Uutiset

Virtuaalinen opetuslaboratorio AALTOLAB palkittiin vuoden opetustekona

Kemian tekniikan korkeakoulussa on perinteisesti dekaanin glögeillä joulukuussa huomioitu vuoden aikana erityisen ansioituneita henkilöitä ja työryhmiä. Huomionosoitukset valittiin useista hyvistä vaihtoehdoista neljästä kategoriasta: opetusteko, tutkimusteko, palveluteko ja yhteistyön edistäminen.
AALTOLAB

Vuoden opetusteko

Opetusteko annetaan tunnustuksena teoista, jotka vaikuttavat positiivisesti opiskelijoiden oppimiseen, hyvinvointiin, tyytyväisyyteen ja opiskelumenestykseen ä houkuttelevien opetusohjelmien kehittämisestä.

Vuoden opetustekona palkittiin AALTOLAB-virtuaalilaboratorio, jonka myötä työturvallisuusopetus vietiin verkkoon. opiskelu ja oppiminen tapahtuu itsenäisesti videoiden, materiaalien ja pienoispelien avulla. Epidemia-aikana tämä oppimisalusta on varmistanut helpon tavan opettaa opiskelijoille laboratorioturvallisuutta. Lisäksi AALTOLABia käytetään Kemian tekniikan korkeakoulun ja muiden koulujen henkilökunnan erityiseen laboratorioturvallisuuden opettamiseen. Virtuaalilaboratorio on saanut erittäin hyvää palautetta opiskelijoilta ja henkilökunnalta. Työryhmään kuuluvat professori Antti Karttunen, projektitutkija Panu Viitaharju, yliopistonlehtorit Kirsi Yliniemi ja Minna Nieminen.  

Vuoden tutkimusteko

Vuoden tutkimuspalkinto on tunnustus poikkeuksellisen korkealaatuisesta ja vaikuttavasta tutkimuksesta. Vuoden tutkimusteoksi 2020 valittiin Veikko Linko ja hänen useat julkaisut nimekkäissä medioissa, kuten esimerkiksi Angewandte Chemie (kaksi artikkelia), Nature Materials News & Views, ACS Synthetic Biology (kansijuttu), ACS Applied Bio Materials. Tälläkin hetkellä hänellä on arvioitavana artikkelit Nucleic Acids Research -lehdessä ja ACS Applied Nano Materials -lehdessä ja vuoden 2020 aikana hän on julkaissut yhdeksän vertaisarvioitua artikkelia. Hän onnistui saamaan myös 200 000 euron kolmen vuoden apurahan Emil Aaltosen Säätiöltä.

Vuoden palveluteko

Vuoden palveluteko myönnetään Koulun menestyksen edistämisestä esimerkiksi tehokkaalla toimintatavalla, ennakoivasta ja yhdenvertaisesta tiedon jakamisesta tai osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisestä. Vuoden 2020 palvelupalkinto menee Juha Linnekoskelle (Tekniset palvelut) "Aallon avuliaimmalle henkilölle" kuten monissa ehdotuksissa todettiin. Juha on aina valmis auttamaan ja ratkaisemaan asiat. Juha on ollut keskeisessä roolissa covid-19-pandemian aikoina. Reipas työote ja vankka asiantuntijuus varmistavat hyvien työtapojen kehittämisen ja jatkuvuuden laboratoriotyöympäristössä. Hän ottaa vakavasti kaikki turvallisuuteen liittyvät asiat ja ratkaisee kaikki käsillä olevat ongelmat.

۳ٱ𾱲ٲön edistäminen

۳ٱ𾱲ٲön tai vaikuttavuuden palkinto annetaan tunnustuksena ja kannustuksena erinomaisesta yhteistyöstä ä näkyvyyden ja vaikuttavuuden edistämisestä verkostoitumisen avulla. ۳ٱ𾱲ٲön merkitys korostuu kriiseissä. Tänä vuonna jouduimme sulkemaan laboratoriot ja tutkimuksen ä siirtymään etäopetukseen hyvin lyhyellä varoitusajalla.

Vuoden yhteistyöpalkinto menee kaikille CHEM:n luennoitsijoille ja opettajille, pedagogisille asiantuntijoillemme Emmi Ollilalle ja Jukka Välimäelle ä koko teknisen palvelun tiimille parhaan mahdollisen opetuksen ja tutkimuksen varmistamisesta poikkeusoloissa. Nämä ihmiset järjestivät etäopetuksen, lähiopetuksen uudelleenorganisoinnin syksyllä ja tutkimuksen jatkumisen laboratorioissa Covid-19-rajoitusten keskellä. Emmi ja Jukka saavat erityistunnustuksen digitaalisen opetuksen vauhdittamisesta ja opettajien tukemisesta etäopetusjärjestelyissä.

Tekninen henkilöstö oli kampuksella läsnä auttamassa ja tukemassa laboratorio-opetusta ja tutkimusta. Tekninen henkilöstö toteutti tehokkaasti koulussamme Infrabooking-varausjärjestelmän käyttöönoton.  Tämä on ollut erinomainen saavutus erityisen kuormittavassa ja ennaltanäkemättömässä tilanteessa.

äپٴᲹ:

Marjo Kettunen, kehityspäällikkö, Kemian tekniikan korkeakoulu

Etunimi.sukunimi@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Attendees networking at Demo Day
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Vuoden 2026 Demo Day rikkoo ennätyksiä: Tältä näyttää Otaniemen nopeiten kasvavassa startup-tapahtumassa

Aalto Startup Centerin ja A Gridin järjestämä Demo Day toi yhteen lähes 800 kävijää, 90 startup-ständiä ja yli 75 sijoittajaa. Vuonna 2018 käynnistetty ruohonjuuritason tapahtuma on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista startup-tapahtumista.
Puhuja esiintyy suurelle yleisölle pimeässä auditorioissa. Suuren näytön takana on eläväinen kuva tekstillä 'Welcome'.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuosikatselmus loi katsauksen menneeseen vuoteen

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vuosikatselmuksessa tehtiin kattava katsaus kuluneeseen vuoteen ja palkittiin ansioituneita yhteisön jäseniä.
Tummaan takkiin pukeutunut henkilö seisoo ulkona monikerroksisen rakennuksen edessä, jossa on paljon ikkunoita.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuoden alumni Anna Brotkin: ”Tarvitsemme moderneja tarinoita tästä ajasta”

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Vuoden alumniksi 2026 valittu käsikirjoittaja Anna Brotkin uskoo paikallisuuden voimaan ja toivon merkitykseen kriisiaikoina.
Ihmisten siluetit kävelemässä ja vuorovaikuttamassa, harmaalla taustalla oransseja maalitäpliä.
Yliopisto Julkaistu:

Tilaa luovuudelle yhdenvertaisuusrahoituksen avulla

Tim Moesgen halusi käynnistää kehollisuuteen liittyvät työpajat Aalto-yliopistossa, sillä hän tiesi liikkeen ruokkivan luovuutta.