Uutiset

Yritykset haluavat Aallon opiskelijat töihin jo opintojen aikana

Kesätöihin!-tapahtumaan osallistui lähes 70 työnantajaa.
kesatyopaikkakollaasi_fi_fi.png

Aalto-yliopiston kandidaattikeskuksen aula oli täynnä messufiilistä, kun yritykset ja opiskelijat kohtasivat 18.1. Kesätöihin!-tapahtumassa. Tänä vuonna sekä kesätyöpaikkoja että harjoittelupaikkoja tuntui olevan tarjolla todella monipuolisesti Aallon opiskelijoille.

Yritykset kilpailevat Aallon osaajista

Useat yrityksistä haluavat löytää heille potentiaalisimmat kyvyt heti opintojen alkuvaiheessa ja vähitellen kasvattaa heistä opintojen edetessä vakituisia työntekijöitä. Kesätyöt ovat hyvä keino aloittaa kasvu oman alan huippuosaajaksi. Näin on käynyt myös insinööritieteitä opiskelevalle Johannes Isohookanalle.

”Bongasin edellisvuonna itselleni kesäduunin Heleniltä nimenomaan tästä tapahtumasta ja nyt teen vakituisesti töitä tuotehallinnan suunnittelijana”, hän kertoi.  

Hieman pidemmälle opinnoissaan edenneille opiskelijoille tapahtuma tarjosi tietoa erilaisista harjoittelumahdollisuuksista. Merkillepantavaa oli se, kuinka laaja-alaisia, monipuolisia ja kansainvälisiä useimmat ohjelmista ovat.

”ABB tarjoaa 1 000 kesätyöpaikkaa ja lisäksi haku 6 kk:n International Internship -ohjelmaamme on auki”, kertoi Employer Branding Spacialist Heidi Pääkkönen.

”Tarjoamme Fujitsulla peräti 15 paikkaa opiskelijoille kahden vuoden Future Graduate -ohjelmassamme”, sanoi puolestaan Anne Wendelin Fujitsun ständillä.

Aallon opiskelijat ovat tunnettuja monipuolisuudestaan

Oikeiden ihmisten löytämiseksi yritykset ovat panostaneet etenkin rekrytointiprosesseihin, jotka ovat usein monivaiheisia, myös kesätöitä haettaessa. Opiskelijat ovat tästä hyvin tietoisia, joten päivän aikana EY:n, Elisan, PwC:n, Deloitten ja K-ryhmän pitämät CV-neuvonta-ajat täyttyivät nopeasti.

”Hyvä CV sekä hakemus, josta paistaa läpi opiskelijan aito motivaatio ja kiinnostus työtä kohtaan, on lippu seuraavalle kierrokselle”, totesi Jani Mikanmaa OP:n ständillä.

Useat yritykset kiittelivät tapahtuman aikana opiskelijoitamme avoimuudesta, rohkeudesta ja siitä, että nämä tulivat selvästi etukäteen valmistautuneina keskustelemaan ständeille.

”Opiskelijat haluavat selvästi tehdä tänä päivänä työtä, jolla on merkitys ja vaikutus ihmisten elämään ja sellaisessa yrityksessä, jonka arvot kohtaavat heidän omansa”, kiteytti Heljä Asikainen -ää.

Kesätöihin!-tapahtuman järjestivät Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kesko-projektin ryhmä, kevät 2026
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

K-ryhmä kehitti nuorten työelämätaitojen verkkokoulutuksen Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa tehdyn yhteistyön pohjalta

Nuoret odottavat työelämältä merkityksellisyyttä, kehittymismahdollisuuksia sekä hyvinvointia tukevaa työympäristöä.
Aalto Design Factoryn kolme työntekijää seisoo työtakeissa Product Development Project julisteen edessä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Avaruusteknologiasta hammashuoltoon: Project Development Project luo arvoa eri toimialoilla

Aalto Design Factoryn Product Development Project auttaa yrityksiä tutkimaan ideoita, ratkaisemaan monimutkaisia haasteita ja löytämään uusia osaajia monialaisen yhteistyön avulla.
Lavalla KY:n hallituksen puheenjohtaja Vilma Paavola ja alumnivastaava Tatu Lehtisyrjä, yleisössä vuosikurssilaisia istumassa pöytäriveissä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa pilotoitiin usean vuosikurssin yhteistä vuosikurssijuhlaa

Tasan 30, 20 ja 10 vuotta sitten aloittaneet vuosikurssit kokoontuivat juhlatunnelmissa vanhalle Kauppikselle Töölöön.
Alumni Maija Kirveennummi
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Kiinnostus globaaleista toimitusketjuista vei alumnimme Maija Lehnerin ulkomaille

Maija Lehner suoritti Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ensin kandiopinnot Business Technology -pääaineessa ja sitten kaksoistutkinnon CEMS Global Managementin ja strategian maisteriohjelmissa.