ºÚÁÏÍø

Uutiset

Ville Vuorinen professoriksi Aalto-yliopistoon

Professuurin alana on energiatekniikka.

TkT Ville Vuorinen (s. 1979) on nimitetty energiatekniikan apulaisprofessoriksi (Assistant Professor) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakouluun, energiatekniikan laitokselle ajalle 1.9.2014-31.8.2019. Professuurin alana on energiatekniikka.

Vuorisen tutkimusala on laskennallinen virtausmekaniikka energiatekniikassa. Ala on monitieteellinen ja sisältää muun muassa laskennallista fysiikkaa ja palamisen kemiaa. Virtaustutkimuksen avainmenetelmä on tarkan pyörreresoluutiokyvyn omaavaa suurten pyörteiden menetelmä LES (large-eddy simulation). Erityisinä tutkimuskohteita ovat alhaisen lämpötilan palamisen ja matalan seossuhteiden palamistekniikat, joilla voidaan merkittävästi vähentää päästöjä esimerkiksi kaasumoottoreissa tai voimalaitoksissa.

- Tutkimusala edustaa laitoksen kannalta tärkeää menetelmätiedettä, jota voidaan hyödyntää laajalti erilaisissa polttotekniikan ja lämmönsiirron tehtävissä ja näin parantaa energian tuotannon, siirron ja kulutuksen tehokkuutta, sanoo energiatekniikan laitoksen johtaja professori Risto Lahdelma.

Ville Vuorisen aiempi tutkimus on kattanut useita virtausmekaniikan osa-alueita ja hän on julkaissut lukuisia vertaisarvioituja artikkeleja muun muassa turbulenssin simulointiin soveltuvista numeerisista laskentamenetelmistä, kokoonpuristuvista ja ylisoonisista virtauksista, polttoainesuihkuista sekä monifaasivirtauksista. Laskennallinen tutkimus on tehty läheisessä yhteistyössä kokeellisen tutkimuksen kanssa.

Vuorisella on erinomaiset kansainväliset verkostot ja hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa KTH:n, TU Delftin sekä Lundin yliopiston kanssa. Kansallisella tasolla Vuorinen on toiminut aktiivisessa yhteistyössä tieteen tietotekniikan keskus CSC:n kanssa, joka on tarjonnut tutkimuksen laskentaresurssit.  Vuorisen tutkimusryhmä on kehittänyt aktiivisesti virtausratkaisijoita avoimen lähdekoodin OpenFOAM-ohjelmistolla. Ryhmän kehittämiä ratkaisijoita on äskettäin käytetty, palamissovellusten lisäksi, mm tuulivoiman sekä tuulen voimakkuuden vaihteluiden simulointiin LES-menetelmällä. Vuorinen on järjestänyt OpenFOAM:ista lukuisia peruskursseja yhteistyössä CSC:n kanssa.  Vuorisen opetus liittyy mm lämmönsiirtoon, turbulenssin simulointimenetelmiin sekä termodynamiikkaan. 

Suomen Akatemia myönsi vuonna 2013 Vuoriselle kolmivuotisen rahoituksen tutkimukseen, jonka aiheena on Polttoainekaasusuihkujen sekoittuminen kuumassa ympäristössä ja moodianalyysi käyttäen virtauslaskentaa.

Vuorinen valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2004 teknillisen fysiikan ja matematiikan osastolta ja väitteli tohtoriksi virtausmekaniikan (CFD) alalta vuonna 2010 energiatekniikan laitokselta. Kunniamaininnan saanut väitöskirja (LES of Certain Droplet Size Effects in Fuel Sprays) liittyi diesel polttoainesuihkun mallintamiseen suurten pyörteiden menetelmällä käyttäen OpenFOAM-ohjelmistoa.

Yhteystiedot

Apulaisprofessori Ville Vuorinen
Puh. 050 3611 471
ville.vuorinen@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026