Follow Energy News at Aalto University
Yhteisön hyvinvointi on yksi Kauppakorkeakoulun neljästä avainhankkeesta
Ensimmäiset toimenpiteet tähtäävät opiskelijoiden ja koulun henkilökunnan hyvinvoinnin kohentamiseen pandemian aikana.
Uusia toimijoita peruskorjattuun Aalto-yliopisto Töölöön
Peruskorjattu Kauppakorkeakoulun entinen päärakennus Aalto Töölö on herännyt eloon rakennuksen käyttöönoton myötä. Yläkerrosten toimistotiloihin on varmistunut kaksi uutta toimijaa.
Suomalaiset yliopistot ryhtyvät yhdessä kouluttamaan 5G-osaajia
Tekniikan alan verkostoyliopisto FITech toteuttaa 5G-teknologiaan liittyvää kaikille suomalaisille avointa, maksutonta täydennyskoulutusta.
Leffateatterin akustiikka voi vääristää elokuvan äänimaiseman
Viimeisen päälle miksattu musiikki voi muuttua tunkkaiseksi tai puheen selkeys kärsiä, Aalto-yliopiston akustiikan tutkijat huomasivat.
Haaveet elokuvaohjaajan opinnoista vaihtuivat kauppatieteiden opiskeluun
Taidetta ja kulttuuria monipuolisesti harrastanut Eero Kaarsalo kirjoitti voitokkaan Pikku-Finlandia -kirjallisuusesseen ja sai opiskelupaikan Kauppakorkeakoulussa Erityiset saavutukset -valintaryhmän kautta.
Helsinki GSE:n Tilannehuoneen analyysi: Konkurssiaallon uhka pelättyä pienempi?
Kuitenkin esimerkiksi helmikuun tilastot näyttävät kasvua konkurssien määrässä ja mikäli tämä kehitys jatkuu, saatamme nähdä konkurssiaallon.
Helsinki GSE:n Tilannehuone: Uudenmaan kunnat saamassa tarkat tiedot koronan vaikutuksista niiden talouteen
Kaikille avoin webinaari raportin sisällöistä pidetään Zoomilla torstaina 4.3.2021 klo 8.30–9.30.
Tutkija, osallistu Naisten Linjan verkkovihaa kartoittavaan kyselyyn
Hanke kartoittaa, miten uudet teknologiat muuttavat naisiin kohdistuvan väkivallan luonnetta.
Tutkijat seurasivat reaaliajassa, miten syöpälääke vapautui DNA-nanorakenteista
Tulokset antavat tietoa lääkeaineen säädettävästä kuljetuksesta ja uusista DNA-pohjaisten lääkekantajien suunnittelumalleista.
Kalevala Korun Kulttuurisäätiö lahjoittaa 164 000 euroa muotoilun alan väitöskirjatyöhön
Lahjoitus tukee muotoilun kestävän kehityksen kysymyksiä.
Kaksoistutkinnolla Kauppakorkeakouluun
Yo-merkonomi Leo Sappinen yllätti sekä itsensä että ystävänsä, kun pyrki ja pääsi Aallon Kauppikseen.
Uusiutuvaa polttoainetta biojalostamoiden sivutuotteesta
Ligniinipohjaiset ajoneuvojen ja lentokoneiden polttoaineet ovat nyt askeleen lähempänä markkinoita, kun uudessa EU:n rahoittamassa hankkeessa pyritään kehittämään uusia tuotantomenetelmiä ligniinipohjaisille liikennepolttoaineille.
Aalto ENG: uutiskirje periodille IV on tutustuttavissa
Insinööritieteiden korkeakoulun opintoasioiden ajankohtainen uutiskirje on julkaistu ja lähetetty opiskelijoille sähköpostilla.
Alumni Hanna Hovi: Merkityksellisyys työelämässä on mielestäni hyvin tärkeää
”Itselleni merkityksellisyyttä syntyy siitä, että koen tekeväni hyviä asioita, joilla maailma muuttuu pienin askelin parempaan suuntaan, mutta myös siitä, minkälaista ilmapiiriä voin luoda erilaisissa kohtaamisissa työpaikallani päivittäin”, kertoo rahoituksen alumnimme Hanna Hovi, joka työskentelee Mehiläisellä mielenterveyspalveluista vastaavana johtajana.
Valtteri Lahtisen artikkeli valittiin matematiikan alan huippujulkaisuksi
Tutkimuksessa käytettyä matematiikkaa voidaan hyödyntää esimerkiksi suprajohtavien kvanttipiirien suunnittelussa, kehittämisessä ja häviöiden mallintamisessa sekä kvanttilaskennan logiikan mallien analysoimisessa. Myös Lahtisen harrastuksilla on yhtymäkohtia hänen tutkimukseensa.
Teknisten alojen harjoitteluohjelmaan tuli ennätysmäärä hakemuksia
AScI-harjoitteluohjelman yhdeksäs vuosi on alkamassa. Uusimmalla hakukierroksella ohjelmaan tuli yli tuhat hakemusta kymmenistä eri maista.
Talvimyrsky tulossa? Tekoäly ennustaa jo päiviä ennen, aiheuttaako se sähkökatkoja
Aalto-yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen menetelmä parantaa sähköyhtiöiden kykyä ennakoida myrskyjen vaikutuksia.
Kaupunkien viheralueet auttavat ilmastonmuutoksen hillitsemisessä
Aalto-yliopisto on mukana CO-CARBON-tutkimushankkeessa, jossa haetaan keinoja tuoda viheralueiden hiilensidonta mukaan kaupunkisuunnitteluun ja päätöksentekoon.
Patentteja syntyy paljon, kun muutoksen tarve on iso – Aalto-yliopisto neljäs patenttihakemusten määrässä
Aalto-yliopistosta lähtevien patenttihakemusten määrä on viisinkertaistunut vuodesta 2012.
Tutkijat suunnittelivat Korkeasaaren valkopääsakeille videoita näyttävän laitteen
Pikkuapinoiden aktivoimiseksi kehitetty laite näytti niille erilaisia videoita. Apinat saivat itse päättää laitteen käytöstä, mikä lisää niiden hyvinvointia.