ºÚÁÏÍø

Opiskelijan opas

Uutiset

Yliopistolain muutokset vahvistettu: vaikutus Aalto-yliopiston lukuvuosimaksuvelvollisiin opiskelijoihin

Lukuvuosimaksuihin ja apurahoihin on tulossa muutoksia useiden eri käynnissä olevien prosessien seurauksena. Yliopistolain muutokset vahvistettiin marraskuussa 2024, minkä lisäksi Aallon rehtori on päättänyt elokuussa 2024 Aalto-yliopiston lukuvuosimaksu- ja apurahalinjauksista.

Muutokset vaikuttavat lukuvuosimaksuihin ja apurahoihin vaiheittain, ensimmäisten muutosten tullessa voimaan jo vuonna 2024.
Aallon Kandidaattikeskus kesällä. Kuvassa on punatiilisiä rakennuksia, iso puu, nurmikkoa ja ihmisiä kävelemässä rakennusta kohti.
Kuva: Tuomas Uusheimo / Aalto-yliopisto

Suomen hallituksen esityksestä yliopistolakiin tehdään merkittäviä muutoksia, jotka koskettavat kansainvälisiä opiskelijoita Suomessa. Muutokset vaikuttavat erityisesti lukuvuosimaksuihin ja apurahoihin sekä hakijamaksuihin. Uudistunut yliopistolaki vahvistettiin 22.11.2024 ja se astuu voimaan 1.12.2024. . 

Muutetut säännöt lukuvuosimaksuvapautuksia koskien vaikuttavat kaikkiin lukuvuosimaksuvelvollisiin opiskelijoihin, mukaan lukien Aalto-yliopistossa parhaillaan opiskelevat opiskelijat, jotka mahdollisesti hakevat lukuvuosimaksuvapautusta 1.12.2024 alkaen. Tarkempaa tietoa lukuvuosimaksuvapautuksista opiskelijan oppaassa (sivu englanniksi). Hakijamaksut otetaan käyttöön tulevilla valintakierroksilla, jotka alkavat 1.1.2025 tai sen jälkeen. 

Kuten aiemmin on tiedotettu, Aallon rehtori on lisäksi päättänyt elokuussa 2024 Aalto-yliopiston lukuvuosimaksulinjauksista. Rehtorin päätös koskee lukuvuosimaksuja ja apurahoja niiden opiskelijoiden osalta, joiden opiskeluoikeus alkaa 1.8.2025 tai sen jälkeen. Muutokset lukuvuosimaksuissa ja apurahoissa eivät vaikuta nykyisiin opiskelijoihin. Lisätietoa Aallon rehtorin päätöksestä aalto.fi-sivuilla (vaatii Aalto-kirjautumisen). 

Aallon kaikille läsnä- ja poissaoleville lukuvuosimaksuvelvollisille opiskelijoille on lähetetty sähköpostia tulevista muutoksista. Lukuvuosimaksu- ja apurahamuutoksista järjestetään lisäksi Aallon opiskelijoille suunnattu webinaari 3.12.2024. . Webinaari tallennetaan. 

Lisätietoja löytyy seuraavilta sivuilta (englanniksi): 

Jos sinulla on kysymyksiä tai tarvitset lisätietoa, olethan matalalla kynnyksellä yhteydessä lukuvuosimaksujen ja apurahojen tiimiin: tuitionfees@aalto.fi.  

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

MyCourses aktiviteetti
Opinnot Julkaistu:

MyCourses-päivitys ma 15. kesäkuuta 2026 klo 9.00-17.00

MyCoursesin päivitys ma 15.6.2026 klo 9.00-17.00. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
Picture of the themes of this course
Opinnot Julkaistu:

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) syksyllä 2026!

Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään 2. ja 4. jaksossa suomeksi ja englanniksi. Lisäksi pienryhmäkeskustelut ovat mahdollisia myös ruotsiksi!
Kuva henkilöstä, joka lukee kirjaa.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Haku FITech-verkostoyliopiston syyskursseille käynnistyy 3.6.2026 – muutoksia tutkinto-opiskelijoiden haussa

Täydennä opintojasi FITech-kursseilla! Tutkinto-opiskelijoiden hakuväylinä toimivat jatkossa sekä ristiinopiskelupalvelu että Opintopolku. Lue tarkemmat ohjeet uutisesta.
Opiskelijan opas uutinen, kuvitus
Opinnot Julkaistu:

Funidatan kysely opiskelijoiden digipalveluiden käytöstä

Kysely on auki sunnuntaihin 24.5.2026 saakka