Vuoden 2023 seremoniaviikon juhlahumu huipentui tekniikan alojen promootioon – 53 uudelle tohtorille hattu
Vuoden 2023 tekniikan alojen juhlallista tohtoripromootiota vietettiin tänä vuonna perjantaina 16. kesäkuuta.
Kaikkiaan uusia tohtoreita on 146, ja heistä reilu kolmasosa eli 53 osallistui promootioon. Osallistujien osuus kaikista valmistuneista oli tänä vuonna hieman suurempi kuin edellisinä promootiovuosina. Kaikista uusista tohtoreista naisia on 48.
Promootiossa vihittiin seitsemän tekniikan kunniatohtoria. He kertoivat havaintoja urapoluiltaan kaikille avoimessa tilaisuudessa 15. kesäkuuta. Promootiossa juhlistettiin myös 19:ää riemutohtoria eli 50 vuotta aiemmin tohtoriksi valmistunutta, joista kahdeksan osallistuu tilaisuuteen.
Promootio on akateemisista juhlista arvokkain. Tapahtumassa uudet tohtorit saavat hattunsa ja seremonian myötä heidät otetaan tiedeyhteisön täysivaltaisiksi jäseniksi. Perinne juontaa juurensa keskiajalle. Suomessa ensimmäinen erityisesti tekniikan tohtoreille tarkoitettu promootio järjestettiin vuonna 1934.
Aalto-yliopiston tekniikan koulujen promootio järjestetään vuosittain, tosin koronapandemian vuoksi juhlallisuuksista jouduttiin pitämään kahden vuoden tauko ennen viime vuoden suurta tapahtumaa. Neljä tekniikan koulua vuorottelee tapahtuman isännöintivastuussa. Tänä vuonna vuorossa on Perustieteiden korkeakoulu.
Lisää kuvia ja videokoosteen tapahtumasta näet erillisellä Promootiomuistoja-sivulla.
Lue lisää uutisia
Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä: Tekoälyn ajassa yliopistokoulutus rakentaa kykyä oppia, ajatella kriittisesti ja tehdä yhteistyötä Â
Yliopistossa yhdistyvät ne asiat, joita yhteiskunta juuri nyt eniten tarvitsee: ymmärrys ympäröivästä maailmasta ja uusimmista teknologioista sekä inhimillinen kyky kyseenalaistaa, arvioida ja innovoida, sanoo rehtori Ilkka Niemelä. Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisia vietettiin tiistaina 1. syyskuuta 2026. Â
Aalto-professori Jukka Pekolan viesti: Sinnikäs perustutkimus on edistyksen ehto
Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan laitoksen professori Jukka Pekola nimitettiin Aalto-professoriksi lukuvuoden avajaisissa 1. syyskuuta 2026.
Aallon Opetusvaikuttaja-palkinto elokuvataiteen laitokselle – pitkä työ näkyy kansainvälisenä menestyksenä
Elokuvataiteen laitos sai Aalto-yliopiston Opetusvaikuttaja-palkinnon tunnustuksena laadukkaasta ja vaikuttavasta opetuksestaan.