Uutiset

Vuosi sitten kuolleen professori Pekka Mattilan muistoksi perustettiin stipendipalkinto

Stipendien avulla edistetään Mattilalle ja yhteiskunnalle tärkeää kansainvälisyyttä, sanoo Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki.
Pekka Mattila, lokakuu 2023. Kuva: Pinja Valja
Pekka Mattilan ystävät muistavat hänet dynamona ja majakkana, joka säteili energiaa, loputonta tietoa ja innostusta ympärilleen. Kuva vuodelta 2023.

Arvostettu professori Pekka Mattila kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen 23. tammikuuta 2024. Hän oli kuollessaan 45-vuotias. Mattila toimi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin professorina ja hänet muistetaan myös Aalto University Executive Education Oy:n pitkäaikaisena toimitusjohtajana.

Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki ilmoitti Mattilan kuoleman vuosipäivänä torstaina perustamisesta. Stipendit jaetaan lahjoitusrahastosta Kauppakorkeakouluun valituille erityisen ansioituneille opiskelijoille, jotka ovat velvollisia maksamaan lukuvuosimaksun eli tulevat EU/ETA-alueen ulkopuolelta.

”Koulumme rooli kansainvälisesti merkittävänä kouluttajana oli lähellä Pekan sydäntä. Näiden stipendien avulla edistämme paitsi koululle, myös yhteiskunnallemme tärkeää kansainvälisyyttä. Stipendien ja niiden saajien kautta Pekan nimi jää hänen monien saavutustensa lisäksi elämään hienolla tavalla myös koulumme arjessa”, Korkeamäki perustelee.

Mattilan ystävien aloitteesta Kauppakorkeakoulu on myös avannut “Pekka Mattila in Memoriam” -nimikkolahjoituksen, johon kohdennetut varat käytetään osaltaan stipendeihin.

Mattilan ystävä ja kollega Nana Salin kommentoi, että Pekka Mattila oli tinkimätön monilahjakkuus, joka inspiroi älyllään ja suorapuheisuudellaan. Salinin mukaan hän oli johtajana ja asiantuntijana dynamo ja majakka, joka säteili energiaa, loputonta tietoa ja innostusta ympärilleen ja jonka huumori elävöitti niin yhteiskunnallisia keskusteluja kuin erilaisia julkaisuja.

”Pekalla oli suuri sydän. Hän välitti, mutta uskalsi myös haastaa. Taide oli johtamiskoulutuksen rinnalla hänelle yksi näkyvimmistä tavoista vaalia moninaisuutta ja erilaisuutta. Kaiken alla oli usko huomiseen ja parempaan maailmaan”, Salin jatkaa.

Mattilan ystävät ovat kunnioittaneet hänen muistoaan tekemällä merkittävän Kauppakorkeakoulun pääomittavaan lahjoitusrahastoon.

äپٴDz Pekka Mattilan nimeä kantavista stipendeistä ja nimikkolahjoituksesta täällä.

Lisää aiheesta

Pekka Mattila

Pekka Mattila in Memoriam

Pekka Mattila toimi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin professorina ja Aalto Executive Education Oy:n pitkäaikaisena toimitusjohtajana. Hän menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen 23.1.2024. Kauppakorkeakoulu on päättänyt perustaa “Pekka Mattila Excellence Scholarships” -stipendipalkinnon kunnioittakseen hänen muistoaan. Pekan ystävien aloitteesta koulu on myös avannut “Pekka Mattila in Memoriam” -nimikkolahjoituksen, johon kohdennetut lahjoitukset käytetään osaltaan stipendeihin.

Kauppakorkeakoulu
Pekka Mattila

Pekka Mattila in memoriam

Markkinoinnin professori Mattila oli arvostettu johdon valmentaja, joka rakensi Aalto-yliopiston menestystä monissa rooleissa.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelija Viktor Solianoi
Opinnot Julkaistu:

Robottiprototyypin toteuttaminen yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa motivoi Viktor Solianoita

Viktor Solianoi suoritti ammatillisen tutkinnon kone- ja tuotantotekniikasta. Into alaa kohtaan johdatteli hänet automaation ja robotiikan opintoihin Aalto-yliopistossa.
Alumni Vesa Sironen
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Vesa Sironen: ”On hyvä, että opinnoissa on tiettyä huokoisuutta”

Kauppakorkeakoulun alumni, hallitusammattilainen Vesa Sironen opiskeli kandiksi Mikkelissä ja maisteriksi Töölössä, minkä lisäksi hän suoritti ITP:n ja IDBM:n erillisohjelmat Otaniemessä.
Kolme ihmistä kävelee ylös puisia portaita seinän vieressä, jossa on pystysuorat puusäleet ja roikkuvia koristeita.
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopisto vastaanotti lähes 6700 hakemusta englanninkielisiin kandidaattiohjelmiinsa

Suosituimmat hakukohteet tammikuun 22. päivänä päättyneessä haussa Aalto-yliopiston englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin olivat International Business, Economics, ja Computer Engineering.
Ihmisiä on kokoontunut ulkona nurmikentälle, taustalla kivirakennelmia pilvisen taivaan alla.
Yliopisto Julkaistu:

Hakuaika Aalto-yliopiston kesäkouluun 2026 on nyt auki

Aalto-yliopiston kesäkoulu järjestää tänä vuonna yhteensä 11 kesäkurssia, joista neljä on kesän 2026 uutuuksia.