Uutiset

Yliopistot järjestävät valintakoetilaisuudet tarkoin turvallisuusjärjestelyin

Valtaosa kokeista pidetään touko–kesäkuussa. Kokeiden toteutustapaa muutetaan vain, jos viranomaismääräykset edellyttävät sitä.
MDF-levyn pintaa lähikuvassa
Kuva: Aalto-yliopisto / Valeria Azovskaya.

Yliopistot ovat yhdessä linjanneet (), että kevään ja kesän 2021 valintakokeet toteutetaan fyysisinä tilaisuuksina kampuksilla ja muissa valvotuissa tiloissa. Suunnitelma on tehty ottaen huomioon vallitseva pandemiatilanne ja sen edellyttämät turvajärjestelyt.

Jos viranomaiset antavat kevään aikana koronatilanteeseen liittyviä määräyksiä, jotka vaikuttavat valintakokeiden järjestämiseen, hakijoille tiedotetaan siitä erikseen.

“Olemme arvioineet, että fyysisten valintakoetilaisuuksien järjestäminen on näissä olosuhteissa paras tapa toteuttaa oikeudenmukaiset opiskelijavalinnat. Olemme valmistautuneet valintojen toteuttamiseen huolellisesti ja katsoneet, että kokeet voidaan toteuttaa tarkoin turvajärjestelyin. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että jokainen kantaa vastuunsa ja tulee paikan päälle vain terveenä ja turvallisuusohjeita noudattaen”, toteaa Suomen yliopistojen rehtorineuvoston Unifin opetusvararehtorikokousten puheenjohtaja Petri Suomala.

Hakijoille laadittu turvallisuusohjeet

Hakijoiden tulee noudattaa valintakokeisiin osallistuessaan voimassa olevia viranomaismääräyksiä ja turvallisuusohjeita, jotka yliopistot ovat yhdessä laatineet kaikille hakijoille. Ohjeissa käsitellään muun muassa kokeisiin matkustamista ja toimintaa koepaikalla, ja ne julkaistaan yliopistojen ja yhteisvalintojen verkkosivuilla. Lisäksi yliopistot viestivät hakijoille tarkempia, yksittäisiä kokeita koskevia ohjeita. Hakijoiden onkin tärkeää seurata Opintopolussa ilmoittamaansa sähköpostiosoitetta sekä yliopistojen ja yhteisvalintojen verkkosivuja.

“Tutustumalla etukäteen huolellisesti niin valintakoeohjeisiin kuin yleisiin koronavirusohjeisiin hakijat varmistavat, että koetilanne sujuu hyvin ja tartuntariski pystytään minimoimaan”, Suomala toteaa.

Yliopistot suosittelevat, että hakijat välttävät lähikontakteja kahden viikon ajan ennen valintakokeita sekä sinä aikana, kun he osallistuvat valintakokeisiin. Kokeisiin saapuessa ja koetilanteessa täytyy noudattaa 2 metrin suojaetäisyyksiä. Yliopistot edellyttävät maskin käyttöä valintakokeissa.

Mikäli hakija on määrätty terveysviranomaisten päätöksellä viralliseen karanteeniin tai eristykseen, hän ei voi osallistua valintakokeeseen. Myöskään omaehtoisessa karanteenissa olevien ei tule osallistua valintakokeisiin. Tartuntatautilain 1227/2016 nojalla karanteenin tai eristyksen rikkomisesta voi tulla seurauksia. Omaehtoisessa tai virallisessa karanteenissa tai eristyksissä oleville ei järjestetä uutta koetilaisuutta myöhemmin keväällä 2021.

Huolellisilla turvallisuusjärjestelyillä pyritään takaamaan kaikille hakijoille mahdollisimman turvallinen osallistuminen valintakokeisiin. Siksi riskiryhmiin kuuluville ei voida erikseen tarjota koronavirukselta suojautumiseen liittyviä yksilöllisiä järjestelyjä.

Hakijoiden kysymyksiin tarjolla vastauksia

Yliopistot koostavat vastauksia valintakokeita koskeviin yleisimpiin kysymyksiin. Artikkeli julkaistaan  , yliopistojen ja yhteisvalintojen sivuilla. Artikkeli päivittyy kevään mittaan.

Lisäkysymysten osalta hakijoita ohjeistetaan olemaan yhteydessä .  Aalto-yliopiston hakijapalveluiden sähköpostiosoite on hakijapalvelut@aalto.fi.

Yliopistojen yhteinen hakijan turvallisuusohje julkaistaan , yliopistojen ja yhteisvalintojen verkkosivuilla.

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku suomen- ja ruotsinkielisiin koulutuksiin alkaa 17.3. ja päättyy 31.3.

“Aalto-yliopistossa kauppatieteiden ja DIA-yhteisvalinnan valintakokeet järjestetään Otaniemessä, ja noudatamme niissä tarkkoja turvajärjestelyitä. Taiteiden alan valintakokeissa huomioimme alan erityispiirteet, ja valtaosa niistä toteutetaan etäjärjestelyin. Kerromme hakijoille tarkempia ohjeita valintakokeista Opintopolun kautta”, kertoo Aalto-yliopiston oppimispalveluiden johtaja Eija Zitting.

Lue lisää:

Mediatiedustelut:
Petri Suomala
Opetusvararehtorikokousten puheenjohtaja
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry.
puh. 040 591 8044

Eija Zitting
Oppimispalveluiden johtaja
Aalto-yliopisto
eija.zitting@aalto.fi, puh. 050 364 7778

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Student guide illustration, exchange studies
Opinnot Julkaistu:

BIZ Vaihtohaku lukuvuodelle 2026-2027 alkoi

Vaihtohaku lukuvuodelle 2026-2027 käynnissä ma 12.1.-pe 30.1.2026
Kolme ihmistä istuu sohvalla ja katsoo kirjaa yhdessä kirjastossa, taustalla kirjahyllyjä.
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopiston maisteriohjelmat kiinnostavat maailmanlaajuisesti

Tammikuun 2. päivänä päättyneessä maisterihaussa Aaltoon saapui 7513 hakemusta yhteensä 106 maan kansalaisilta.
""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Kevät tuo uutuuksia UniSportiin – katso, mitä on luvassa!

Uusi vuosi alkaa UniSportilla energisesti ja tuo mukanaan paljon uutuuksia Aalto-yliopiston henkilökunnalle ja opisekelijoille – mm. uudet ryhmäliikuntatunnit kampuksilla, Viikin liikuntakeskuksen suunnitelmat, ilmainen haaste ja paljon muuta.
Ihmisiä istumassa pöytien ääressä kannettavien tietokoneiden ja kahvikuppien kanssa, keskustelemassa.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Aalto Inventors -innovaatiokoulutusohjelma käynnistyy tänä keväänä tutkijoille vedyn, kvanttiteknologian and mikroelektroniikan aloilla

Tule mukaan tapaamaan alan ja akateemisen maailman huippuasiantuntijoita sekä kehittämään osaamistasi viestinnässä, immateriaalioikeuksissa ja liiketoiminnassa tulevaa uraasi varten.