ºÚÁÏÍø

Esimerkkejä sadan yksilön verkostoista. Valkoiset ja mustat yksilöt ovat rehellisiä, vaaleansiniset ja tummanvihreät valehtelijoita, ja siniset ja punaiset eivät ole vielä päättäneet toimintatapaansa. Linkin leveys kertoo kytköksen vahvuudesta.

Valehtelijoilla on keskeinen rooli yhteisöjen rakentamisessa ja koossa pitämisessä. Tämä kävi ilmi valehtelun mallintamistutkimuksessa, jonka Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksen professori Kimmo Kaski ja laitoksen vieraileva professori Robin Dunbar tekivät yhteistyössä meksikolaisten tutkijakollegoiden kanssa.

Tutkimus toteutettiin luomalla malli toimijoiden, eli agenttien välisistä suhteista. Agenteista luotiin puhtaasti satunnainen verkosto arpomalla solmujen väliset kytkennät eli agenttien välinen vuorovaikutus.

– Mallissa kunkin agentin oma mielipide edustaa hänen totuuttaan, kun taas yleinen mielipide muodostuu koko yhteisön keskimääräisestä mielipiteestä, Kimmo Kaski selittää.

– Kutakin agenttia kohden on tietty määrä kytköksiä, jotka yleensä vahvistuvat yksimielisyydestä ja heikkenevät erimielisyydestä. Mikäli erimielisyyttä on riittävän paljon, kytkös katkeaa. Jos näin käy, valehteleva agentti pyrkii välttämään erakoitumista luomalla uusia kytköksiä, Kaski jatkaa.

Tutkijoiden mukaan valehtelijat ovatkin keskeisiä henkilöitä sosiaalisissa verkostoissa sen vuoksi, että he luovat uusia yhteyksiä ja pitävät koossa vanhoja, eli yhdistävät eri mielipiteitä edustavia yhteisöjä.

– Valehtelijat ovat yhteisöjen näkökulmasta kiinnostavia ekstroverttejä. He kurottavat ulospäin omista pienistä yhteisöistään ja toimivat sillanrakentajina niiden ja muiden yhteisöjen välillä. Aina heillä ei edes ole omaa yhteisöä tai siteet niihin ovat löyhät, Robin Dunbar kuvailee.

Rehellisyys on perusoletus

Paitsi että valkoiset valheet hyödyttävät ihmisten välisiä suhteita, ne myös usein ilahduttavat sitä, jolle valehdellaan. Esimerkiksi Facebook-päivityksestä tykkääminen voi olla tapa tsempata ystävää, vaikkei päivityksestä pitäisikään. Sen sijaan itsekäs valehtelu on epäsosiaalista ja hyödyttää vain valehtelijaa itseään. Patologinen valehtelu taas tarkoittaa käytännössä kaikille valehtelemista ja on yleensä itsekästä. Dunbar korostaakin, että valehtelu toimii vain, koska enimmäkseen ihmiset puhuvat totta.

– Rehellisyys on perusoletuksemme, jota valehtelijat käyttävät vapaamatkustajina hyväkseen. Valehtelu on tuhoisaa yhteisön näkökulmasta, jos valehtelijoita on liian monta ja luottamus katoaa kokonaan.

Toisaalta, jos valheita ei hyväksytä lainkaan ja niistä aletaan antaa kovia rangaistuksia, verkosto hajoaa pienempiin ja tiiviimpiin yhteisöihin. Tutkijat havaitsivat myös, että valehtelijoita on suhteellisesti vähemmän silloin, kun valehtelusta ei seuraa rangaistusta.

– Epäsosiaalisia valehtelijoita täytyy kuitenkin olla määrällisesti vähän. Muutoin yhteisön muut jäsenet eivät ole kiinnostuneita maksamaan näistä vapaamatkustajista aiheutuvia kustannuksia ja hankkiutuvat heistä kokonaan eroon, Dunbar toteaa.

Tutkijat uskovat, että uusi näkökulma epärehellisyyden sallimisen vaihteluista voi auttaa optimaalisessa ja realistisessa päätöksenteossa.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Professori Kimmo KaÅŸki
Aalto-yliopisto
puh. 050 560 4825
kimmo.kaski@aalto.fi

Tutkimus julkaistiin äskettäin Journal of the Royal Society Interface -tiedejulkaisussa. (royalsocietypublishing.org)