Uutiset

Aallon muodin opiskelijat esittelevät mallistojaan Pariisissa

Suomen Ranskan instituutissa voi tehdä katsauksen muodin tulevaisuuteen 2.–5. lokakuuta, kun Aalto-yliopiston Fashion, Clothing and Textile Design -pääaineen kandidaatiksi ja maisteriksi valmistuneet esittelevät mallistonsa Aalto Fashion Showroomissa.
Kollaasi erilaisista, monipuolisista ja värikkäistä muotimallistoista mallien yllä.
Kuvassa mallistoja opiskelijoilta Elina Heilanen, Eetu Heikkinen, Selma Mataich, Tilda Wallius, Vanessa Agostini, Otto Siponen, Annukka Havukumpu, Elisa Nicoloso. Kuva: Sofia Okkonen

Pariisin muotiviikon aikana järjestettävässä showroomissa nähtävä mallistokokonaisuus esittelee tuoreita näkökulmia maailman huipputason muotikoulusta. Aallon opiskelijat saavat kiitosta mallistojensa korkeasta laadusta, ja he ovat niittäneet kansainvälistä tunnustusta alan merkittävissä kilpailuissa, kuten Hyères-festivaalilla ja Alpha-/Designer's Nest-kilpailussa. Monet muodin alumnit toimivat suunnittelijoina johtavissa muotitaloissa – esimerkkeinä Givenchy, Balenciaga, Celine, Saint Laurent, Kenzo, Maison Margiela ja Louis Vuitton.

Showroomissa nähdään valmiiden mallistojen lisäksi myös niiden taustalla olevat portfoliot, jotka avaavat suunnittelun luovaa prosessia aina ensimmäisistä ideoista lopullisiin vaatteisiin. Pariisissa opiskelijoilla on mahdollisuus tavata alan kansainvälisiä asiantuntijoita ja vaihtaa ajatuksia heidän kanssaan sekä saada muodin pääkaupungissa arvokasta palautetta työstään.

Aallossa muodin koulutus perustuu kokeiluihin, tutkimukseen ja vastuullisuuteen. Vuonna 2025 valmistuneet opiskelijat ylittävät tieteenalojen rajat ja tutkivat teemoja aina spekulatiivisesta ekologiasta äänitekstiileihin ja käsityöperinteistä uusiin kiertotalousjärjestelmiin. Heidän mallistoissaan painottuu hitaampi, harkitumpi valmistustapa – ne uudistavat käsitystämme siitä, mitä muoti voi nykymaailmassa tarkoittaa.

”Digitaalisen maailmamme vastapainona mallistoissa korostuvat käsityötaidon runsaus, materiaalien arvostus ja hitaampaan elämänrytmiin liittyvät arvot”, sanoo Ilona Hyötyläinen, Aallon muodin kandidaattiohjelman johtaja.

Aalto Fashion Showroom on avoinna ammattilaisille torstaista 2. lokakuuta lauantaihin 4. lokakuuta ja yleisölle poikkeuksellisesti sunnuntaina 5. lokakuuta klo 11–15. Vierailijat ovat tervetulleita tutustumaan seuraavan sukupolven suomalaisten suunnittelijoiden luovuuteen ja visioihin osoitteessa Suomen Ranskan instituutti, 60 Rue des Écoles, Pariisi.

Aalto Fashion on alusta, joka esittelee valikoiman Aalto-yliopiston opiskelijoiden lopputyökokoelmia ja niihin liittyviä projekteja Fashion, Clothing and Textile Design -pääaineen kandidaatti- ja maisteriohjelmista.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Mustakattoinen puusauna korkeiden puiden keskellä lämpimän auringonvalon valaisemana.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Puusauna voitti Wallpaper Design Award 2026 – Life-Enhancer of the Year -palkinnon

Arkkitehti Jaakko Torvisen suunnittelema Puusauna on saanut Wallpaper Design Awards 2026 -palkinnon Life-Enhancer of the Year -kategoriassa.
Henkilö, jolla on värikäs paita ja ruskea hattu, puhuu mikrofoniin, taustalla kuva metsänäkymästä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus hyvinvoinnista osoittaa: vapaus valita tekee onnellisemmaksi – erityisesti vauraissa ja yksilökeskeisissä maissa

Autonomia eli kokemus siitä, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä on yhteydessä hyvinvointiin kaikkialla maailmassa. Tuore tutkimus kertoo, että sen merkitys onnellisuudelle korostuu vauraissa ja yksilökeskeisissä maissa.
Student guide illustration, exchange studies
Opinnot Julkaistu:

BIZ Vaihtohaku lukuvuodelle 2026-2027 alkoi

Vaihtohaku lukuvuodelle 2026-2027 käynnissä ma 12.1.-pe 30.1.2026
Kolme ihmistä istuu sohvalla ja katsoo kirjaa yhdessä kirjastossa, taustalla kirjahyllyjä.
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopiston maisteriohjelmat kiinnostavat maailmanlaajuisesti

Tammikuun 2. päivänä päättyneessä maisterihaussa Aaltoon saapui 7513 hakemusta yhteensä 106 maan kansalaisilta.