”Minulle ei ollut missään vaiheessa selvää, että haen tekniselle alalle – mutta Aalto-yliopisto osoittautui loistopäätökseksi”
Millaista on opiskelu Human-Computer Interaction -maisteriohjelmassa?
HCI-alan osaajat kehittävät seuraavan sukupolven interaktiivisia tietotekniikkatuotteita ja -palveluita, jotka motivoivat, auttavat ja ilahduttavat käyttäjiään. He työskentelevät monilla eri aloilla kehittäen ihmisen ja koneen välisiä rajapintoja lääketieteellisiä ja teollisia laitteita varten ja soveltaen pelisuunnittelun ja pelillistämisen uusinta tutkimusta. HCI-asiantuntijat ovat keskeisessä asemassa, kun yhteiskuntia autetaan hyödyntämään virtuaalitodellisuuden ja laajennetun todellisuuden kaltaisia innovaatioita, robotiikkaa, IoT:tä ja generatiivista tekoälyä.
HCI-pääaineessa työskentelet uuden teknologian parissa ja suunnittelet ja rakennat uusia, parempia tapoja olla vuorovaikutuksessa tietoteknisten järjestelmien ja informaatioteknologian kanssa. Opintojesi aikana sinulla on myös mahdollisuus osallistua Aalto-yliopiston HCI-alan tutkimukseen, joka arvioitiin .
Ohjelmasta valmistuttuasi sinulla on:
Human-Computer Interaction -pääaineen opetuskieli on englanti.
Tämän ohjelman lukuvuosimaksu on 17 000 euroa lukuvuodessa. Lukuvuosimaksua eivät maksa Euroopan unionin (EU) tai Euroopan talousalueen (ETA) jäsenmaiden kansalaiset eivätkä Sveitsin kansalaiset. Muiden maiden kansalaisten on maksettava lukuvuosimaksu.
Aalto-yliopisto tarjoaa pienen määrän apurahoja, jotka vapauttavat maksuvelvolliset opiskelijat lukuvuosimaksusta. Apurahat voidaan myöntää hakukohteen arvioinnissa parhaiten menestyville hakijoille. Hakijat asetetaan paremmuusjärjestykseen hakukohteen sivulla olevien arviointiperusteiden mukaisesti.
Lisätietoa lukuvuosimaksusta ja apurahoista Aalto-yliopistossa löytyy Lukuvuosimaksut ja apurahat sivulta.
Kaksivuotisen Computer, Communication and Information Sciences -maisteriohjelman Human-Computer Interaction -pääaine koostuu yhteensä 120 opintopisteestä seuraavasti:
Voit valita sivuaineeksi jonkun toisen Master’s Programme in Computer, Communications and Information Sciences -maisteriohjelman pääaineista tai jonkun muun Aalto-yliopiston ohjelman pääaineen. Kaikki pää- ja sivuaineopinnot suoritetaan ensimmäisenä opiskeluvuonna. Niissä opitaan tärkeimmät ihmisen ja tietokoneen välisen vuorovaikutuksen suunnittelun ja analyysin tärkeimmät menetelmätaidot ja tekniikat.
Toisena vuonna teet diplomityön ja suoritat vapaasti valittavia opintoja. Vapaavalintaiset opinnot antavat mahdollisuuden syventyä itse valittuun tekniseen aiheeseen. Vapaasti valittavat opinnot koostuvat pääaineiden kursseista, valinnaisesta sivuaineesta, monialaisista kursseista tai ulkomailla suoritettavista opinnoista. Voit yhdistellä tutkintoosi mitä tahansa vapaavalintaisia opintoja joko Aallosta tai muista kotimaisista ja ulkomaisista yliopistoista, kunhan opinnot sopivat tutkintoosi ja mielenkiinnonkohteisiisi. Voit esimerkiksi osallistua Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tarjoamalle Interaction Design -kurssille.
Vuorovaikutteisten luentojen ja seminaarien ohella ohjelman opetuksessa korostetaan käytännönläheistä oppimista, tutkimusta ja ryhmäprojekteja. Opetus huipentuu capstone-projektiin, eli laajaan projektiin, jossa testataan kykyäsi suunnitella, rakentaa ja tutkia jotakin järjestelmää alusta loppuun.
Lisätietoa ohjelmasta ja sen opetussuunnitelmasta löytyy englanniksi Opiskelijan oppaasta. Kursseihin saattaa tulla joitakin muutoksia lukuvuosiksi 2026–2028 — uudet opetussuunnitelmat julkaistaan huhtikuussa 2026, jolloin nekin tulevat nähtäville Opiskelijan oppaaseen.
Opetussuunnitelmamme on suunniteltu kokopäiväisille opiskelijoille. Vaikka maisteriopiskelijat usein tekevät osa-aikatöitä opintojakson aikana tai työskentelevät kokopäiväisesti kesällä, kokopäivätyö lukuvuoden aikana ei ole suositeltavaa. Osa-aikatyö vaatii huolellista suunnittelua ja ylimääräistä vaivannäköä, sillä useimmat kurssit eivät ole verkossa suoritettavia tai tarjolla vuosittain.
Vaikka kursseja voi olla saatavilla verkossa, yleisenä ohjeena on, että opinnot Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulussa vaativat läsnäoloa kampuksella.
HCI-pääaineen kurssivalikoima on laaja. Kun olet suorittanut yhteiset kurssit, voit vapaasti luoda opintopolkusi kiinnostuksenkohteidesi ja tavoitteidesi pohjalta. Jos haluat erikoistua, olemme ryhmitelleet kursseja HCI-alan keskeisten teemojen ympärille. Voit seurata alla olevia ryhmittelyitä tai rakentaa oman opintopolkusi:
Lisätietoja kustakin suuntautumisvaihtoehdosta saat Opiskelijan oppaasta. Kursseihin saattaa tulla joitakin muutoksia lukuvuosiksi 2026–2028 — uudet opetussuunnitelmat julkaistaan huhtikuussa 2026, jolloin nekin tulevat nähtäville Opiskelijan oppaaseen.
Opintojen alusta lähtien teet tiivistä yhteistyötä monimuotoisen ja kansainvälisen opiskelijakunnan ja henkilöstön kanssa, ja opintojesi aikana sinulla on monia tapoja kartuttaa kansainvälistä kokemustasi edelleen. Voit suorittaa harjoittelusi, kesäkursseja tai diplomityön ulkomailla, alkaa ensimmäisen vuoden opiskelijoiden tuutoriksi tai opiskella vierasta kieltä.
Olet myös oikeutettu osallistumaan Aallon vaihto-ohjelmaan, jonka kautta voit opiskella jossakin Aallon kumppaniyliopistoista, joita on ympäri maailmaa.
Aalto-yliopiston HCI-ohjelma tunnetaan eri puolilla maailmaa, ja HCI-tutkimuksemme on Euroopan parasta. Tässä pääaineessa saat kansainvälisessä yrityksessä, tutkimuslaitoksessa tai yliopistossa uran tekemiseen tarvittavan tietopohjan ja teknisen osaamisen. Jos pyrit kansainväliselle uralle, Aalto-yliopiston tarjoamien kansainvälistymismahdollisuuksien hyödyntäminen auttaa sinua luomaan vahvan globaalin verkoston jo ennen valmistumistasi.
Kiinnostaako tohtorin tutkinto ja tutkimusura? HCI-pääaineessa keskitytään perustavanlaatuisiin teorioihin ja menetelmiin, mikä luo vankan pohjan tohtoriopinnoille, ja pääset mukaan huipputason HCI-tutkimukseen jo opintojesi aikana.
Monet meiltä valmistuneista ovat jatkaneet akateemiselle uralle huippuyliopistoihin, kuten ETH Zürichiin ja Kööpenhaminan ja Lausannen yliopistoihin.
Koulutusohjelma antaa kelpoisuuden tieteelliseen jatkokoulutukseen Suomessa. Ohjelmassa opittavat taidot luovat erinomaiset valmiudet tohtoriopintoihin Aalto-yliopistossa, muussa suomalaisessa yliopistossa tai kansainvälisissä huippuyliopistoissa. Aalto-yliopistosta valmistuvat tohtorit jatkavat mm. tutkijatohtorin tehtäviin, muulle akateemiselle uralle tai korkeatasoisiin yritystehtäviin. Lue lisää tohtoriopintoihin hakeutumisesta Aalto-yliopistossa: /fi/tohtorinkoulutus/miten-tohtorinkoulutukseen-haetaan
Tekniikkaan perehtyneenä HCI-ammattilaisena uranäkymäsi Aallosta valmistumisen jälkeen ovat erinomaiset. Insinööriosaaminen ja suunnittelutaitosi sekä suuntautumisvaihtoehtosi kurssit, capstone-projektikokemuksesi ja mahdollisesti tutkimuskokemuksesi antavat sinulle kaikki mahdollisuudet menestyksekkäälle uralle.
Koko tutkintosi ajan pääset verkostoitumaan suomalaisten ja kansainvälisten yritysten kanssa. Noin puolet opiskelijoistamme tekee diplomityönsä toimeksiantona jollekin yritykselle, mikä onkin hyvä tapa saada jalkansa oven väliin yritykseen jo ennen valmistumistaan.
Tyypillisiä meiltä valmistuneiden tehtävänimikkeitä ovat:
Tämän lisäksi ohjelma sopii hyvin opiskelijoille, jotka haluavat päästä startup-yrityksiin tai toimia yrittäjinä, koska ohjelma antaa olennaista tietoa siitä, miten tuotteista ja palveluista saadaan menestyksekkäitä. Toisaalta monet meiltä valmistuneet jatkavat akateemiselle uralle ja toimivat tutkijoina huippuyliopistoissa.
Millaista on opiskelu Human-Computer Interaction -maisteriohjelmassa?
Sami Nieminen valmistui alkukesästä 2022 diplomi-insinööriksi. Hän löysi itselleen kiinnostavimman pääaineen HCI-ohjelmasta, jossa keskitytään ihmisen ja tietokoneen väliseen vuorovaikutukseen.
Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulusta valmistuneet työllistyvät erittäin hyvin koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Tältä sivulta löydät tietoa työllistymisestä sekä urakehityksestä viisi vuotta valmistumisesta.
HCI-opiskelijana saat mahdollisuuden tehdä itsenäistä tutkimusta yhteistyössä aktiivisten tutkimusryhmien kanssa. Miten tekoäly ja generatiivinen tekoäly muuttaa tapojamme käyttää tietokonetta? Mitä syöttölaitteita käytetään hiiren ja näppäimistön jälkeen? Mikä tekee tietoteknisestä järjestelmästä luotettavan ja kiinnostavan?
Näitä ja monia muita kysymyksiä tutkitaan nyt HCI:hen liittyvillä tutkimusalueilla Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulussa, sähkötekniikan korkeakoulussa ja taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Näissä korkeakouluissa tutkimusta johtavat:
Aalto-yliopistossa tieteenalojen välinen yhteistyö on tehty helpoksi – voit valita vapaasti valittavina opintoina tutkintoosi yhdistelmän tiedettä, tekniikkaa, taloutta ja taidetta. Voit täydentää opintojasi esimerkiksi Aallon muiden korkeakoulujen ja ohjelmien opinnoilla ja muiden, myös ulkomaisten yliopistojen tarjoamilla opinnoilla. HCI-opiskelijat voivat esimerkiksi osallistua Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tarjoamalle Interaction Design -kurssille. Tämä monialaisuus synnyttää uusia ideoita ja luo ystävyyssuhteita, verkostoja ja toisinaan myös startup-yrityksiä.
HCI-pääaineessa mukana olevat tutkimusryhmät tekevät tiivistä yhteistyötä alan kansainvälisten yritysten ja tutkimusryhmien kanssa. Tutkimusryhmät kuuluvat myös (FCAI, the Finnish Center for Artificial Intelligence) ja .
Haluatko kuulla lisää maisteriohjelmasta Human-Computer Interaction? Katso webinaariallenne, jossa ohjelman edustajat ja opiskelijat kertovat kertovat lisää opintojen sisällöstä sekä...
Computer, Communication and Information Sciences -maisteriohjelman (CCIS) Human-Computer Interaction -pääaineiden hakijat -pääaineeseen hakijat, jotka täyttävät maisteriopintoja koskevat yleiset hakukelpoisuusvaatimukset, arvioidaan alla olevien arviointiperusteiden mukaisesti. Arviointiprosessi kuvataan kohdassa Arviointiprosessi. Pakollisten hakuliitteiden lisäksi tähän hakukohteeseen hakijoiden tulee toimittaa myös Vaadittavat hakukohdekohtaiset liitteet -otsikon alla luetellut liitteet.
Hakemukset Master’s Programme in Computer, Communication and Information Sciences -maisteriohjelman (CCIS) Human-Computer Interaction -pääaineeseen arvioidaan seuraavien arviointiperusteiden mukaisesti:
| Mitä arvioidaan? |
Aiemman tutkinnon/tutkintojen arvosanat ja tutkinnon suorittamiseen käytetty aika |
| Mitä toivomme hakijalta? |
CCIS-ohjelma etsii hakijoita, jotka ovat menestyneet erinomaisesti aiemmissa opinnoissaan. Tämä tarkoittaa, että hakijan edellytetään saavuttaneen erinomaisia arvosanoja koko tutkinto-opintojensa ajan (erittäin korkea opintopisteillä painotettu keskiarvo tai keskiarvo). Hakijan aikaisempaa akateemista suoritusta arvioidaan keskiarvon ja olennaisten kurssien arvosanojen perusteella. Lisäksi huomioidaan aiempiin opintoihin kulunut aika. Kaikki hakijan aikaisemmat yliopisto-opinnot, mukaan lukien keskeneräiset tutkinnot ja erillisopinnot, otetaan huomioon opintomenestystä arvioitaessa. Suomalaisella ammattikorkeakoulututkinnolla (AMK) hakevat Kansainväliset hakijat |
| Osaamisen osoittamisen tapa | Opintosuoritusote/-otteet, tutkintotodistukset |
| Mitä arvioidaan? | Aiempien opintojen sisältö ja laajuus |
| Mitä toivomme hakijalta? |
Hakijoilta edellytetään korkealaatuista kandidaatin tutkintoa tietotekniikan, ohjelmistotekniikan, tietoliikennetekniikan tai sähkötekniikan alalta. Erinomaiset hakijat, joilla on tutkinto muilta aloilta, kuten tietojärjestelmistä, insinööritieteestä, luonnontieteistä, matematiikasta tai fysiikasta, otetaan huomioon, jos heillä on riittävästi vaadittujen alojen opintoja. Human-Computer Interaction -pääaineeseen hakijoilta vaadittuja yliopisto-opintoja ovat:
Kaikki ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutusta käsittelevät syventävät opinnot katsotaan eduksi. Varmista, että ylimääräiset opinnot on mainittu opintosuoritusotteessasi ja motivaatiokirjeessäsi. Hakijan aiemman tutkinnon tai aiempien tutkintojen sisältöä arvioidaan virallisessa opintosuoritusotteessa näkyvien kurssien perusteella. Arvioinnissa voidaan ottaa huomioon myös asiaankuuluva työkokemus, oman alan sertifikaatit ja verkkokurssit, mutta niiden ei yleensä katsota korvaavan osaamisalueiden teoreettisten perusteiden yliopistotasoisia opintoja. |
| Osaamisen osoittamisen tapa | Opintosuoritusote/-otteet, kurssikuvaukset |
| Mitä arvioidaan? | Hakijan aiemman oppilaitoksen tunnettuus ja laatu |
| Mitä toivomme hakijalta? | Edellytämme, että hakijan aiempi tutkinto on suoritettu korkeatasoisessa korkeakoulussa ja ohjelmassa. Hakijan kotikorkeakoulun tunnettuus vaikuttaa myös arvosanojen tulkintaan opiskelijan opintomenestystä arvioitaessa. |
| Osaamisen osoittamisen tapa | Kansainväliset ja kansalliset korkeakouluvertailut |
| Mitä arvioidaan? | Hakijan soveltuvuus hakukohteeseen, motivaatio ja sitoutuminen opiskeluun sekä kirjalliset viestintätaidot. |
| Mitä toivomme hakijalta? |
Hakijan tulee olla motivoitunut opiskelemaan valittua alaa sekä sitoutunut päätoimiseen opiskeluun ja tutkinnon suorittamiseen kahdessa vuodessa. Toivomme hakijoita, jotka osaavat selkeästi eritellä syynsä hakea hakukohteeseen ja kuvailla, miksi he sopisivat erinomaisesti hakukohteeseen. Maisteriohjelman opintojen on annettava aidosti uutta tietoa hakijalle. Jos hakijalla on jo maisterin tutkinto tai sitä ylempi tutkinto tai hän opiskelee parhaillaan sellaiseen johtavia opintoja, motivaatiokirjeestä tulee käydä ilmi, miksi hän hakee toiseen maisteriohjelmaan. Yleensä näissä tapauksissa suositellaan erillisopintoja. |
| Osaamisen osoittamisen tapa | Koko hakemus motivaatiokirje mukaan lukien |
| Mitä arvioidaan? | Työkokemus, muut pätevyydet ja saavutukset |
| Mitä toivomme hakijalta? |
Yliopisto-opintojen lisäksi hakijoilla voi olla muuta kokemusta, tietoa ja pätevyyksiä, jotka valmistavat heitä maisteriopintoihin ja auttavat heitä erottumaan muista hakijoista. Arvostamme erityisesti vaativaa työkokemusta suunnitellulta opiskelualalta, osallistumista julkaisuihin johtavaan tieteelliseen tutkimukseen, yrittäjyyttä sekä erityisiä saavutuksia, kuten menestystä kilpailuissa, kuten Junction Hackathonissa. |
| Osaamisen osoittamisen tapa | Ansioluettelo (CV), suosituskirjeet, työtodistukset, julkaisut, muut todistukset, GRE- tai GMAT-testien tulokset (jos saatavilla). |
Huomioithan, että yllä olevat arviointikriteereiden kuvaukset ovat käännöksiä alkuperäisestä englanninkielisestä tekstistä.
Hakukelpoiset hakemukset Human-Computer Interaction -pääaineeseen arvioidaan ensin seuraavien arviointiperusteiden mukaisesti:
Vain nämä kriittiset arviointiperusteet täyttäviin hakijoihin sovelletaan kaikkia arviointiperusteita. Puutteita näiden vaatimusten täyttämisessä ei voi korvata muiden osa-alueiden osaamisella. Näin ollen esimerkiksi motivaatio maisteriohjelmassa opiskelua kohtaan ei korvaa matalia arvosanoja aiemmissa opinnoissa eikä soveltuvalla työkokemuksella voi korvata esitietoina vaadittujen oppiaineiden korkeakouluopintoja.
Alla mainittujen arviointiperusteiden soveltamisen jälkeen valitaan parhaat kaikkien viiden osa-alueen kokonaistuloksen perusteella.
Valintaprosessi on erittäin kovatasoinen ja vain kaikkein parhaat hakijat valitaan vuosittain. Kaikki pääsyvaatimukset täyttävät hakijat eivät tule valituiksi.
Jos hakemuksesta puuttuu yksikään hakukohteen vaatimista liitteistä (motivaatiokirje, ansioluettelo (CV), itsearviointilomake), hakemus hylätään eikä sitä arvioida valintaperusteiden mukaisesti.
Pakollisten hakuliitteiden lisäksi Human-Computer Interaction -pääaineeseen hakijoilta pyydetään seuraavat hakukohdekohtaiset liitteet:
*) Tämän hakuliitteen puuttuminen johtaa hakemuksen hylkäämiseen.
Lisäksi hakemuksellesi tuovat lisäarvoa seuraavat liitteet:
Toisen vuoden maisteriopiskelija Chenyu reflektoi kokemuksiaan Human-Computer Interaction -opinnoista.
Tutkijat kehittivät tekoälymallin, joka osaa ennakoida ihmisten silmien ja sormien liikkeet kosketusnäytöllä. Mallin pohjalta voidaan kehittää muun muassa parempia tekstinsyöttöohjelmia ja näppäimistöjä erilaisten käyttäjien tarpeisiin.
Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Koulutamme muutoksentekijöitä ratkaisemaan yhteiskunnan suuria haasteita ja luomaan hyvinvointia.
Tule mukaan rentoihin kahvikeskusteluihin tai chattaile nykyisten opiskelijoiden ja alumnien kanssa.
Tietotekniikka yhdistää kaikkia aloja. Aalto-yliopistossa tietotekniikan tutkimus yhdistyy tieteen käytännönläheisiin sovelluksiin.
Perustieteiden korkeakoulun oppimispalvelut
Tämän hakukohteen edellyttämiä hakudokumentteja ja ohjelmassa opiskelemista koskevat kysymykset voi lähettää Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun oppimispalveluille
masters-sci@aalto.fi
Hakijapalvelut
Hakuprosessia, pakollisia hakudokumentteja ja vaadittua englannin kielitaitoa koskevat kysymykset voi lähettää Aallon hakijapalveluille
admissions@aalto.fi