssa.
Hanketta koordinoi Aalto-yliopisto partnereinaan Ramboll Oy, Tyrsky-Konsultointi Oy ja Keypro Oy.
Selvitys toteutetaan osana valtioneuvoston vuoden 2018 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. äپٴᲹ valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnasta
äپٴᲹ
Professori Riku Vahala, Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu
p. 050 588 4237
riku.vahala@aalto.fi
Vesihallintojohtaja Kai Kaatra, maa- ja metsätalousministeriö
p. 0295 162 106
kai.kaatra@mmm.fi
Vesiylitarkastaja Katri Vasama, maa- ja metsätalousministeriö
p. 0295 162 241
katri.vasama@mmm.fi
Lue lisää uutisia
Maamme, kaikkien -näyttely tarkastelee henkilökohtaista ja kansallista identiteettiä
Helsingin Taidehallissa avautunut Suomalaisten taidesäätiöiden yhdistyksen 20-vuotisjuhlanäyttely kysyy: keiden tarinoista Suomi rakentuu? Näyttelyn on kuratoinut FT, dosentti Annamari Vänskä.
Koneoppiminen purkaa avaruuden kemian arvoituksia
Tähtitieteilijät voivat havaita tähtipölyssä monimutkaisia kemiallisia “sormenjälkiä” – mutta monia niistä ei ole vielä tunnistettu. SpaceML-hanke yhdistelee koneoppimisen simulaatioita ja laskennallista kemiaa, jotta tutkijat voivat selvittää miten molekyylit muodostuvat ja kehittyvät avaruudessa.
PORT_2026 kokosi Aalto-yliopiston opiskelijat ratkaisemaan kulttuurin, median ja ilmaston haasteita
Lähes 60 Aalto-yliopiston opiskelijaa osallistui PORT_2026-innovaatiokilpailuun, jossa he kehittivät ja esittelivät ratkaisuja kulttuuriin, mediaan ja ilmastoon liittyviin haasteisiin.