8763 hakutulosta Uutinen

Robin Hunicke luennoi peleistä 8.2.

Prof. Robin Hunicke vierailee Games Now! -luentosarjan puhujana 8.2.2016.
Opinnot, Mediatiedotteet
Julkaistu:

Strategia on yhä enemmän kaikkien asia

Työelämän murroksesta syntyy yrityksiä, joissa jokaisen teoilla ja sanoilla on merkitystä, tietää professori Eero Vaara.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Eero Vaaran mielestä hyvä tutkija on yhtä aikaa innovatiivinen ja kriittinen. Kuva Anni Hanén.

Maxwellin demonista tehtiin itsenäinen jäähdytin nanoteknologialla

Aalto-yliopiston tutkijat valmistivat laitteen, joka voi auttaa esimerkiksi tulevaisuuden tietokoneiden suunnittelussa.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Syyslukukausi päättyi juhlalliseen publiikkiin

Erityisen vilkkaan valmistumisvuoden aikana pidettiin poikkeuksellisesti kolme juhlallista publiikkia.
Opinnot
Julkaistu:
ruusut_fi.jpg

Higgsin hiukkasia voi löytyä lisää suprajuoksevan heliumin avulla

Tuore tutkimus ennustaa myös, että hiukkasten massa on huomattavasti aikaisempaa havaintoa suurempi.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Helium-3 mittausasetelma, sekä otos kevyen Higgsin (analogia 125 GeV Higgsin bosonista) muodostumista osoittavista datapisteistä.  Kuva tutkijatohtori Vladislav Zavyalov, Kylmälaboratorio, Aalto-yliopisto.

Opiskelu Mikkelin kampuksella on tiivistahtista ja ympäristö monikulttuurinen

Haku International Business -kandidaattiohjelmaan on 8.–27.1.2016.
Opinnot
Julkaistu:
Ida Sten Polytechnic Universityn kampuksella Hong Kongissa

Fyysikko jo syntyessään

Lapsena Mika Sillanpää ahmi hiukkasfysiikan kirjoja ja fanitti tähtiä. Tutkijana hän innostuu usein filosofisistakin kvantti-ilmiöistä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Mika Sillanpää valmistelee kryostaattia eli jäähdytyslaitetta saadakseen näytteet jäähdytettyä lähelle absoluuttista nollapistettä. Julkaisuluettelon lisäksi Sillanpään tutkimuksen kovatasoisuudesta kertovat muun muassa Euroopan tutkimusneuvoston myöntämät ERC Starting Grant -ja ERC Consolidator Grant -rahoitukset.

Teppo Heiskanen nimitetty varainhankintajohtajaksi

Heiskanen aloittaa uudessa tehtävässään 11.1.2016.
Julkaistu:

Älypuhelimet asettavat uusia haasteita sensoreiden tiedon yhdistämiseen

Professori Simo Särkkä hyödyntää telemaailmassa kehitettyä sensoriteknologiaa lääketieteellisissä sovelluksissa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
simo_sarkka_aalto_university_by_lasse_lecklin_11www_fi.jpg

Matthew Morency palkittiin parhaasta opiskelijapaperista

Palkitun artikkelin nimi on ''An Algebraic Approach to Rank-Constrained Beamforming”.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:

Uusi poikkitieteinen tutkimusprojekti pureutuu japanilaiseen kuluttajuuteen

Pikavoittoja Japanista ei kannata lähteä hakemaan.
Tutkimus ja taide, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Muji on Japanin johtava lifestyle-konseptimyymälä ketju, joka tarjoaa kiinnostavan näyteikkunan kuluttamisen viimeisimpiin trendeihin.

Kartanot ovat vaikuttaneet Helsingin kaupunkirakenteeseen

Tehostuva maankäyttö ja kiinteistöjen myynti yksityisille voivat uhata kartanoympäristöjen säilymistä, tuore väitöstutkimus osoittaa.
Tutkimus ja taide, Mediatiedotteet
Julkaistu:
Kartanot ovat säilyneet kaupungistumisen myötä eri tavoin.

Nanomaji näyttää, mitä on vaikuttavuus

Kaikkein haastavimpiin ongelmiin löytyy usein yksinkertainen ratkaisu.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Kuva: Nanomaji / Emma Kukkonen

Opiskelijat esittelivät huikeita projektitöitä Sähköpaja-kurssin loppuseminaarissa

Kurssin tavoitteena on näyttää käytännössä, mihin teoriaa tarvitaan.
Opinnot
Julkaistu:
Sähkötekniikan korkeakoulun Sähköpaja-kurssilla esiteltiin kekseliäitä lopputöitä

Aivojen sähkömagneettinen malli auttaa näkemään pään sisälle

Professori Ilkka Laakso on alansa pioneeri. Japanissa alkanut aivojen sähkömagneettinen mallinnus jatkuu nyt Aallossa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
ilkka_laakso_www_fi.jpg

Dataa, joka liikuttaa

Tietopalvelu Sotasampo tuo talvi- ja jatkosodan aineistot kaikkien ulottuville ja avaa uudella tavalla Suomen historiaa.
Tutkimus ja taide, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Eero Hyvönen kertoo, että Sotasampo.fi-portaalissa keräsi ensimmäisenä viikonloppuna yli 20 000 kävijää. Kuva Aino Huovio

Elektroninen urheilu on viihdeteollisuuden nopein kasvaja

Uuden ajan penkkiurheilijoita houkuttelevat samat asiat kuin muussakin urheilussa, tutkijat huomasivat.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Professorit Jukka Manner, Jarno Limnéll ja Matti Rossi vuoden 2015 it-vaikuttajien listalla

Listalle kootaan vuosittain sata merkittävää, ajankohtaista vaikuttajaa.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:

Aalto Service Factoryssä on kehitetty palveluihin liittyvää tutkimusta ja opetusta

Aalto Service Factoryn toiminta päättyy vuoden 2015 lopussa.
Opinnot, Tutkimus ja taide, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Aalto Service Factoryn johtaja, professori Virpi Tuunainen

۰ٲٱ𾱲ٲökurssilla ratkottiin antennin sijoittamista jääkiekon lähettimeen

Kehityshankkeen tulosten pohjalta on mahdollista rakentaa toimiva prototyyppikiekko, joka käyttää sisäpaikanninjärjestelmää.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu: