Uutiset

Vapautta ja itsensä haastamista

Sami Nieminen valmistui alkukesästä 2022 diplomi-insinööriksi. Hän löysi itselleen kiinnostavimman pääaineen HCI-ohjelmasta, jossa keskitytään ihmisen ja tietokoneen väliseen vuorovaikutukseen.
Sami Nieminen sitting in a lecture hall
Sami Nieminen muistelee opiskeluaikaansa lämmöllä. Kuva: Matti Ahlgren

Aalto-yliopiston HCI-ohjelmasta diplomi-insinööriksi valmistuneen Sami Niemisen tulevaisuudensuunnitelmat olivat lukioiässä vielä aika lailla auki.

”Tiesin haluavani jotain matematiikkaan liittyvää, ehkä insinööriksi, fyysikoksi tai matemaatikoksi, mutta ei minulla ollut sen tarkempia suunnitelmia. Abivuoden keväällä kävin kaverini kanssa Aalto-yliopiston tutustumispäivässä. Siellä meille hahmottui se, että diplomi-insinöörin tutkinto on kummallekin kiinnostava vaihtoehto”, Sami sanoo.

”Päätin siis ruveta insinööriksi, mutta en vielä siinä vaiheessa tiennyt minkälaiseksi insinööriksi”, hän naurahtaa. 

Opiskeluaikoja Sami kertoo muistelevansa lämmöllä.

”Keskiviikkospagetit legendaarisessa Täffän ravintolassa kavereiden kanssa, haalareiden pukeminen vappurientoihin Otaniemessä ja Helsingissä, puolen vuoden opiskelijavaihto Etelä-Korean pääkaupunki Soulissa – opiskeluvuosista jäi uskomattoman hienoja muistoja. En kyllä vaihtaisi päivääkään pois”, hän toteaa. 

Kandivaiheessa Sami valitsi pääaineekseen automaatio- ja informaatioteknologian, minkä lisäksi hän suoritti matematiikan sivuaineen.

”Aloittaessani korkeakouluopinnot isoin yllätys oli vapauden määrä, johon en ollut tottunut. Minulla meni hetki orientoitua uudelleen ja kasvaa aikuisempiin kenkiin, joissa ottaa enemmän vastuuta omasta suoriutumisesta ja aikataulun suunnittelusta”, hän muistelee. 

”Toinen yllätys oli se, miten paljon oppilaat pystyvät haastamaan itseään yliopistossa, jos he haluavat sen tehdä. Periaatteessa yliopiston voi suorittaa menemällä välillä siitä, mistä aita on matalin – mutta jos haluaa katsoa miten pitkälle omat siivet kantavat, niin yliopisto on elämän paras paikka ottaa tästä selvää.” 

Monien muiden opiskelijoiden tapaan myös Sami keskittyi kandivaiheessa pääasiassa opiskeluun ja opiskelijarientoihin, minkä jälkeen hänet houkuteltiin nopeasti työelämään. 

”Maisterivaiheen opinnot suoritin töiden ohella, mikä on meidän alallamme todella tyypillistä. Opiskelu ja työelämä tukivat hyvin toisiaan. Jos huomasin töissä vaikkapa verkkosivuja tai mobiilisovellusta koodatessani jonkin ongelman, etsin Aalto-yliopistosta kurssin, joka auttoi minua ratkaisemaan asian”, Sami sanoo.

”Töitä tehdessä ja samalla kursseja käydessä tulevaisuudensuunnitelmatkin selvisivät. Aloin hahmottamaan olevani kiinnostunut teknologian ja matematiikan hyödyntämisestä ihmisten elämän parantamiseen.”

HCI-ohjelmassa syvennytään ihmisen ja tietokoneen väliseen vuorovaikutukseen

Sami valitsi maisterivaiheen pääaineekseen Human-Computer Interactionin, eli tuttavallisemmin HCI-ohjelman, jossa opitaan soveltamaan tehokkaita laskenta- ja suunnittelumenetelmiä ihmisen ja tietokoneen välisen vuorovaikutuksen kehittämiseen. 

”HCI on erittäin monipuolinen pääaine. Jos valitsee sen, voi opiskella vaikkapa sosiaalisen median tutkimisen huippuammattilaiseksi, keskittyä koneoppimiseen, robotiikkaan ja sähkötekniikkaan – tai tehdä kuten minä ja erikoistua siihen, miten tekoäly pystyy auttamaan ihmisiä elämään mahdollisimman hyvää elämää”, Sami sanoo.

”Minua kiinnosti ennen kaikkea tekoälyn ja HCI:n yhdistäminen, eli interaktiivinen tekoäly. Chatbotit, kustomoitavat käyttöliittymät, sekä ihmisen ja tekoälyn yhteistyö ongelman ratkaisemisessa kuuluvat kaikki interaktiivisen tekoälyn piiriin.”

HCI-ohjelmassa – kuten Aalto-yliopistossa ylipäätään – opiskelijoilla on paljon valinnanvaraa siinä, mitä he opiskelevat pakollisten perusopintojen lisäksi. 

”HCI on pääaine, jossa korostuu niin teknologiaosaaminen kuin ihmisten ymmärtäminen. Vahvan teknologiapainotuksen ohella voit valita kursseja, joissa saat vaikutteita esimerkiksi psykologiasta, kognitiivisista tieteistä, matematiikasta, kielitieteistä ja teollisesta suunnittelusta”, Sami kuvailee.

”Ylipäätään HCI-ohjelmaa leimaa vapaus valita oma tiensä. Vapaus valita tarkoittaa toki myös suurempaa vastuuta omasta menestyksestä.”  

IT-alan osaaja saa taatusti työpaikan

Samilla oli diplomi-insinööriksi valmistuessaan työpaikka tiedossa.

”Siitä porukasta, jonka kanssa aloitin samaan aikaan pääaineopinnot, on tietääkseni joka ikinen nyt hyvässä työssä. Meidän alallamme vaatii jo yrittämistä, että valmistuisi työttömäksi. IT-alan huippuosaajista on huutava pula”, Sami painottaa. 

”Teen tällä hetkellä kahta eri työtä. Olen konsulttina erään Pohjoismaiden suurimman IT-yrityksen riveissä. Lisäksi minulla on osa-aikainen sivutyö Aalto-yliopistossa, missä tutkin tekoälyn hyödyntämistä HCI-alalla. Tutkin tällä hetkellä sitä, miten koneoppimisalgoritmeillä pystyy ennustamaan ja mallintamaan erilaisia käyttöliittymiä”, Sami kertoo. 

Tulevaisuudensuunnitelmiaan pohtiville lukiolaisille Samilla on yksi vinkki:

”Ota vähemmän stressiä tulevaisuudesta. Oma tie selviää yleensä vasta opintojen aikana. Jos olet kiinnostunut teknisistä tai matemaattisista asioista, niin suosittelen lämpimästi opintoja Aalto-yliopistossa. Ei haittaa lainkaan, vaikka olisit epävarma siitä, mihin haluat tulevaisuuden työurallasi keskittyä. Aalto-yliopistossa pystyt vaihtamaan suuntautumista ja erikoistumista matkan varrella, kun suunnitelmasi kirkastuvat.”

Lue lisää:

Henkilö käyttää VR-kuulokkeita ja ohjaimia, kun toinen työskentelee tietokoneella, jossa on värikäs näyttö modernissa toimistossa.

Human-Computer Interaction, Master of Science (Technology)

Human-Computer Interaction -pääaine opettaa käyttämään teknologiaa paremmin uusimpien innovaatioiden ja ihmiskeskeisen suunnittelun avulla.

Koulutustarjonta
An Cong

Informaatioverkostojen ohjelmassa opiskeleva An Cong kannustaa naisia tekniikan alalle: ”Tulkaa kampukselle katsomaan, miten mahtavaa täällä on”

Cong harkitsi lukioikäisenä opintoja niin lääketieteellisessä kuin kauppakorkeassa. Abivuonna kypsynyt päätös hakea Aalto-yliopistoon tekniikan alalle osoittautui loistoajatukseksi.

Uutiset
Master's student Emmi Krantz standing outside / Aalto University School of Science, Department of Computer Science

Tietotekniikka tarvitsee koodareiden ohella myös ihmisestä kiinnostuneita osaajia

Maisteriopinnoissaan ohjelmisto- ja palvelusuunnitteluun perehtyvä Emmi Kranz haluaa lähestyä teknologiaa ihmisläheisesti.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Käynnistä vuosi uusilla oivalluksilla – hae kevään FITech-kursseille!

Täydennä osaamistasi suomalaisten tekniikan alan yliopistojen kursseilla, jotka vastaavat työelämän tarpeisiin ja auttavat syventämään osaamistasi maksuttomasti.
Kriti Bojja
Opinnot Julkaistu:

Teknologian ja kauppatieteiden yhdistäminen mahdollistaa Kriti Bojjalle monipuoliset uramahdollisuudet

Kriti Bojja on innoissaan siitä, että Digital Systems and Design -pääaine avaa hänelle monia urasuuntautumisen ovia.
Henkilö tummassa farkkutakissa seisoo kädet ristissä huoneessa, jossa on suuret ikkunat ja vihreitä kasveja.
Opinnot Julkaistu:

KTM Amira Chokairy: Parasta työssäni on elämysten tuottaminen asiakkaille

Amira Chokairy on ravintola- ja yökerhobisnestään nopeasti kasvattanut tuore kauppatieteiden maisteri, joka opettelee delegoimaan töitään entistä paremmin. Tulevaisuudessa häntä kiinnostaa myös hyvinvointibisnes.
Summer School exhibition 2023
Opinnot Julkaistu:

Kiinnostaako asuntopolitiikka, akvarellimaalaus tai nykyvalokuva? Avoimessa yliopistossa voit opiskella näitäkin!

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun toteutuksia on tarjolla keväällä, tule mukaan!