ºÚÁÏÍø

Uutiset

Weather Station -näyttelyssä mukana 10 suomalaista ääni- ja esitystaiteilijaa

Weather Station -näyttely on kotimaisen äänitaiteen uusia, performatiivisia muotoja esittelevä tapahtumallinen näyttely.
The Sound of Music (in a box) / 4 vuodenaikaa huomioiva, soittimia "sääistävä" esityksellinen interventio. Soidinsalo-Laine-Salo-Seppänen. Kuva: Uupi Tirronen

Näyttely on osa Prague Quadrennial Performance Design and Space 2015 -tapahtumaa 18.-28.6.2015. Suomen paviljongin kuratoivat Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen tutkijatohtori Maiju Loukola yhdessä esitysdramaturgi Timo Heinosen kanssa.

- Lavastustaiteen uusissa muodoissa tila on dramaturginen, sisältöjä luova tekijä siinä missä perinteisesti tämä rooli on nähty tekstin yksinoikeudeksi. Skenografian laajentuneet muodot ja toimintaympäristöt ovat karanneet teatteritilasta yhä enemmän myös julkiseen kaupunkitilaan, erilaisiin mediaympäristöihin ja esityksellisten installaatioiden kaltaisiin ajtiivisiin tapoihin ottaa tiloja haltuun, kertoo Maiju Loukola.

- Taiteet esittävät väittämiä maailmasta, yhteiskunnasta, voivat toimia aktivismin hengessä. Tämä on pantu merkille ja käytäntöön myös esittävän taiteen skenografien piirissä. Kotimaiset skenografit – lavastus-, valo- ja äänitaiteen ja -suunnittelut toimijat – ovat kansainvälisestikin kovia tyyppejä, ennakkoluulottomasti perinteistä pakkaa sekoittavia taiteilijoita. Olemme halunneet huomioida esittävän taiteen muuttuvat tuulet avaamalla Prahan paviljonkimme äänen esitykselliselle potentiaalille. Alan uusista taiteellisista käytännöistä saa koettavaksi Prahassa kesäkuussa kaikkiaan aivan loistavan kattauksen, Loukola jatkaa.

Mukana PQ:ssa ovat myös lavastus- ja pukusuunnittelun opiskelijoiden yhdessä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun opiskelijoiden kanssa toteuttama yhteisnäyttely.

Esillä on kaksi ääni-tila -installaatiota ja videoidut dokumentaatiot kahdesta tutkimuksellisesta äänitaide -esitysprosessista, tekijöinä kymmenen esittävän taiteen skenografian, ääni-, valo- ja videosuunnittelun ja -taiteen eturivin tekijää: Heidi Soidinsalo-Kasperi Laine-Jani-Matti Salo-Ville Seppänen, Antti Mäkelä (Puumalainen), Elina Lifländer-Nanni Kourkia-Kristian Ekholm-Nanni Vapaavuori ja Antti Nykyri.

Muita PQ2015:ssa esillä olevia lavastustaiteen osastolta valmistuneita tai vielä opiskelevia taiteilijoita: skenografi-esitystaiteilija-ympäristöaktivisti Kaisa Illukka vetää kokeellisen ekologian workshopin, pukusuunnittelija ja juuri lavastus- ja pukusuunnittelun jatko-opiskelijaksi valittu Kirsi Manninen vetää digitaalisen pukutaiteen iPad-workshopin, pukutaiteen opiskelijat Mimosa Norja ja Lauren Sever on valittu TRIBES-ohjelmistoon performanssillaan "The Official Finnish Tourism Association", ja mukana on myös Sattva-Hanna Toiviaisen, Anna Sinkkosen ja Maria Rosenqvistin "Katos!/A Shelter" -nomadiperformanssi. Lisäksi Prahassa nähdään KOKIMO-ryhmän (°­¾±±ô±è±ð±ôä¾±²Ô±ð²Ô-²Ñ³Ü°ù³Ù´Ç±ô²¹-±Êö±ô±ôä²Ô±ð²Ô-±á±ð¾±²Ô´Ç) performatiivisenen kaupunkikävely Series of Spaces III – Ubiquitous Prague. 

Prahan Quadrennial levittäytyy kesäkuussa 2015 Prahan vanhan keskustan arvorakennuksiin ja julkiseen tilaan entistä näkyvämmin. Ohjelmistossa on esityksiä, kaupunkitilaninterventioita, installaatioita, esityksiä, tilataidetta ja audiovisuaalisesti komeita esimerkkejä näyttämötaiteen alueelta.

Yleisö on tervetullut osallistumaan juhannusaattona pe 19.6. klo 14–16 järjestettävään JUHANNUS/MIDSOMMAR -tapahtumaan (Colloredo-Mansfeldský palác, Karlova, Staré Město, Praha), jossa esitellään näyttelyn taiteilijat ja teokset yleisölle rennossa "Mittumaarin hengessä".

Tilaisuus jatkuu SOUND OF MUSIC (IN A BOX) -taiteilijaryhmän Ovocny-aukiolle sijoittuvalla "konttikonsertilla" klo 18 alkaen osoitteessa Ovocny trh 1096, 110 00 Praha 1-Staré Město.

WEATHER STATION on osa Prahassa joka neljäs vuosi järjestettävää maailman laajinta esittävän taiteen tilan, skenografian ja arkkitehtuurin uusia taiteellisia käytäntöjä ja esitystilallisia muotoja esittelevää Prague Quadrennial of Performance Design and Space -tapahtumaa. Suomen ääni-tila -lähtöinen WEATHER STATION -näyttely sijoittuu kahteen paikkaan – Collorado-Mansfeld -barokkipalatsiin Kaarlen sillan kupeessa (tila A4, 2. krs) sekä läheiselle Ovocny-aukiolle. 

Lisätietoja PQ2015-tapahtumasta

WEATHER STATION

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö, jolla on värikäs paita ja ruskea hattu, puhuu mikrofoniin, taustalla kuva metsänäkymästä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus hyvinvoinnista osoittaa: vapaus valita tekee onnellisemmaksi – erityisesti vauraissa ja yksilökeskeisissä maissa

Autonomia eli kokemus siitä, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä on yhteydessä hyvinvointiin kaikkialla maailmassa. Tuore tutkimus kertoo, että sen merkitys onnellisuudelle korostuu vauraissa ja yksilökeskeisissä maissa.
Piirroskuva älupuhelinta katsovasta ihmisestä, jonka pään yllä leijuu stressiä kuvaava pilvi.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonat klikkaukset paljastavat: nettishoppailu lisää stressiä, uutiset ja aikuisviihde voivat lievittää sitä

Kymmenien miljoonien verkko- ja sovelluskäyntien analyysi kertoo, miten netin käyttö näkyy hyvinvoinnissa.
Ihmisiä istumassa pöytien ääressä kannettavien tietokoneiden ja kahvikuppien kanssa, keskustelemassa.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Aalto Inventors -innovaatiokoulutusohjelma käynnistyy tänä keväänä tutkijoille vedyn, kvanttiteknologian ja mikroelektroniikan aloilla

Tule mukaan tapaamaan alan ja akateemisen maailman huippuasiantuntijoita sekä kehittämään osaamistasi viestinnässä, immateriaalioikeuksissa ja liiketoiminnassa tulevaa uraasi varten.
Kaksi sinipaitaista henkilöä katsoo kannettavan tietokoneen näyttöä teollisuusympäristössä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu: