Uutiset

Yhteinen kieli voi löytyä asiakasnäkökulmasta

Löytyykö yhteistä kieltä kun bisnes ja muotoilu kohtaavat?
group_designclub_fi.jpg

Muotoilijoiden osaamista tarvitaan entistä enemmän globaalissa kilpailuympäristössä, mutta yhteinen kieli muotoilijoiden ja bisnesihmisten välillä ei ole itsestäänselvyys. Lisäksi toiminta tapahtuu nykyään kuluttajien ehdoilla. Näihin ajankohtaisiin teemoihin perehdyttiin Design Clubissa, Helsinki Design Weekin tapahtumassa, jossa alan asiantuntijat puhuivat muotoilun hyödyntämisestä liiketoiminnassa.

Designmuseon johtaja Jukka Savolainen antoi tiiviin katsauksen siihen, kuinka ajat ovat muuttuneet teollisesta massatuotannosta. Nyt on ymmärretty kuluttajien valta ja annettu enemmän tilaa käyttäjälähtöisyydelle. Savolainen mainitsee taksipalvelu Uberin hyvänä esimerkkinä tämän päivän bisnesfilosofiasta.

- Internetin tulo on myös muuttanut maailmaa merkittävästi, ja suurin muutos on vielä edessä. Luovan työn merkitys on kasvanut ja tulee kasvamaan, sanoo Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Anna Valtonen.

Uudenlaisia lähestymistapoja tarvitaan myös entistä enemmän, kun luonnonvarat ehtyvät tulevaisuudessa. Muotoilija Ilkka Suppasen mukaan muotoilijat ovatkin harjaantuneita katsomaan asioita eri näkökulmista ja hyviä ongelmanratkaisijoita.

Väri- ja materiaalisuunnittelun professori Jaana Beidler toi puolestaan esille, kuinka suunnittelijoiden avulla voi erottautua liiketoiminnassa menestyksekkäästi.

- Nike on luonut innovatiivisen yrityskulttuurin, jossa suunnittelijoille on annettu entistä enemmän valtaa. Johtotasolla on yhdistynyt sekä bisnesosaaminen että muotoilu. Puhutaan ”both-brain” johtamisesta, jossa bisnesihminen analysoi tuloksia ja suunnittelija hahmottaa tulevaisuutta, selventää Beidler.

Ovatko muotoilu ja bisnes sitten kuinka erillään toisistaan? Jukka Savolaisen näkemys on, että dialogia tulisi selvästi lisätä. Ilkka Suppasen mielestä yhteinen kieli on olemassa: se on arvon luomista asiakkaalle.

- Voittotavoitteiden sijaan tulisikin puhua visiosta, joka on selkeästi ymmärrettävä ja motivoi ihmisiä. Niken tapauksessa visiona oli saada ihmiset nauttimaan urheilusta ja se antoi kipinän työhön, kuvailee Jaana.

-Yhteisen kielen löytäminen on todella tärkeää. Se on myös yksi Aalto-yliopiston päätavoitteista; luoda dialogia bisneksen, taiteen ja teknologian välille, kiteyttää Jaana Beidler.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pieni mutkitteleva puro, kiviä ja korkeaa ruohoa aurinkoisessa puistossa, taustalla puita ja nurmikkoa
۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kaupunkivihreän potentiaalia ilmastoratkaisuna ei hyödynnetä riittävästi – uusi käsikirja tarjoaa siihen keinoja

Hiiliviisaan kaupunkivihreän käsikirja tarjoaa konkreettisia työkaluja siihen, miten kaupunkivihreää voidaan hyödyntää tehokkaammin ilmasto- ja luontotyössä.
Ryhmä iloisia ihmisiä seisoo portaikon edessä värikkäiden säkkituolien kanssa.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Siirtymä vetytalouteen on maraton, ei pikamatka

Toimintansa ensimmäisten vuosien aikana Vetyinnovaatiokeskus on rakentanut tohtorikoulunsa ympärille aktiivisen yhteisön ja käynnistänyt Inventors-ohjelman.
Kulmikas sinivihreä rakennus harmaan taivaan alla, teksti: Aalto University Centre for radical creativity
۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto perustaa Radikaalin luovuuden keskuksen – tavoitteena tukea yhteiskunnan ja yritysten uudistumista

Keskus vastaa yritysten ja yhteiskunnallisten toimijoiden kiinnostukseen ja uudistumisen tarpeeseen ja kutsuu kumppaneita mukaan.
Aalto-yliopiston alumni puolisonsa kanssa kertomassa, miksi he tukevat lahjoituksella Aalto-yliopisto Juniorin toimintaa.
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Yli 60 vuotta yhdessä: "Haluamme, että mahdollisimman moni nuori saa onnistumisen eväitä"

Salli ja Keijo Suilan tarina: miksi he lahjoittavat Aalto-yliopistolle ja haluavat tukea nuoria uskomaan itseensä.