Aiheeseen liittyviä uutisia
Kauppatieteiden kandidaattiohjelman (Otaniemen kampus) ja International Business -kandidaattiohjelman (Mikkelin kampus) todistusvalinnat 2018 on julkaistu
Kaikki opiskelupaikan saaneet tiedetään viimeistään 28.6.
Näytös18 näytetään suoratoistona, Tekstiili18-näyttely auki
Aalto-yliopiston opiskelijoiden muotinäytös ja tekstiilisuunnittelun näyttely nähdään tänä viikonloppua Kaapelitehtaalla.
Nuoret arvostavat Aalto-yliopistoa opiskelupaikkana
Imagotutkimuksen mukaan alle 30-vuotiaat tuntevat Aallon parhaiten.
Kolme aaltolaista sai Fulbright-apurahan – MIT ja Harvard odottavat
Apuraha tukee opiskelua ja tutkimusta yhdysvaltalaisissa huippuyliopistoissa.
Diplomityöt osoittivat: Pohjoismaat eivät yllä päästötavoitteisiin nykyisillä skenaarioilla
Kolmen opiskelijan yhteisurakka antoi St1:lle sen päästökeskusteluun kaipaamia työkaluja.
Tulevaisuuden risteilijä: sama koko, viidennes enemmän matkustajia
Opiskelijoiden suunnittelemat tulevaisuuden laivakonseptit saivat teollisuudelta innostuneen vastaanoton.
”Haastepohjainen oppiminen nousi uudelle tasolle.”
PBL East Africa -hanke on tuonut uusia opetusmuotoja itäafrikkalaisiin kumppaniyliopistoihin.
Aalto-yliopiston muotitapahtumat kiinnostavat kansainvälisten muotijättien johtoa
Maailmaa valloittaneiden Aalto-yliopiston opiskelijoiden mallistoja esitellään Näytös18-muotinäytöksessä 25. toukokuuta.
Ota haaste vastaan! – World Challenge Finland etsii maailmaa parantavia sovelluksia
”Oli mahtavaa tutustua joukkueisiin ympäri maailmaa”, kertoo viime vuoden finalisti.
Muotoilun BA-opiskelijoiden näyttely BoA 2018 aukeaa ensi viikolla
Tule tutustumaan opinnäytetöihin!
Hyvän tiimin kanssa uskaltaa tarttua suuriinkin haasteisiin
SGT Studio -kurssin kansainvälisissä kehityshankkeissa ugandalainen insinööri ja suomalainen arkkitehti voivat oppia toisiltaan.
Knowledge is power – visualized knowledge is superpower
Aalto University’s 7th Visualizing knowledge -seminar showed numerous thought-provoking examples on how open data can be used as a means to solve difficult problems in the society.
Valmistuvat opiskelijat saavat muistoksi modernin pinssin rintapieleensä
Taiteilija Inni Pärnäsen muuntautuva pinssi-idea voitti Aalto-yliopistosta valmistuville annettavan pinssin suunnittelukilpailun.
IHME-kouluprojekti tarjoaa taidekasvatusta koululaisille
Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen opiskelijat vetävät IHME-koulun työpajoja osana nykytaidetapahtuma IHME-festivaalia.
Ceramics and its Dimensions: Shaping the Future -näyttely Ljubljanassa
Muotoilun laitoksen kiertävä näyttely avautuu ensi viikolla kuudennessa kohteessaan Ljubljanassa.
Alumnit neuvoivat kansainvälisiä opiskelijoita: verkostoitukaa ja opetelkaa suomea
Sähkötekniiikan korkeakoulun kansainväliset opiskelijat tapasivat Aalto-yliopiston alumneja ELEC Career Café -tapahtumassa.
Opiskelijoita ohjataan pohtimaan tuotteiden ja palvelujen suunnittelua kiertotalouden näkökulmasta
Sitra ja viisi yliopistoa kehittävät monialaista kiertotalouden opinto-ohjelmaa.
Aalto Executive MBA -ohjelma täyttää 30 vuotta
Financial Times -lehti on jo vuosien ajan arvioinut tämän suomalaisen ohjelman sadan parhaan joukkoon.
Visualizing Knowledge -seminaari syventyy tiedon olemukseen
Tiedon visualisointi -seminaarin tavoitteena on inspiroida ja kannustaa muotoilemaan ja jakamaan informaatiota. Tapahtuma on laajin alan seminaari Suomessa.