ºÚÁÏÍø

Uutiset

Jaana Sorvari valittiin Espoo Ambassadoriksi

Ympäristötekniikan tutkija on aktiivinen toimija alansa kotimaisissa ja kansainvälisissä tutkimusryhmissä ja järjestöissä.

Ympäristötekniikan professori Jaana Sorvari Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakolusta on valittu vuoden 2016 Espoo Ambassadoriksi.

Tunnustuksen myöntäneiden Espoon kaupungin ja Visit Espoon mukaan Sorvari on kansainvälisesti tunnettu ympäristötekniikan tutkija ja aktiivinen toimija alansa kotimaisissa ja kansainvälisissä tutkimusryhmissä ja järjestöissä. Syyskuussa 2016 Sorvari on pääjärjestäjänä Otaniemessä pidettävässä pilaantuneen ympäristön tutkimuksen ja kunnostuksen konferenssissa, NORDROCS - Joint Nordic Meeting on Remediation of Contaminated Sites. Konferenssiin odotetaan yli 200 alan huippuosaajaa niin Pohjoismaista kuin muualta Euroopasta.

Jaana Sorvari oli mielissään saamastaan kunnianosoituksesta.
-Jo noin 30 vuotta Espoossa asuneena markkinoin mieluusti kotikaupunkiani konferenssien järjestämispaikkana, samoin kuin omaa opinahjoani Aalto-yliopistoa. Otaniemen kampusalue on vehreydessään ja merellisyydessään ainutlaatuinen, Sorvari sanoo.

Jaana Sorvari kukitettuna kuvassa keskellä. Vasemmalla Espoo Marketing Oy:n toimitusjohtaja Jaana Tuomi ja Espoon kaupungin elinkeinojohtaja Tuula Antola. OIkealla Aalto-yliopiston vararehtori Tuija Pulkkinen. Kuva Espoon kaupunki.

Sorvari aloitti rakennetun ympäristön laitoksen professorina elokuussa 2014. Hänen erikoisosaamiseensa kuuluvat maaperän pilaantumiseen liittyvässä riskinarvioinnissa ja kunnostustoimien kestävyyden arvioinnissa käytettävät menetelmät sekä maarakentamisessa hyödynnettävien jätemateriaalien ympäristökelpoisuuden arviointi. Sorvarin tutkimusala kattaa kiertotalous- ja kestävyysperiaatteiden toteuttamiseen liittyvän tutkimuksen, erityisesti jätteiden hyödyntämisen.

Espoo Ambassador -ohjelman tavoitteena on kasvattaa Espoossa järjestettävien kansainvälisten konferenssien määrää. Ohjelma pyrkii rohkaisemaan tieteentekijöitä kutsumaan ja isännöimään oman alansa konferensseja.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Tanja Kallio
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon
Sotilaita maastopuvuissa metsässä, edessä naissotilaan kasvot
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yasmin Najjarin lyhytelokuva TJ28 on valittu Cannesin La Cinef -sarjaan

Aalto-yliopistolla on toista vuotta perättäin lyhytelokuva Cannesin opiskelijaelokuvasarjassa.
Vasemmalta: professori Stefan Weinzierl (Berliinin teknillinen yliopisto), professori Johannes M. Arend (Aalto-yliopisto) ja professori Christoph Pörschmann (Kölnin ammattikorkeakoulu) Lothar-Cremer-palkinnonjakotilaisuuden jälkeen DAGA 2026 -tapahtumassa Dresdenissä Saksassa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Johannes M. Arend Aallon akustiikan laboratoriosta sai Lothar-Cremer-palkinnon

Professori Johannes M. Arend palkittiin innovatiivisesta ja uraauurtavasta työstään binauraalisen teknologian ja virtuaaliakustiikan aloilla.
Havainnekuva, jossa piha, pastellisävyiset talot, puita, istutuksia ja kävelijöitä tiilipoluilla
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

SAFA:lta Wuorio-palkinto Heikki Myllyniemelle diplomityöstä, joka haastaa purkamisen normin

Diplomityö nostaa ansiokkaasti esiin olemassa olevan rakennuskannan arvon ja ilmastovastuun merkityksen.