ºÚÁÏÍø

Uutiset

Vuosikurssilla R’65 ennätysmäärä lahjoittajia

Rakennusteekkarit vuosimallia 1965 keräsivät Aalto-yliopiston kampanjaan runsaat 10 000 euroa.
Vuonna 1965 opintonsa aloittaneet rakennusteekkarit ojensivat vuosikurssinsa lahjakirjan Aalto-yliopiston rehtorille Tuula Teerille. Kuvassa edessä keskellä rehtori Tuula Teeri ja hänestä oikealle TKK:n entinen rehtori Matti Pursula.

Lahjoitukseen osallistui ennätykselliset 64 % kaikista tavoitetuista vuosikurssilaisista. R’65 heittääkin nyt lahjoittamishaasteen muille Aallon alumneille sekä erityisesti vuotta nuoremmalle R’66 -vuosikurssille.

Vuoden 2015 lukuvuoden avajaisissa oli vieraina 50 vuotta sitten vuonna 1965 rakennustekniikan opintonsa aloittaneiden riemuteekkareiden ryhmä. Heillä oli päivän aikana mieluinen tehtävä: luovuttaa 10 260 euron suuruinen lahjoitus Aalto-yliopiston varainhankintakampanjaan.

Opiskeluaikaiset yhteydet elävät

Vuosikurssi R’65 aloitti opinnot Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1965. Valmistuttuaan ryhmä on pitänyt tiiviisti yhteyttä. Juhlallisen 50-vuotistapaamisen lähestyessä vuosikurssi päätti osallistua tulevaisuuden rakentamiseen ja kerätä rahaa Aalto-yliopiston varainhankintakampanjaan. Ryhmästä tavoitettiin 77 henkilöä ja heistä 49 henkilöä, eli peräti 64 % antoi lahjoituksen kampanjaan. Yksittäiset lahjoitukset vaihtelivat 40 ja 500 euron välillä.

R’65 haastaa muut alumnit lahjoittamaan

Varainkeruussa ryhmän puuhamiehenä toimi Teknillisen korkeakoulun entinen rehtori Matti Pursula.
- Halusimme tukea entistä opinahjoamme ja vaikuttaa siihen, että tekniikan koulutus ja tutkimus pysyvät Suomessa erinomaisella tasolla. Tulevaisuudessakin tarvitaan osaajia ja suunnannäyttäjiä, Matti Pursula kertoo.
- Haastamme kaikki Aallon alumnit osallistumaan Aalto-yliopiston kampanjaan. Erityisesti kutsumme mukaan tänä vuonna yliopiston avajaisiin kutsun saavat 50-vuotisjuhliaan viettävät R’66-teekkarit. Koettakaa saada meidän vuosikurssiamme suurempi osallistumisprosentti! Pursula kannustaa.

Matti Pursulan vinkit muille vuosikursseille:

  • Yhteystietojen (sähköpostiosoitteiden) saaminen on keskeisen tärkeää. Siihen tarvitaan sekä yliopiston varainhankintatiimin tukea että vuosikurssilaisten henkilökohtaisia kontakteja.
  • Tieto kurssitapaamisesta ja osallistumisesta keräykseen kannattaa laittaa hyvissä ajoin liikkeelle.
  • Lahjoittamisesta on myös hyvä sopia Aallon varainhankinnan kanssa tarkemmin.
  • Yksityishenkilöt ja organisaatiot voivat vähentää yli 850 euron lahjoitukset verotuksessa.

Apua ja lisätietoja:
Aalto-yliopiston auttavat rekisteröityneiden alumnien yhteystietojen saamisessa.  
Tarkempia tietoja Aallon varainhankintakampanjasta ja valtion vastinrahoituksesta löytyy osoitteesta: . Voit myös ottaa yhteyttä varainhankintajohtaja Teppo Heiskaseen teppo.heiskanen@aalto.fi.

TULE MUKAAN - TULEVAISUUS TEHDÄÄN NYT!
 

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!

Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.
Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
Pöydällä punaisia ruusuja, värikkäitä kukkakimppuja ja sinivalkoisia A!-vihkosia
Opinnot Julkaistu:

Tutkintotodistusten jakotilaisuus Kemian tekniikan korkeakoulussa

Juhlimme koulustamme valmistuneita tekniikan kandidaatteja, diplomi-insinöörejä ja tohtoreita.